Muistan lapsena kokeneeni suuren järkytyksen koulun uskontotunnilla, kun Jeesuksen elämää käsiteltäessä tultiin hänen kuolemaansa. En voinut ymmärtää sitä. Minusta se tuntui niin väärältä. Ihminen, joka oli puhunut rakkaudesta ja tehnyt hyvää kaikille naulittiin ristille. Se ei mahtunut minun päähäni. Se oli huutava vääryys. Mutta näinhän sen vain kuului mennä. Olemme liiaksi tottuneet Jeesuksen kuolemaan, emme edes osaa enää kauhistua vääryydestä, joka silloin tapahtui.
Tänään olemme taas Jeesuksen ristin äärellä. Saakoon tämä yhteinen hetki hänen kärsimyksensä ja kuolemansa äärellä puhutella meitä.
Tänään on kristikunnan pyhin päivä. Jeesus naulitaan ristille ja kuolee. Hän suostui siihen rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan, että itse kullakin meistä olisi paremmin. Ja kyllähän maailmasta onkin Ristiinnaulitun innoittamana tullut monin tavoin parempi.
Monella meistä on risti kaulassa muistuttamassa Ristiinnaulitusta ja myös hänestä ylösnousseena, sillä tyhjä risti muistuttaa meitä siitä, että ristiinnaulitseminen ja kuolema eivät saa viimeistä sanaa. Totuutta ja rakkautta ei voi tappaa. Itselläni ei ole ristiä kaulassa, sillä olen ehkä vähän laiskakin ja ajattelen, että Ristiinnaulitun seuraamisen tulee näkyä elämässäni muutenkin: siinä tavassa, jolla kohtelen kaikkia ihmisiä ja kuinka pyrin vaikuttamaan siihen, että maailmassamme kaikilla olisi yhtäläiset oikeudet ja elämisen mahdollisuudet.
Valtiomme lipussa on risti. Olemmeko siis Ristiinnaulitun seuraajia? Niin voisi tuosta rististä päätellä. Mutta, jos tekomme kansakuntana ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä tuo risti ilmentää, on kysymisen arvoista, häpäisemmekö toiminnallamme niitä arvoja, joita Ristiinnaulittu on meille opettanut. Eräs pappi jo aiheellisesti kysyi, pitäisikö nyt tuo risti poistaa lipustamme.
Tänään on tarpeen kysyä itseltämme: ”Jos Jeesus eläisi keskellämme, mitä tekisimme hänelle?” Olisi helppo vastata, että emme ristiinnaulitsisi Herraamme. Emme tietenkään tekisi sitä uudelleen, emmehän? Tämä ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. Ristiinnaulitsemme Jeesuksen aina uudelleen ja uudelleen, kun kuljemme kärsivän ihmisen ohi ja teeskentelemme, ettemme näe häntä. On olemassa laulu, joka ilmentää sitä, että Jeesus on kaikissa ihmisissä, ja varsinkin kärsivissä:
”Anna sydän avara, anna sieluun tuulla.
Silmille suo valoa, anna korvat kuulla.
Että ihmisissä hiljaa kärsivissä
Sinut näkisin.”
Olin hämmentynyt, kun Facebook-keskustelussa jouduin puolustamaan sitä, että Jeesus on tällä tavoin kaikissa ihmisissä. Emme saa käpertyä rakastamaan vain niitä, jotka ajattelevat kanssamme samalla tavoin. Lähimmäisiämme ovat täällä kaikki, jokainen ihminen. Sen mitä teemme heille, teemme Jeesukselle. Ristiinnaulitun sanat selventävät tätä vastaansanomattomalla tavalla:
”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.” (Mt.25:35-36)
Jeesus kuolee ristillä. Mutta sitä ennen hän käskee meitäkin ottamaan ristimme ja seuraamaan häntä? Siinä on meille jonkinlainen haaste: seurata Jeesusta ristin tiellä.
34 Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. 35 Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.
36 Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? 37 Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin?
38 Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” (Mk. 8: 34-38)
On kyllä helppoa nähdä, miksi sana rististä on hulluutta: Ottaa ristinsä ja kantaa sitä toisten puolesta on silkkaa hulluutta, kun voi ihan yhtä hyvin olla ottamatta. Jeesus ottaa ristinsä ja kärsii kuoleman meidän puolestamme. Hän olisi voinut perustaa perheen ja elää rauhassa niissä olosuhteissa, jotka hän ympäriltään löysi. Miksi suotta vaivata itseään pahuuden ja oikeudenmukaisuuden kysymyksillä, miksi suotta antautua vaaraan ja kuolemaan. Mutta hänen sisimmässään olivat toisenlaiset vaatimukset: Tehdä tie, jota pitkin toiset voivat kulkea. Opettaa Jumalan valtakuntaa, opettaa Taivaallisen Isän rakkautta, opettaa ihmisten tasa-arvoista veljeyttä, pyrkiä siihen, että kaikilla olisi ihmisarvoinen elämä.
Hän ajoi riemuvuotta: velkojen anteeksiantoa. Hänelle kaikki ihmiset olivat samanarvoisia. Hän rakasti kaikkia, ja rakkaudessaan hän vetosi Jumalan rakkauteen. Rakas taivaallinen, tuhlaajapoikia ja -tyttäriä syliinsä sulkeva, isä antaa edelleenkin joidenkin mielestä väärän kuvan Jumalasta. Ketä me kuuntelemme – meidän tulisi kuunnella ristin miestä ja seurata häntä.
Tänään luin New Yorkin osavaltion korkeimman oikeuden valitustuomioistuimen avustavan tuomarin, Sheila Abdus-Salaamin, yllättävästä kuolemasta. Hänet löydettiin keskiviikkona kuolleena Hudson-joesta. Hänen kerrotaan ajaneen mm. sitä, että New Yorkista tulisi kaikille reilumpi ja oikeudenmukaisempi kaupunki. Uutisen mukaan hän oli erittäin pidetty ihminen.
Mutta miksi hyvät ihmiset aina kuolevat? Miksi Jeesus kuoli, miksi Martin Luther King kuoli, miksi Venäjällä kuolee toimittajia ja ihmisoikeusaktivisteja, ja miksi tämä tuomari kuoli? Siksi, että he ottivat ristinsä ja ajattelivat toisia enemmän kuin itseään.
Miksi helsinkiläinen pastori Marjaana Toiviainen saa uhkauskirjeitä ja on saanut eiliseen iltapäivään mennessä 23 kantelua tuomiokapituliin? Siksi, että hän on ottanut ristinsä ja seurannut Herraansa. Hän on rohkeasti ja näkyvästi puolustanut niitä, joita väkisin palautetaan sinne, mistä he ovat päässeet pakenemaan kauhua ja terroria.
Miksi ihmiset eroavat nyt kirkosta: siksi, että papit ovat olleet esillä pakkopalautuksia vastaan ja piispatkin ovat yhtenäisesti kertoneet kannanotollaan, että Suomen pakolaiskiintiötä on korotettava. Siten he kertovat tavallaan, mitä Ristiinnaulitun seuraaminen tämän päivän Suomessa on.
Ei Jeesuksen seuraajia voi enää vaientaa. Ristiinnaulittua ei ole helppo seurata, mutta sisimmän vaatimuksia vastaan on vaikea taistella. Ristiinnaulittu Jeesus on Herramme ja kuninkaamme.