Rakkaat kristityt!
Tänään pitäisi kaikki kirkonpenkit kääntää siten, että katseemme suuntautuisi kirkon eteläpäädyssä olevaan vanhaan krusifiksiin. Olisi hyvä istua vain hiljaa ja katsella. Siinä hän on. Kärsivä ja kuoleva Kristus.
Krusifiksi – veistos, joka muistuttaa tapahtumista kaksituhatta vuotta sitten. Voimme kuvitella itsemme Jerusalemin ulkopuolelle katselemaan näkyä. Kolme ristiä on pystytetty pääkallon muotoiselle kummulle. Jeesus on keskimmäisellä.
Väkeä kulkee ohi – osa ilkkuu ja pilkkaa. ”Muita hän on auttanut – itseään ei voi auttaa… Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan – pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt!”
Ohikulkijat ovat väsymykseen asti nähneet samanlaisen näyn tuolla samaisella paikalla. Monet, monet ovat joutuneet näkemään roomalaisen kidutuspaalun ja siihen naulatut rikolliset. Ei mitään uutta. Taas ovat pahantekijät ristillä.
Katse voi tavoittaa muitakin. Tuolla on pieni joukko, joka itkee. He itkevät Jeesusta. Maria poikaansa, muutama muu hyvää ystävää ja opettajaa. Kaiken loppu. Toivon menetys.
Kirkkovuosi saa meidät elämään menneet tapahtumat uudelleen ja uudelleen. On kuin ne tapahtuisivat tänään. Olen läsnä – elän todeksi sellaista, mikä tapahtui kauan sitten. Se kuuluu hengelliseen todellisuuteen. Siinä hän on. Riippuu ristillä. Minä katselen.
Kärsimys on todellisuutta tänään. Läpi paastonajan kirkossamme on ollut nähtävillä teoksia, jotka kertovat tämän päivän kärsimyksestä. Pahuus on todellista. Kärsimys on todellista. Se voi tuntua kaukaiselta meistä, jotka elämme yhdessä maailman onnellisemmista maista.
Uutisvirta toistaa kuvia pommitetuista kaupungeista. Uudelleen ja uudelleen kuulemma pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. Elämme tuota todellisuutta täällä turvallisessa Loviisassakin. Taas tätä – uudelleen ja uudelleen. Tämähän on nähty ja kuultu moneen kertaan.
Rakkaat kristityt – silmät näkevät – mutta näemmekö. Korvat kuulevat – mutta kuulemmeko. Onko sydän auki hädälle – vai onko se turtunut toisen tuskalle. Kuljemmeko ohi – vai pysähdymmekö. Onko kaikilla ihmisillä arvo. Niin suuri arvo, että Kristus antoi itsensä kerran sen vuoksi uhriksi osoittaakseen Jumalan rakkauden syvyyden ja antaakseen meille esikuvan.
Kristus kärsii tänään. Ihmiskunnan pahuus saa ilmaisunsa jokaisessa kärsivässä. Se saa ilmaisunsa sodan jaloissa elävässä lapsessa ja aikuisessa. Se saa ilmaisunsa hänessä, joka näkee kotinsa murskautuvan. Se saa ilmaisunsa hänessä, joka on kadottanut turvallisuuden elämästään. He kantavat harteillaan ihmiskunnan pahuutta, jossa toinen asettuu alistamaan toista riistäen inhimillisen elämän oikeutuksen. Kristus kärsii tänään. Hän kärsii jokaisessa heikossa.
Kuinka kuljen kärsimyksen ohi? Kuinka katselen kärsivää?
Rakas kristitty – pysähdy krusifiksin eteen. Palaa ajatuksissasi Jerusalemin ulkopuolelle. Siinä hän on – toivon tuoja.