Kaksi uutiskuvaa viime keväältä on painunut lähtemättömästi mieleeni. Ensimmäisessä vuosikymmeniä avioliitossa ollut pariskunta tapaa toisensa hoitokodin ikkunan läpi. Mies on tullut tapaamaan vaimoaan, mutta koronaepidemian vuoksi he eivät saa kohdata toisiaan. Muistisairas vaimo ei oikein ymmärrä, mistä on kyse. Ahdistuneena mies vilkuttaa ikkunasta, kun ei muuta voi, kun ei voi ottaa kädestä ja silittää, kun ei voi kuiskata korvaan: ”Tässä minä olen, rakas.”
Toisessa kuvassa palvelutalon tapaamiskontin sisälle on rakennettu halauskoppi. Sen keskellä on muovieristys, jossa on omaisten puolella muoviset pitkävartiset hansikkaat. Työntämällä kädet hansikkaisiin yltää juuri halaamaan läpinäkyvän muoviseinän eteen tullutta ihmistä.
Jo lähes joka kolmas suomalainen kärsii yksinäisyydestä, kun aiemmin yksinäisiä oli joka viides. Muutos ilmenee Suomen Punaisen Ristin Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta, joka julkistettiin helmikuussa (8.2.2021). Sama kehitys on nähty Mielenterveyden keskusliitossa ja seurakunnissa.
Muutoksen syynä on korona-aika, jota on nyt kestänyt lähes vuoden ja joka kestää vielä vähintään kuukausia. Poikkeuksellinen aika ja koronarajoitukset ovat lisänneet yksinäisyyttä. Pitkittyessään se lisää vakavia haittoja. Yksinäisyyden sanotaan olevan kaksi kertaa suurempi terveysriski kuin ylipaino.
Tutkimusten mukaan yksinäisyyden sairastuttava vaikutus vastaa 15 tupakan polttamista päivässä. Yksinäisyys voi aiheuttaa mielenterveysongelmia sekä sydän- ja verisuonitauteja ja lisätä ennenaikaisen kuoleman riskiä. Yksinäisyys on juurisyy, monien asioiden takana oleva tekijä. Koronaepidemian aikana yksinäisyydestä kärsivät eniten ihmiset, jotka ovat jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa. Yksinäisyys on lisääntynyt erityisesti yli 65-vuotiailla, yksin asuvilla, pienituloisimmilla ja työelämän ulkopuolella olevilla.
”Kaikkein kauheinta on se yksinäisyys.” Vanhuksen sanat kaikuvat yhä korvissani, vaikka tilanteesta on kulunut jo vuosia. Hänellä oli sairauksia ja vaivoja, taloudellisia ongelmia ja monenlaisia huolia. Mutta ”kaikkein kauheinta on se yksinäisyys”. Kyse ei ole kuitenkaan vain iäkkäiden ongelmasta. Koronaepidemia on lisännyt myös lasten, nuorten ja nuorten aikuisten yksinäisyyttä.
Pitkäperjantain evankeliumi vie meidät keskelle kaikkein pimeintä ja kauhistuttavinta yksinäisyyttä. ”Mutta keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännen tunnin vaiheilla Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Eeli, Eeli, lama sabaktani?” Se merkitsee: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:45–46).
Auringon ollessa korkeimmillaan, meidän aikaamme klo 12, tuli pimeys Golgatalle. Sitä kesti kolme tuntia, siis klo 15 saakka. Pimeys kuuluu juutalaisessa ilmestyskirjallisuudessa lopun ajan ilmiöihin. Joidenkin tutkijoiden mukaan kyse lienee ollut Arabian autiomaasta tuulen nostattama paksu hiekkapilvi. Se voi peittää auringon niin kokonaan, että vallitsee kuin yön hämäryys. Vastikään olemme lukeneet, miten tällainen synkkä hiekkapilvi mahdollisesti vaikutti osaltaan Ever Given -laivan haveriin Suezin kanavalla. Loppujen lopuksi sillä ei ole merkitystä, onko Golgatan pimeydelle luonnollista selitystä vai ei.
Kolmen tunnin syvä pimeys kertoo ulkonaisesti, että Jeesus on täydellisen yksin, hylätty. Hän on erossa ihmisistä. Kaikkein läheisimmätkin ovat kaukana, opetuslapset jopa hylänneet Herransa. Myös Jumala vetäytyy pois ja jättää jäljelle pimeyden, tyhjän ja hiljaisen pimeyden. Tämän äänettömän yksinäisyyden keskellä Jeesuksen ahdistus purkautuu epätoivoiseksi huudoksi: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”
”Jeesus on aina puhutellut Jumalaa Isäksi. Nyt hän puhuttelee häntä kuin jotakin vierasta. Jeesus on jäänyt yksin. Hän on jäänyt niin yksin, ettei hän enää ymmärrä, miksi on jäänyt niin yksin. Hänen täytyy huutaa, huutaa mittaamattomien etäisyyksien päähän särkyneen kysymyksensä, huutaa se läpitunkemattomaan pimeyteen. Hän huutaa sen sinne, niin kuin lukematon määrä ihmisiä on sen joutunut joskus huutamaan. Hän huutaa sinne meidän huutomme. Hän on siinä yksi meistä.” (Juha Pihkala, Suuri suomalainen saarnakirja 1-3. Kolmas vuosikerta, s 170. Kirjapaja 2005).
Jeesuksen huutoon ja sen järkyttävään kysymykseen sisältyy pitkäperjantain sanoma, Jeesuksen kärsimyksen salaisuus. Hän elää todeksi Jumalan ja ihmisten hylkäämänä olemisen. Hän kokee meidän puolestamme sen, mitä on olla kadotettu, täysin hylätty. Hän kokee helvetin sellaisena, millaiseksi Raamattu sen kuvaa. Jeesus joutuu syyttömänä tuntemaan synnin lopullisen palkan: täydellisen yksinäisyyden, täydellisen ero Jumalasta ja ihmisistä. ”Kaikkein kauheinta on se yksinäisyys.”
Hirvittävä yksinäisyyden kokemus ja hylätyksi tuleminen kuluttivat Jeesuksen voimat. Roomalaiset sotilaat ihmettelivät, miten nopeasti rakennustöihin tottunut, hyväkuntoinen mies kuolee. Pahimmillaan ristiinnaulitut elivät useita vuorokausia. Meidän syyllisyytemme rangaistus vei Jeesuksen niin äkkiä. Meidän syntimme hän kantoi ristillä ja sovitti ne kuolemallaan. Kuten vanhat kristityt ovat viisaasti sanoneet: Rakkauden köydet sitoivat Jeesuksen ristille.
Jeesuksen täytyi käydä läpi hylätyksi jääminen ja yksinäisyyden kauheus. Meille ihmisille yksinäisyys ei ole kohtalo tai ennalta määrätty elämäntilanne. Siihen voidaan vaikuttaa. Emme saa sysätä yksinäisyyden torjuntaa vain julkisen vallan tai kansalaisjärjestöjen tehtäväksi. Meillä yksittäisillä ihmisillä on vastuu toisistamme. Keneen sinä voit tänä pääsiäisaikana olla yhteydessä? Kenelle sinä voisit tänään soittaa ja kysyä kuulumisia? Kenen yksinäisyyttä sinä voit lievittää?
”Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” (Hepr. 2:18). Tämä Raamatun lupaus rohkaisee meitä ja koronakurimuksen keskellä elävää seurakuntaa. Jeesus on kohdannut sairauden, kärsimyksen, ahdistuksen, yksinäisyyden. ”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies ja sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois”, kuten Jesaja todistaa (Jes. 53:3). Siksi Jeesus tuntee myös meidän hätämme ja tilanteemme. Emme ole yksin. Ristin mies, Herra Jeesus Kristus kulkee rinnallamme. Ja kun emme jaksa itse kulkea eteenpäin, hän kantaa ja vie kerran perille taivaan kotiin saakka.