Kerrotaan pienestä pojasta, joka kerran meni äitinsä kanssa kirkkoon. Poika katseli pitkään kaunista läsimaalausta, jonka läpi auringon valo loisti kirkkaana. ”Mikä tuo on?”, poika kysyi. ”Se on pyhimys”, äiti vastasi, ”Tuo ikkuna näyttää ulkoapäin niin harmaalta. Siihen on maalattu pyhimyksen kuva. Aurinko paistaa sen läpi ja siksi tuo kuva näyttää niin kirkkaalta ja kauniilta.” Poika painoi tämän kaiken mieleensä. Seuraavana päivänä uskonnontunnilla opettaja kysyi luokalta: ”Mikä tekee ihmisestä pyhimyksen?” ja tämä kertomuksemme poika vastasi: ”Pyhimys on ihminen, jonka läpi aurinko paistaa.”
Tämä pieni kertomus kuvaa hyvin pyhäinpäivän sanomaa. Tänään muistamme kaikkia pyhiä. Mutta itsessään, oman voimansa varassa kukaan ihminen ei ole pyhä. Kaikki tulee Jumalalta. Lasimaalaus on ulkoapäin katsottuna vain tumma merkityksettömän näköinen ikkuna. Mutta kun sitä katsoo sisältä kun aurinko paistaa en läpi se on kirkas, loistava ja kaunis taideteos. Samoin ihmisen pyhyys on sitä, että Jumalan kirkkaus loistaa hänen kauttaan tähän maailmaan. Asin voi sanoa myös näin: Jumala käyttää ihmisiä kirkastaessaan rakkauttaan ja viisauttaan meidän keskuudessamme.
Usein tärkeän ihmisen arvo ja merkitys ymmärretään täysin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Jos joku käsittää mitä kaikkea hyvää Jumala tahtovaikuttaa hänen kauttaan tässä maailmassa saattaa saattaa langeta ylpeyden syntiin. Silloin hän ei ole enää Jumalan kirkkautta loistava lasimaalaus, vaan paremminkin seinä joka peittää Jumalan kirkkauden loisteen. Siksi Jeesus myös julisti autuaiksi köyhiä, nälkäisiä, murhellisia, vainottuja ja muita sellaisia, joita ihmiset eivät pidä mitenkään tärkeinä. Meidän tehtävämme on uskollisesti täyttää velvollisuutemme tässä elämässä. Onko osamme täällä suuri vai pieni tai kuinka paljon meitä muistetaan kuolemamme jälkeen ei ole meidän huolemme. Meidät on kaikki kutsuttu elämään pyhää elämää.
Tänään pyhäinpäivänä ajattelemme siis niitä suuria Herran palvelijoita jotka ovat saarnanneet evankeliumia kansoille ja urheasti menneinä vuosisatoina sitä puolustaneet ja kirkkaasti opettaneet. Armosta he ovat olleet pyhiä ja armosta he myös ovat saaneet johdattaa toisia taivaallisen Isän luokse. Muistamme myös oman elämämmme tärkeitä ihmisiä, omia pyhiämme, joilta olemme saaneet opastusta ja rohkaisua elämässämme. Siksi myös tänään lausutaan viime pyhäinpäivän jälkeen tänne haudattujen nimet ja heille sytytetään kynttilät.
Meidän sopii kunnioittaa pyhiä kolmella tavalla: kiittämällä siitä Jumalan hyvyydestä, jota olemme heidän kauttansa saaneet, seuraamalla heidän esikuvaansa ja ajattelemalla miten heidän osakseen on tullut anteeksianto, jotta itsekin rohkaistuisimme uskomaan siihen.
Ensiksikin, Jumala jakaa meille lahjojaan ja hän myös antaa meidän auttaa niillä toisia. Näin ihmiset saavat etuoikeuden osallistua Herran työhön maailmassa. Meidän tulee kiittää Luojaamme kaikesta hyvästä ja etsiä häneltä turvaa kaikessa hädässä, sillä hän on meidän Jumalamme, ainoa tosi Jumala ja ainoa pelastaja ja auttaja. Kuitenkin myös Jumalan hyvyyden välikappaleille on osoitettava kunnioitusta.
Toiseksi, meidän tulee seurata uskollisten Jumalan palvelijoiden esikuvaa. On tosin totta, että ”monessa kohdin me kaikki hairahdumme”, kuten Raamatussa sanotaan. Mutta kaikki eivät teesamoja syntejä. Siksi meidän on hyvä saada pyhien ihmisten elämän välityksellä muistutus niistä hyvistä teoista, joissa olemme puutteellisia. He olivat ihmisiä niinkuin mekin mekin. Niinkuin he
palvelivat Herraa niin voimme häntä palvella.
Kolmanneksi, meidän tulee muistaa miten heidän osakseen tuli Jumalan armo. Esimerkiksi kun ajattelemme miten Jeesus julisti syntiselle naiselle synnit anteeksi, niin ymmärrämme saman anteeksiannon koskevan myös meitä. Kun tutkimme Raamatusta miten Pietari kielsi Kristuksen mutta sai tekonsa anteeksi ja hänestä tuli apostoleista ensimmäinen niin mekin saamme luottaa Jumalan hyvyyteen ja uudestaan alkamisen mahdollisuuteen. Kun luemme miten ristin ryövari pääsi paratiisiin, mekin käsitämme, että koskaan ei ole liian myöhäistä kääntyä Herran puoleen. Näin eivät ainoastaan pyhien hyvät teot tuo meille Jumalan armoa vaan myös heidän syntinsä opettavat meitä.
On olemassa vanha sanonta, että kristillinen seurakunta jakautuu kahteen osaan: taistelevaan seurakuntaan, meihin jotka vielä elämme maan päällä ja riemuitsevaan seurakuntaan, niihin jotka ovat jo saavuttaneet maallisen matkansa pään.Jumalan rakkaus ja Kristuksen sovitustyö yhdistävät meitä. Niinkuin täällä maan päällä saamme rukoilla meille rakkaiden puolesta niin saamme pyytää heille siunausta Jumlalta myös kun he ovat tästä maailmasta lähteneet. Jumala on ajan yläpuolella, hän näkee menneen, nykyisen ja tulevan ja kuulee rukoukset jotka on lausuttu, ne jotka tällä hetkellä tullaan hänen eteensä ja myös ne rukoukset jotka hänelle tuodaan maailman loppuun saakka.
Myös he siellä toisella puolella muistavat meitä. Sillä jos ihminen tässä maailmassa rukoilee hänelle läheisen puolesta, niiin lopettisiko hän silloin kun pääsee täältä pois ja on vapaa kaikesta maallisesta huolesta ja vaivasta? Varmasti mitä lähempänä ihminen on Jumalaa sitä enemmän hän muistaa myös lähimmäistään Herran edessä.
Siksi mekin saamme nyt nousta tunnustamaan uskomme Vapahtajaamme, taivaalliseen Isään ja Pyhään Henkeen, pyhään kolmiyhteiseen Jumalaan, joka voi viedä meidät iankaikkiseen kirkkauteen.