Pyhäinpäivän iltasaarna vuoden vainajien muistotilaisuudessa
Kun esikoisemme Kati oli syntynyt, kätilö itki. Meitä nuoria vanhempia hämmästytti ja kysyimme arkaillen onko lapsessa jokin vialla. Kätilö vastasi: Älkää minusta vanhasta höppänästä välittäkö. Olen vain niin tunteellinen. Olen tehnyt tätä työtä nyt pian 30 vuotta, enkä pääse koskaan siitä liikutuksesta, että uusi ihminen on syntynyt. Se oli meille vanhemmiksi tulleille merkkinä, että saa elää tunteensa. Sain sulkea pienen nyytin syliini ja keinotuolissa veisata hänelle Mua siipeis suojaan kätke. Pieni ihminen oli syntynyt rakkaudesta, syntynyt rakastamaan.
Rakkaus on tuonut meidät yhteen tähän hämyisään kirkkoon. Rakkauden lämmöstä viestivät nuo sadat pienet kynttilät. Ne kertovat elämän liekistä, joka täällä syttyi rakastamaan, ja jonka elämän ja kuoleman Herra on noutanut taivaan kotiin. Siellä he loistavat kuin taivaan tähdet. Rakkaudesta he syntyivät, Jumalan rakkaudesta, sillä rakkaudestaan hän on luonut kaiken, ja elämämme liekki täällä on heijastuma hänen rakkaudestaan. Uskosta, toivosta ja rakkaudesta loistavat nuo kynttilät.
Vaikka lääketiede on kuinka kehittynyt, edelleen ihmisten kuolleisuus on sata prosenttinen. Suremme sitä, että kaikki syntyneet kuolevatkin; mutta ei tämä yleinen tosiasia sureta, vaan se, että meille rakas läheinen on lähtenyt. Suremme sitä, että läheisen ja meille merkittävän ihmisen elämä päättyy. Oleminen jatkuu. Rakkaamme on siirtynyt toiseen tilaan. Maan multa ei armoa peitä. Pyhä Henki lohduttaa, että oleminen jatkuu siellä taivaan kodissa ja täällä muistoissamme. Hän on kirkkaudessa kaikkien edesmenneiden autuudessa.
Pyhä Henki osoittaa surun synkkyydessä valoa: Saamme muista rakkaan lempeät silmät, hänen ystävällisyyttään, hänen elämäänsä ja rakkauttaan. Surun rinnalle nousee sydämessä kuiskiva kiitos hänestä, kiitos elämästä, joka oli täällä suotu, kiitos elämän lahjasta, joka jatkuu tallella siellä ja jatkuu täällä muistoissa ja minussa. Sukupolvet ennen meitä surussaan ovat hakeutuneet kirkon suojiin etsimään turvaa ikiaikojen Jumalalta.
Oppiisämme Martti Luther selostaessaan vuorisaarnan lausetta Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen kehottaa surevia (Wochenpredigten über Matth. 5-7, 1530-1532, WA 32, 1, 299-300): ”Ne, jotka näin kärsivät, hankkikoot ja etsikööt iloa, missä voivat, etteivät surumielisyyteen hukkuisi. Sillä Kristuskin esittää nämä sanat ja lupaa lohdutusta, jotta he eivät kärsimisissään menettäisi rohkeuttansa eivätkä antaisi sydämensä ilon kokonaan tukehtua ja sammua. Vaan tähän suruun Kristus sekoittaa lohdutusta ja virvoitusta, sillä jos surevilla ei koskaan olisi mitään virvoitusta ja iloa, täytyisi heidän nääntyä ja uupua. Sen tähden ei pidä ainoastaan sallia, vaan myöskin käskeä ja kehottaa surullisia ihmisiä, mikäli voivat, välistä iloitsemaan, tahi ainakin lieventämään ja hieman unohtamaan suruansa. Kristus ei tahdo että täällä pitää olla pelkkää surua ja murhetta. Hän opettaa kristityillensä että, vaikka heidän pahasti käy ja heidän täytyy surra, he kuitenkin eivät joudu epätoivoon, ikään kuin Jumala ei tahtoisi olla heille armollinen. Ja tämä on lupaus, että se on Jumalalle otollista ja että Hän sanoo heitä autuaiksi, jonka lisäksi he täälläkin saavat lohdutusta ja siellä heidät kokonaan vapautetaan kaikista kärsimisistä.” Näin oppiisämme.
Tällä Espoonlahden alueella on paljon lapsia ja paljon päivähoitoa. Lapsi, joka on ollut päivän hoidossa, ja on leikkinyt innoissaan, illalla rientää häntä noutamaan tulleiden vanhempien syliin. Hän pääsee kotiin omien luo ja nukkumaan. Niin on myös ollut rakkaamme täällä hoidossa meidän luonamme, hyvässä hoidossamme. Nyt tämä edesmennyt Jumalan lapsi on onnellinen taivaan kodissa Vapahtajan sylissä. Noutaja, joka tuli hakemaan rakkaamme raskaan päivän päätteeksi, on rakas ja tuttu Vapahtaja, joka lupauksensa mukaan noutaa taivaan kotiin, elämän kotimaahan. Siellä rakkaamme saa olla kaikkien rakkaiden kanssa elämän kotimaassa, kaikkien pyhien eli Jumalan omien parissa. Hän on tallella siellä, ja hän saa levätä.
Rakkaudessa itkettiin pienen ihmisen synnyttyä. Rakkaudesta täällä itketään rakkaan lähdettyä. Muistokynttilät valaisevat tätä hetkeä. Tulkoon pienen uskon, toivon ja rakkauden valo sydämeemme antamaan lohdutusta, iloa ja elämän rohkeutta, sillä sitä rakas edesmennyt toivottaa ja siunaa meille sieltä kaiken olevaisen luota.