Tämä profeetta Jesajan teksti on osa laajempaa juutalaisen uudenvuodenjuhlan liturgiaa. Se alkaa Israelin valinnan ja muinaisten ihmetekojen muistamisella, jatkuu parannuskehoituksella, synnintunnustuksella ja Jumalan vastauksella.
Jumalan vastaus tuo ensin eteen tuomion ja sitten armon. Sävy on sama kuin 5 Mooseksenkirjassa: 11: 26
”Minä annan teidän nyt valita siunauksen tai kirouksen. 27 Siunauksen saatte, jos tottelette Herran, Jumalanne, käskyjä, jotka minä nyt teille ilmoitan, 28 mutta kirouksen, jos ette tottele hänen käskyjään, vaan poikkeatte siltä tieltä, jota minä käsken teidän kulkea, ja antaudutte palvelemaan vieraita jumalia, joita ette ole ennen tunteneet.
Profetia on runomuodossa ja siinä toistuu alkupuolella jatkuvasti kysymys ”Missä Hän on?” ja vastauksena tulee ”Tässä minä olen”. Niille, jotka kääntyvät Herran puoleen, Jumala ei ole kaukana vaan on tässä ja nyt. Vain niille, jotka eivät kuuntele Häntä, Hän on kaukainen.
Runo jatkuu tekstimme jälkeen Messias-kuninkaan rauhanvaltakunnan kuvauksella. Tuleva rauhanaika on aikaa, jolloin Susi ja karitsa käyvät yhdessä laitumella, leijona syö heinää kuin härkä, ja käärmeen ruokana on maan tomu. Kukaan ei tee pahaa, kukaan ei vahingoita ketään minun pyhällä vuorellani, sanoo Herra.
Kaikki tämä toteutuu kun Herra luo uutta. Vanhaa ei enää ole eikä muisteta – Jumala luo uutta.
Pyhäinpäivänä me katsomme tämän tekstin tavoin sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen. Menneisyydssä me näemme Jumalan suuret teot historian vaiheissa. Tunnistamme uskon sankareita ja voimme ottaa oppia heidän kilvoittelustaan. Näemme itsemme osana sukupolvien ketjua ja voimme suhteuttaa oman elämisemme ja olemisemme vuosituhantiseen perintöön. Tulevaisuudessa me näemme ajan, jolloin aika lakkaa olemasta. Ajan, jolloin kaikki vaikeudet ovat ohitse ja saamme elää Paratiisissa. Apostoli Paavalin sanoin: Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin.
Näiden kahden välissä me elämme: menneisyyden ja tulevaisuuden. Raamatun ajan ihmisille nämä eivät olleet erillisiä asioita vaan läsnäolevaa todellisuutta. Heprean kielessä ei ole lainkaan aikaluokkia kuten meidän kielessämme. Menneisyys ja tulevaisuus ovat osa tätä päivää.
Meille nykyisyyttä eläville on kuitenkin asetettu eteemme sama tilanne kuin Mooseksen tai Jesajan aikalaisille. Edelleen kuuluu meille sana Minä annan teidän nyt valita siunauksen tai kirouksen. Kriteeritkin ovat aivan samat: Meidän tulee kuunnella Herran ääntä ja vaeltaa Hänen tahtonsa mukaisesti.
Tänään on pyhäinpäivä. Pyhä tarkoittaa Jumalalle erotettua. Tai tarkemminkin Jumalan itselleen erottamaa tai omakseen ottamaa. Toimijana on Jumala, emme me. Kukaan meistä ei voi pyhittää itse itseään. Me olemme itsessämme vain halpoja saviastioita mutta voimme olla aarteen sisältäviä astioita. Astian pyhyys on sen sisällössä, ei astiassa itsessään. Kalleinkin astia on epäpyhä, jos sen sisältö on arvoton mutta halpakin astia on pyhä, jos sisältö on kallis.
Me tunnemme omat puutteemme ja usein epäröimme omistaa itsellemme kristityn nimeä. Enhän minä ole tarpeeksi hyvä. Kuitenkin juuri meille evankeliumi ja tämän päivän profetia on osoitettu. Meille halvoille astioille, joihin Jumala on kaatanut kalliin sisällön.
Eräs uskonpuhdistuksen oivalluksia on lause: Samalla kertaa syntinen ja vanhurskas. Kirkko ja kristityt ovat itsessään vajavaisia mutta tärkeää on se toivo, joka on luvattu. Sanoma siitä, että Kristus etsii syntisiä ihmisiä.