Millainen on sinun mielesi maisema tänään? Elämä on kuin vuodenajat Suomessa, yhtä vaihtelevaista. Kauniin kesän jälkeen tuli taas vuorollaan syksy ja ulkona on nyt marraskuinen hämäryys ja harmaus. Se että on joutunut saattelemaan läheistä ihmistä viimeiselle matkalle, on tuonut sydämeen surua ja kaipausta niin että sisimmän maisema voi tuntua ja näyttää silloin siltä kuin rakastetussa kiitosvirressä 341 sanotaan: syksyn synkältä hetkeltä. Niin, vuodenajat vaihtuvat vuorollaan toiseksi, me tiedämme mitä niiltä odottaa, mutta elämä ei ole sellaista, vaan elämä on joskus inhimillisesti katsoen arvaamatonta, emmekä me ihmiset tiedä etukäteen mikä vuodenaika seuraavaksi on tulossa.
Meidän elämän kaikista tapahtumista jää sydämeemme joku jälki. Niin iloisista kuin surullisista tapahtumista. Jo silloin, kun emme vielä itse voi muistaa asioita, meidän ruumiimme ja alitajuntamme muistaa ja meihin jää jälkiä.
Ja myös toiset ihmiset jättävät meihin jälkiä. Jotkut ihmiset ovat elämänsä kautta toisille erityisenä siunauksena, jotkut luovat omalla olemisellaan ja elämällään meihin erityisen paljon rohkeutta ja hyvää mieltä, iloa. vielä kuoltuaankin.
Pyhäinpäivänä kokoonnutaan yhdessä muistelemaan erityisesti niitä rakkaita, jotka on viimeisen vuoden aikana kutsuttu pois. Ihminen, jota nyt muistelet on jättänyt sydämeesi ja elämääsi pysyvän jäljen, kauniin jäljen. Muistelet häntä ja aikaa hänen kanssaan kiitollisena mutta ikävöiden. Sinä myös muistat miten hänet kutsuttiin, yht äkkiäkö vai sairastamisen jälkeen.
Jokainen meistä, jokainen ihminen joutuu kokemaan elämässään kuoleman menetyksen tuomaa surua ja ikävää. Mutta jokainen suru on vähän erilainen, jokaisen ihmisen suru on vähän erinäköinen, jo senkin takia, koska ihminen, jota kaivataan ja ihminen joka kaipaa, on erilainen. Se mitä kunkin poiskutsutun kautta ollaan menetetty on erilaista ja ainutlaatuista, koska jokaisen ihmisen elämä on ainutlaatuinen. Ja vain sinä yksin tiedät, mitä nyt sinun elämästäsi puuttuu, kun sinulle rakas ihminen, se tietty, erityinen, on nyt poissa. Ja ei hän unohdu mielestäsi koskaan, vaan se mitä hän on antanut sinulle elämänsä kautta, se pysyy. Näitä muistoja ei kukaan voi ottaa pois. Jälki hänestä jää.
Entä millaisen jäljen me itse jätämme elämällämme toisille? Millaisia muistoja meistä kerran jää toisille ihmisille? Miten me elämme tätä ainutlaatuista elämäämme?
Elämä on suuri lahja. Sen arvon voi joskus unohtaa, kun heräämme aina kuin itsestään uuteen aamuun. Mutta Jokainen päivä on Jumalan lahja. Jokaiseen päivään ja hetkeen sisältyy valtavat mahdollisuudet. Jokainen päivä ja hetki on tärkeä.
Meillä on vain tämä hetki. Mitään muuta hetkeä emme voi elää. Siksi juuri kulloinkin meneillään oleva hetki on kaikkein tärkein, koska muuta meillä ei ole. Siksi se ihminen, jonka kanssa kulloinkin olemme tekemisissä, on tärkein.
Elämä ja aika on kuin yksisuuntainen katu. Se vie meidät kohti tulevaisuutta. Se ei salli meidät palata taaksepäin eikä salli elää joitakin hetkiä uudelleen. Se mikä on tapahtunut, on tapahtunut, se mikä on mennyt, on mennyt. Mennyttä ei voi muuttaa.
Ja toisaalta, en myöskään näe tulevaisuuteen. En näe vielä kadun toiseen päähän, tai seuraavaan kadunkulmaan. En tiedä mitä siellä tapahtuu. Meillä on vain kulloinkin meneillään oleva hetki, nyt juuri tämä hetki, kun nyt olemme täällä kirkossa, meillä ei ole mennyttä eikä tulevaa. Tiedämmehän me tämän kaiken, mutta osaammeko elää tätä hetkeä täysillä murehtimatta mennyttä ja pelkäämättä tulevaisuutta?
Entä miten me voimme elää sen ahdistuksen kanssa, joka joskus tulee, kun ei voi palata menneeseen, vaikka niin kovasti haluaisi tehdä jotain toisin, paremmin? Tai kun ei voi hypätä vielä tulevaisuuteen ja nähdä mitä siinä ja miten siitä selviää? Mitä voi tehdä menneelle, jos se syyttää. Mitä tulevaisuudelle, jos se pelottaa?
Tähän tulee Jumala. Hän tulee tähän hetkeen, missä nyt elämme. Hän tietää, millainen on sinun sielusi maisema juuri nyt. Hän tietää tunteesi ja ajatuksesi.
Hän ottaa menneisyyden. Hän ottaa hoitaakseen myös tulevaisuutemme, joka huolettaa. Me voimme jättää hänelle menneen ja antaa hänelle tulevan ja pyytää,: anna anteeksi, pidä huolta. Silloin hän sanoo meille: älä pelkää, minä otan sinun taakkasi ja sinä saat jatkaa elämää ilman painavia matkatavaroita. Minä pidän sinusta huolta. Minä rakastan sinua.
Tämä Jumalan huolenpito ja rakkaus, jota hän osoittaa meitä kohtaan, se on sitä autuutta, sitä onnea josta Jeesus puhui. Onnea joka ei riipu olosuhteista. Autuus ja todellinen onni on yhteyttä Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, eli yhteyttä iankaikkiseen elämään.
Runoilija, julistaja, jo perillepäässyt Erkki Leminen kirjoittaa elämän vaihtelevuudesta ja meidän sisimpämme muuttuvasta tunnemaailmasta ja maisemasta näin: Toisinaan jäitten lähtemisen aikaan haluaisin lähteä, kauneimman kesän aikaan tahtoisin itkeä ja muuttolintujen aikaan haluaisin muuttaa. Toisinaan kaamoksen aikaan on valoisaa ja lumen ja tuiskujen aikaan keveää.
Toisinaan haluaisin elää, toisinaan kuolla. Mutta: aina on Jumalan lapsi autuas, aina on autuas se, jota rakastetaan.
Tässä on Jumalan lapsen turva. Tilanteet vaihtelevat ja muuttuvat, mutta Jumalan armo pysyy. Se on se ainut pysyvä ja kestävä turvamme, myös kuoleman hetkellä.
Tulee surua, pettymyksiä, ikävää. Tulee iloa, riemua, onnea. Tulee marraskuun harmautta ja kaamosta, tulee kesän lämpöä ja valoa, mutta kaikissa näissä tilanteissa samana pysyy yksi asia: se, että meitä rakastetaan iankaikkisella rakkaudella, sillä joka on kuolemaakin väkevämpi, joka kesti ristilläkin. Meitä rakastetaan sillä rakkaudella, joka voitti kuolemankin.
Tämän kuolemaakin väkevämmän rakkauden tähden olemme autuaita. Jeesukseen Kristukseen meidän Herraamme me saamme katsoa ja uskoa. Hänessä olemme turvassa.
Autuudesta Jeesus puhuu myös pyhäinpäivän evankeliumissa. Hän sanoo: autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen jne.
Hän sanoo autuaiksi ihmisiä, joiden asemassa ja tilanteessa ei ole mitään onnen ja ilon aihetta. Ja Jeesus antaa heille lupauksia.
Ja näillä sanoillaan muistuttaa, että todellinen ilo ja onni ei viime kädessä ole riippuvainen olosuhteista. Hän sanoo, että todellinen onni tulee siitä, että saa olla yhteydessä Jumalaan, on Jumalan oma. Aina on Jumalan lapsi autuas, Autuas se, jota rakastetaan, sanoi runoilija.
Vaikka elämässä on murhetta, itkua, ikävää, emme ole tyhjän päällä. Jumalan rakkaus kantaa meitä. Ilo ja onni on olemassa, vaikka emme sitä aina näe emmekä suurimman surun hetkellä voi sitä ollenkaan tuntea. Mutta se on olemassa niin kuin sanoo virsirunoilija: valoa vaikken näekään, sen tiedän loistavan. Se valo on sitä valoa, joka lähtee Jeesuksesta Kristuksesta. Hän on maailman valo. Kun katsomme häneen, emme joudu koskaan pimeyteen, vaan meillä on valoisa tulevaisuus, vaikka kokisimme millaista pimeyttä tahansa.
Se valo on iankaikkisen elämän valoa, valoa, joka säteilee tiellemme taivaan kodin valoista. Taivaaseen on Jumala jokaiselle Jeesukseen uskovalle valmistanut oman paikan. ja vasta taivaassa me voimme kokea autuutemme koko sydämemme pohjasta. Siellä koemme Jumalan rakkauden koko syvyyden ja laajuuden.
Siellä saamme myös tavata monia perillepäässeitä rakkaita, heitä joita täällä kaipaamme.