Sitten ei ole enää mitään pahaa!
Näin ymmärrän pyhäinpäivän sanoman. Se kertoo jostain toisenlaisesta kuin mitä elämä on nyt. ”Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut. (Johanneksen ilmestys 21:4).
Pyhäinpäivä on uskon taivaanranta! Taivaanranta eli horisontti erottaa toisistaan taivaan ja maan eli kaiken sen mikä kohtaa maanpinnan ja sen mikä ei kohtaa. Useimmiten horisontti ei ole kuitenkaan näkyvissämme. Puut, talot ja mäet peittävät horisontin. Uskoamme vaivaa sama pulma. Emme näe taivaanrantaa, koska sen edessä on liikaa kaikenlaista: mielipiteitä, näkemyksiä, huutoja, välinpitämättömyyttä. Pyhäinpäivän asia on nostaa eteemme uskon taivaanranta.
Pyhäinpäivä kertoo jopa kokonaan toisenlaisesta uskosta kuin ne mielikuvat, joita meillä nyt on uskostamme. En varmastikaan ole ainoa, joka kokee, että Jeesuksen vuorisaarna on jotain hämmentävän kaunista. Mutta yksi kysymys on erityisen jännittävä.
Ovatko ihmiset, jotka Jeesus julistaa autuaiksi heitä, joita nyt pidämme uskovaisina? Matteuksen tallettaman Jeesuksen puheen mukaan autuaita ovat hengessään köyhät, murheelliset, kärsivälliset, he joilla on vanhurskauden nälkä ja jano. Autuaita ovat he, jotka armahtavat toisia, ovat puhdassydämisiä ja rauhantekijöitä, ihmisten vainoamiakin. (Matteus 5:1-12).
Kyllä. Tätä kristittynä oleminen on! Pyhäinpäivän sanoma on terveellinen muistutus asioiden mittasuhteista. Kirkkomme asian ydin on julkisuudessa hämärtynyt. Valtakunnan tason väittelyt vievät sivuun perusasioista. Raamatullisuus on yksi niitä sanoja, joita käytetään ikään kuin jokin taho omistaisi näkemystensä tueksi muita paremman tulkinnan.
Henkinen ja hengellinen harjoitus on pyhäinpäivän ja raamatullista antia. Vakavasti on otettava myös puhe Pyhästä ja pyhistä. Tekisinkö tässä ja nyt kädennostoäänestyksen? Montako kättä nousisi ylös, jos pyytäisin, että käden nostavat ne, jotka katsovat olevansa pyhiä? Arvelen, ettei nousi yhtään kättä.
Olisivatko kuitenkin pyhiä ne, jotka Jeesuksen mukaan ovat autuaita? Voisiko ollakin niin, että jokainen voisi nostaa kätensä ylös?
Ymmärrän pyhän ja pyhyyden Jumalan armollisena läsnäolona. Kukaan ei jää ulkopuolelle!
Sytytämme tänään kynttilöitä. Muistelemme tuttuja vainajiamme. Eivät he ole olleet virheettömiä tai mitenkään täydellisiä. Kuka oikeastaan rakastaisikaan täydellisiä ja virheettömiä ihmisiä? Rakkaus on eri asia kuin virheettömyys! Pohjimmaltaan rakkaus viittaa alkuperäänsä, Jumalaan.
Pyhäinpäivä antaa selkeän ja vakaan horisontin. Meidän elämällämme on tarkoitus. Elämällä on korkeampi päämäärä kuin vain se, minkä näemme peittävän horisontin. Ja pitkin elämän matkaamme saamme todisteita Jumalan läsnäolosta.
Tänään kuulimme luettavan Raamatusta vastauksen kysymykseen: missä Jumala on. Jumala on siellä missä jo nyt pyyhitään kyyneleitä ja lopullisesti sitten kerran: ”Jumala on itse heidän luonaan ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen.” (Johanneksen ilmestys 21:3-4)
Muistelen pyhäinpäivänä ajan rajan taakse siirtyneitä tuttujani armon valossa. Jumalan hyvyys kantaa! Hän pyyhkii kyyneleet, mistä kaikesta ne sitten ovat tulvahtaneetkaan.