Pyhän Kolminaisuuden päivä, Joh. 15: 1-10, Raimo Laine

Raimo Laine
Jyväskylä

Salattu Jumala

Rakkaat ystävät, sisaret ja veljet Jumalassa – Isässä – Pojassa ja Pyhässä Hengessä. Tänään Pyhän Kolminaisuuden päivänä on syytä kurkistaa hieman tarkemmin Jumalan olemukseen. Jumala on yksi, mutta hän on ilmoittanut itsensä Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Hän on Luojamme, Lunastajamme ja Pyhittäjämme. Miksi tämä on niin tärkeää, että meillä on kirkkovuodessamme Pyhän Kolminaisuuden päivä.

Ollessamme Senegalissa törmäsin samaisen sunnuntain saarnaa tehdessäni ranskalaiseen ajattelijaan Maurice Zundelliin, jonka ajatuksiin tässä paljolti tukeudun. Aloitamme tutkistelumme viittaamalla Antiikin taruun Narkissoksesta. Narkissos oli kaunis nuorukainen, joka rakastui omaan peilikuvaansa lähteen pinnassa. Hän ei kuitenkaan voinut tavoittaa rakkautensa kohdetta, vaan riutui kuvajaista tuijottaessaan hengiltä. Narkissoksen kuollut ruumis muuttui narsissin kukaksi. Tästä kertomuksesta on erilaisia versioita, mutta yhtä kaikki psykoanalyytikot ovat nimenneet tietyn tyyppisistä persoonallisuushäiriöistä kärsivän henkilön hänen mukaansa narsistiksi. Wikipedian mukaan ”tällaisella henkilöllä on laaja-alaisia suuruuskuvitelmia joko mielikuvien tai käytöksen tasolla, hän vaatii ihailua ja häneltä puuttuu kyky empatiaan. Hänen ihmissuhteensa häiriytyvät empatian puutteesta, kateudesta ja ylimielisyydestä.”

Tämä vanha taru Narkissoksesta osoittaa meille, kuinka jo hyvin kauan aikaa sitten ymmärrettiin, että rakkaus, joka kohdistuu vain omaan itseen, on vaarallista. Joka rakastaa vain itseään, on lopulta onneton. Joka ihailee vain omaa kauneuttaan, kadottaa sen ja ajautuu tuhoon.

Mitä tällä vanhalla tarinalla sitten on tekemistä Jumalan kanssa? Paljonkin, sillä meidän tulisi nähdä Jumala sellaisena kuin hän on. Jos käsityksemme Jumalasta on vääristynyt, se voi vaikuttaa elämäämme kielteisellä tavalla. Olisiko Jumalamme ääretön kauneus, joka aina vain katselisi itseään eikä lakkaisi ihailemasta omaa erinomaisuuttaan?

On olemassa opettajia, jotka näkevät Jumalassa pilvien takana asustavan äärettömän onnellisen olennon, joka vain istuu kunniansa valtaistuimella katsellen ja ihaillen itseään, aina vain ylistäen itseään ja vaatien meitäkin ankarien rangaistusten uhalla liittämään oma heikko ylistyksemme hänen oman itsensä ylistykseen.

Olet saattanut kuulla Jumalasta puhuttavan tähän tapaan: ”Mikään ei ole mahdotonta Jumalalle. Hän tekee juuri niin kuin itse haluaa. Jumala on iankaikkisuudessaan äärettömän onnellinen. Mikään ei voi järkyttää hänen onnellisuuttaan, ei edes kadotukseen joutuvien ihmisten kova kohtalo; edes onnellisten ilo ei lisää mitään hänen iloonsa; sillä kaiken ilonsa hän saa itsestään ja oman itsensä katselemisesta ja rakastamisesta.”

Eräs pieni tyttö oli kuullut puhuttavan Jumalan voimasta, hänen järkkymättömästä onnestaan, hänen ilostaan ilman huolen häivää, jopa riippumatta siitä, kuinka hänen luotujensa kävisi, ja hänen mahdollisuudestaan toteuttaa milloin tahansa kaikki toiveensa. Kuultuaan tällaisesta Jumalasta tämän pieni tyttö sanoi: ”Miksi joku saa jumalana ikuisesti nauttia tuollaisesta asemasta, vaikka ei ole mitenkään voinut sitä ansaita? Eihän ole yhtään reilua, että aina vain sama on jumalana! Jokaisen pitää saada vuorollaan olla jumala.” Ja tästä tytöstä kerrotaan, kuinka hän kärsimättömänä odotti omaa vuoroaan. Hän ei ole ainoa, joka on esittänyt vastalauseensa tällaista jumalaa kohtaan.

Jos meidän Jumalamme olisi tuollainen, hän olisi hirmuhallitsija. Hän olisi kuin tarun Narkissos, joka vain ihailisi itseään, Jumala, jota meidän ihmisten tulisi peläten palvoa maan tomuun vaipuneina; ja hän olisi ikuisesti samanlainen, muuttumaton. Tällaisessa Jumalassa olisi jotakin hyvin pelottavaa.

Jumalamme ei kuitenkaan ole iankaikkinen narsisti. Jos jo ihmisessä näkemämme ylenmääräinen itsensä ihaileminen ja korottaminen eivät ole meistä suotavana, vielä suuremmalla syyllä emme voi ymmärtää, kuinka täydellinen Jumala pyörisi vain oman itsensä ympärillä.

Vanhan testamentin ja myös Koraanin ilmoituksessa oleva monoteismi / yksijumalaisuus on yksinäistä monoteismiä. Siinä jumaluudella ei ole ketään itseään vastapäätä, vaan Jumala on aivan yksin, täydellisessä yksinäisyydessä. Tätähän myös Koraani teroittaa Jumalasta puhuessaan: ”Hän ei ole synnyttänyt eikä ole syntynyt.” (112:3-4) Kun me kristityt puhumme Jumalasta Kolmiyhteisenä Jumalana, Koraani näkee siinä monijumalisuuden, ja vaatii ehdotonta monoteismiä, sellaista, jossa Jumala on jäänyt ypöyksin.

Mutta juuri tällainen yksin oleva äärimmäisen monoteistinen jumala ei kuulosta ollenkaan hyvältä. Mitä tekee tällainen Jumala, joka on jatkuvasti vain itsekseen? Onko hänet tuomittu loppumattomaan narsismiin? Onko hän ihastuksissaan vain itsestään? Ylistääkö itseään, ihailee itseään, katsoo jatkuvasti itseään peilistä? Palvoo itseään? Jo ajatuskin tällaisesta Jumalasta kauhistaa.

Ensimmäisessä Johanneksen kirjeessä sanotaan: ”Jumala on rakkaus.” Joku on kauniisti sanonut, että rakkautta ei ole, jos ei ole liikettä toista kohden. Kolmiyhteisessä Jumalassa itsessään on tuo liike. Jumalalla on itsessään tämä toinen, jolle antaa itsensä.

Voimme nähdä Jumalan kuin perheenä, jossa kaikki on yhteistä, jossa kaikki jaetaan, jossa kaikesta puhutaan. Kun ajattelemme perhettä, on jokainen perheenjäsen katseyhteydessä toiseen: mies katsoo vaimoaan ja ajattelee tämän onnea; vaimo puolestaan katsoo miestään ja tekee kaikkensa, että tämä olisi onnellinen; ja yhdessä mies ja vaimo katsovat lapsiaan, joille he uhraavat parhaat voimansa ja aikansa, koko sydämensä; kuten myös lapset, jos he ovat saaneet kasvaa tasapainoisessa ilmapiirissä, katsovat vanhempiensa kasvoja. Voidaan syystä sanoa, että perhe on koskettavin ilmentymä kauneudesta ja rakkaudesta, jopa kuin kaikkein paras ilmoitus siitä, mitä Jumala on.

Kolmiyhteinen Jumala on kaunein kuva Jumalasta, koskettavin vertaus Jumalan salaisuudesta. Ainoa Jumala ei ole yksinäinen Jumala. Ainoa Jumala on perhe. Jumalassa on kyse ensimmäisestä perheestä. Kyse on tasapainoisesta perheestä, sellaisesta, jota parhainkin perheyhteys maailmassa vain hämärästi heijastaa. Meidän tulee olla yhteydessä tähän suunnattomaan salaisuuteen, sillä siinä on meidän Jumalamme. Meidän Jumalamme on puhdas rakkaus. Meidän Jumalamme on ikuinen ajatustenvaihto, sillä Jumala ei ole sisäänpäin kääntynyt. Hän ei katso itseään, vaan hänen katseensa on katsetta toista kohden.

Jeesus on saattanut meidät Jumalan läheisyyteen. Jeesuksessa me näemme Jumalan kasvot. Hän on avannut sydämemme ymmärtämään Jumalan syvimmät toiveet. Hän on auttanut meitä tuntemaan Jumalassa olevan rakkauden liikkeen, opettamalla meidät tuntemaan Jumala Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä. Isä on viinitarhuri, Jeesus on viinipuu, Pyhä Henki auttaa meitä pysymään oksina Jeesus-viinipuussa. Olemme mukana rakkauden viinipuussa, osallisia Jumalan elämästä, yhtyneinä Jeesuksen kautta Jumalaan, rakkauden liikkeeseen, jossa kunnioitetaan ja arvostetaan jokaista ihmistä ja pyritään siihen, että jokainen saa olla ja tulla juuri siksi, joksi Jumala on hänet tarkoittanut.