Pyhän Kolminaisuuden päivä, Matt. 28: 16-20, Martti Vaahtoranta

1.
Tähän päivään päättyy kirkkovuoden ”juhlakausi”. Se on aikaa, jolloin erityisellä tavalla seuraamme niitä Jumalan suuria pelastustekoja, jotka Hän on tehnyt täällä meidän keskellämme Jeesuksessa Kristuksessa, ja Hänessä tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa. Ne eivät enää vain viittaa tulevaan, kuten Vanhan liiton aikana, vaan Hän tekee niitä jo nyt meidän silmiemme edessä.
Aivan kirkkovuoden alussa eli ensimmäisenä adventtisunnuntaina olemme veisanneet ”hoosiannaa” Daavidin Pojalle, Kunnian Kuninkaalle ja kärsivälle Messiaalle. Adventtipaaston aikana olemme valmistautuneet kirkkovuoden ensimmäiseen suureen juhlaan eli meidän Herramme ja Vapahtajamme syntymäpäivään. Jouluajan päätyttyä eli Kynttilänpäivää seuraavien pyhien jälkeen laskeuduimme suureen paastoon valmistautuaksemme Herramme kärsimyksen ja ylösnousemuksen äärimmäisen vakavaan ja käsittämättömän riemulliseen juhlaan, Pääsiäiseen.
Pääsiäisen jälkeen olemme kulkeneet ylösnousseen Vapahtajan seurassa tyhjältä haudalta taivaaseenastumisen vuorelle. Seisoimme siellä yhdessä ja katselimme Helatorstaina taivaan kirkkautta, johon Herramme nousi. Ja vihdoin Helluntaina kiitimme Häntä Pyhän Hengen lahjasta, jonka Hän lupasi omilleen.
Nyt lopetamme kirkkovuoden juhlakautta Pyhän Kolminaisuuden päivään eli tähän viimeiseen pyhään ennen kirkkovuoden arkipuoliskoa. Kirkkovuoden arjessa elämme meille lahjaksi annettua uskoa todeksi rakkaudessa ja kuuliaisuudessa. Opettelemme myös sitä, mikä meille tämän päivän saarnatekstissä annettiin tehtäväksi sen jälkeen, kun Herra oli tehnyt taivaassa ja maan päällä kaiken valmiiksi ja antanut armotöidensä hedelmät meille, jotka Hän oli sanallaan koonnut Kirkokseen ja laumansa lampaiksi. Opettelemme Herramme kaste- ja lähetyskäskyn toteuttamista.
2.
Mutta yksinkö meidän pitäisi se tehdä? Omin päinkö meidän olisi löydettävä tiemme eteenpäin? Mitä siitä tulisi? Mehän olemme vain avuttomia, likaisia ja tyhmiä lampaita. Kuinka tällainen lauma voisi elää ja toteuttaa tehtäväänsä ilman Paimenta, joka kulkee sen edellä?
Ei se voikaan. Mutta ei Herra myöskään jättänyt meitä yksin. Ei varmasti. Siitä on ollut edellisinä pyhinä puhetta. Ja ellemme sitä muuten tietäisi, tiedämme sen, jos osaamme vielä ulkoa rippikoulussa opitut raamatunkohdat. Emme nimittäin oppineet siellä vain ”pienoisevankeliumia”, joka sisältyi viime pyhän saarnatekstiin, vaan myös sen ”kaste- ja lähetyskäskyn”, jonka tänään kuulimme.
Mutta eikö siinä puhuta juuri siitä, mitä meidän pitää tehdä? Eikö siinä käsketä meitä lähtemään kaikkeen maailmaan julistamaan evankeliumia kaikille luoduille, niin kuin P. Markus kertoo Jeesuksen sanoneen? Eikö tämä ole selvä määräys, jonka Herra antoi meille jättäessään meidät selviytymään omin päin täällä maan päällä?
No, onhan se käsky. Parempi olisi kuitenkin puhua ”suuresta tehtävästä”.
Ja siinä erehdymme pahasti, jos luulemme, että taivaaseen astuessaan Herra jätti meidät yksin. Ei jättänyt, eikä lauman tarvitse tänäkään päivänä kulkea eikä toteuttaa tehtäväänsä ilman Paimenta. Mutta Raamattua sen kyllä kannattaa lukea – lukea tarkasti eikä hutiloiden. Silloin ymmärrämme, ettei meidän tarvitse hätääntyä. Silloin emme väsy jo ennen kuin olemme edes lähteneet matkalle – sille matkalle, josta emme todellakaan selviytyisi omin päin, saati että meistä olisi vielä toimittamaan joitakin tehtäviä matkan varrella.
3.
Ja nyt siis luemme Raamattua tarkasti ja kysymme, kuinka oikeastaan alkaa Herramme kaste- ja lähetyskäsky, ja kuinka se loppuu? Kumpikin on tärkeää nähdä. Tämän opin itsekin vasta entisen Saksan kotikirkkomme lähetysjohtajan puheesta, jonka hän piti seurakuntamme lähetysjuhlassa joskus vuosia sitten. En ollut aikaisemmin oivaltanut, kuinka Kaste- ja lähetyskäskyssä meille annettu suuri tehtävä on kokonaan suljettu Vapahtajan kaikkivaltiuden suojiin ja Hänen armollisen läsnäolonsa sisälle.
Voisi melkein sanoa, että meidät on tehtävämme kanssa suljettu Hänen syliinsä. Siinä me olemme ja pysymme, jos elämme jokapäiväisessä parannuksessa ja uskossa Häneen ja osallisina Hänen seurakuntansa elämästä Sanan ja sakramenttien yhteydessä. Sen tähden, että olemme Jumalan Pojan kaikkivaltiuden ja rakkauden sylissä, voimme olla toteuttamassa Hänen meille antamaa tehtävää, toteuttamassa sitä iloiten ja ilman painostavaa pakkoa tai väkinäistä yrittämistä.
Sillä näin sanoo Herramme ensin, ennen kuin Hän antaa meille käskynsä: ”Minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä.”
Kun Herra Helatorstaina sanoi tämän ja antoi Kirkolle Kaste- ja lähetyskäskyn, silloin tuli näkyvällä tavalla totta.siitä, mikä siihen mennessä oli ollut vielä vain pyhää aavistusta ja kirkkauden välähdyksiä. Jeesus, tuttu naapurin poika, pohjoisen saarnamies, kunnioitettu Nasaretin Profeetta, joka oli tapettu ristillä, mutta noussut kuolleista kolmantena päivänä, nyt Hän, ylösnoussut Vapahtaja kohosi siihen kirkkauteen ja kunniaan, joka on vain yhdellä – yhdellä, ainoalla Jumalalla. Ottamalla tämän ihmisen rinnalleen, ”oikealle kädelleen” eli osalliseksi omasta vallastaan ja voimastaan, kaikkivaltias Jumala osoitti Jeesuksen, ihmisen, olevan myös jotakin muuta, jotakin kokonaan muuta kuin vain ihminen tai edes ihmisistä hurskain ja pyhin. Ottamalla Jeesuksen luokseen Isä todisti myös Pojan olevan Jumala.
4.
Myös Poika on Jumala – tosi Jumala tosi Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, syntynyt, ei luotu ja samaa olemusta kuin Isä. Mutta silti Jumala on yksi. On vain yksi Jumala. Niinhän tänään Athanasiuksen uskontunnustuksen sanoin lausuimme.
Sillä me vietämme tänään Pyhän Kolminaisuuden päivää. Se ikään kuin sinetöi ne kaikki Jumalan suuret lupaukset ja teot, jotka lopulta tähtäävät Hänen olemuksensa eli Hänen ykseytensä ilmoittamiseen. Jumalan lopullinen ilmoitus Hänen Poikansa uhrautuvan rakkauden teoissa ilmoittaa meille, mitä on todellinen ykseys. Se ei nimittäin ole sellaista ”ykseyttä”, jollaisena me, lankeemuksen lapset, sen ymmärrämme.
’Jumalan ykseys’ ei ole mustaa eikä kovaa, eikä se ole yksinäistä. Sen sijaan se on elävää, valoisaa, lämmintä ja yhteyttä rakentavaa ykseyttä. Se on jumalallisten persoonien välistä rakkauden vuorovaikutusta.
Eikä tämä ”rakkaus” ole vain tunteita eikä pelkkä voima, ei pelkkää Jumalan vaikutusta. Sillä Jumalan Rakkaus on lopulta jumalallinen Persoona, Pyhä Henki, kuten Vanhan kirkon opettajat ovat nähneet. Pyhä Henki on ”Kolminaisuuden solmi” eli persoonallinen rakkauden side Jumalan ykseydessä, kuten viime pyhänä veisasimme.
Eikä tämä Jumalan olemuksen itseilmaisu, Hänen ykseytensä rakkauden vuorovaikutuksena, jää yksin myöskään suhteessa langenneeseen luomakuntaan. Ilman että Jumala itse tarvitsisi sitä ollakseen yksi, Hänen rakkautensa vuotaa Hänestä yli luotujen ja heidän päällensä vastoin sitä, mitä he olisivat, tai paremminkin, mitä me, pahat ihmiset, olisimme ansainneet.
Siitä rakkaudesta kertovat kaikki Jumalan suuret pelastusteot Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme, mutta myös omalla tavallaan Helluntai, jota viime pyhänä vietimme. Siinä ilmoitti itsensä erityisellä tavalla juuri Jumalan persoonallinen Rakkaus. Hänet, Pyhä Henki eli yhden Jumalan kolmas Persoona, vuodatettiin kaikkine lahjoineen seurakunnan ja sen apostolien päälle. Hän teki uskovat Kristuksessa osallisiksi lahjavanhurskaudesta ja pelastuksesta Hänessä sekä itsestään Pyhästä Kolminaisuudesta. Hän varusti Kirkon paimenet ja opettajat ja koko seurakunnan niillä lahjoin, joita se tulisi tarvitsemaan, kun arki alkaisi – se vihreä aika, johon kohta siirrymme.
5.
Siihen kuuluu myös se suuri kaste- ja lähetyskäsky, jonka Herra meille antoi. Sen lähtökohtana on tosin Hänen oma missionsa, Hänen lähtemisensä ja tekemisensä niin, että kaikki on Hänessä jo valmista, aivan valmista. Meille annetun käskyn lähtökohtana on Jumalalle valtavasti maksanut, mutta meille ilmainen lahja, jonka Hän halajamalla haluaa antaa omilleen.
Mutta koska se on Jumalan olemuksen mukainen rakkauden lahja, se ei jää siihen astiaan, johon se kaadetaan, vaan se vuotaa siitä välttämättä yli. Meidän Herramme tahtoo antaa pelastuksen lahjan myös monen monille muille. Ja siihen tehtävään Hän kutsuu Kirkkoaan ja Kirkossaan meitä – meitä, joiden malja on Hänen rakkaudestaan ylitsevuotavainen.
Sen tähden pelastuksen sanoma on meidätkin kerran saavuttanut täällä kaukana Pohjolan perillä. Ja niin Herra myös tänään kutsuu meitä, hyvin ruokittuja ja levänneitä lampaitaan jatkamaan matkaa ja kutsumaan sille mukaan mahdollisimman paljon myös muita lampaita, nälkiintyneitä, likaisia, pahanhajuisia lampaita reittimme varrelta ja kaikkialta maailmasta. Herramme tuli kyllä palvelemaan meitä eikä itse palveltavaksi. Samalla Hän kuitenkin kutsui meitä seuraajikseen, tekemään itse puolestamme samoin. Ei Hän kutsunut meitä ainoastaan istumaan kirkon penkissä kädet tyhjinä, vaan täyttäessään ne runsailla lahjoillaan Hän lähettää meidät myös töihin omalle viinirinteelleen.
6.
Jälleen on kuitenkin tarpeen lukea tarkasti Raamattua. Sillä ehkä aloit jo kanssani huokailla taakkasi alla ja kysyä: ”Että minunko, minunko yksin on pelastettava koko maailma ja julistettava evankeliumia kaikille luoduille?”
Ei ole. Eikä sinun tarvitse toimia yksin. Sillä P. Matteus korostaa erikseen, että kun Jeesus antoi kaste- ja lähetyskäskynsä, läsnä olivat Herran itsensä valitsemat pyhät apostolit, kaksitoista, yhtä vaille. Tosin on totta, että niin kuin P. Pietari Jeesuksen kysyessä tunnusti, että Hän oli Kristus, elävän Jumalan Poika, ja teki sen apostoliksi valittuna ja muidenkin apostolien puolesta puhuen samalla koko Kirkon suulla, samoin on kaste- ja lähetyskäskyn laita, mutta toisinpäin: sekin koskee koko Kirkkoa, kaikkea Herran seurakuntaa vauvasta vaariin, miehiä ja naisia, sairaita ja terveitä, ihan kaikkia. Mutta käskyn kastaa ja opettaa Herra antaa ensi sijassa apostoleilleen.
Tosin nämä ovat tehtäviä, jotka on kokonaisuutena annettu seurakunnalle. Tässä suuressa kokonaisuudessa ne on kuitenkin uskottu niille, jotka Jumala itse seurakunnan kutsun kautta valitsee ja vihkii tekemään niitä tekoja, joissa Herra Jeesus itse antaa itsensä aina uudelleen omilleen ja joiden kautta Pyhä Henki synnyttää pelastavan uskon.
Joudumme siis jälleen lukemaan tarkasti Raamattua ymmärtääksemme, ettei Jumala ole lähettänyt kaikkia uskoviaan opettamaan maailmaa. Joudumme hiukan myös tarkentamaan meillä käytössä olevaa vanhan Raamatun käännöstä: alkuperäisessä kreikankielisessä tekstissä ei tällä kohden sanota, että meidän tehtävämme olisi ”opettaa kaikkea kansaa” ja sen jälkeen kastaa ja jälleen opettaa. Sillä alkuteksti puhuu ”opettamisen” sijasta ”opetuslapseksi tekemisestä”.
Se on koko Kirkon tehtävä, meidän kaikkien eikä ei ainoastaan apostolien eikä ainoastaan vihittyjen pappien. Sen toteuttaminen vaatii kyllä kastetta ja sen opettamista, mitä Herramme on meille opettanut ja antanut, mutta pakanoiden ja maailman opettamista ennen kastetta ja kääntymystä ei ole annettu kaikkien seurakuntalaisten tehtäväksi, mutta ei sellaisenaan myöskään pappien. Paremminkin koko Kirkon, Herran seurakunnan, kuuluu pappeineen ja maallikoineen yhdessä olla Kristuksen todistaja suhteessaan ulkopuolisiin, suhteessa maailmaan, joka ei Jumalaa tunne. Meidät kaikki on erotuksetta kutsuttu elämään Herran todistajina sanoin ja teoin keskellä omaa arkista elämäämme, eletään sitä sitten täällä kotimaassa tai lähetyskentällä.
Se todistus on tosin joskus vain hiljaisia rukouksia ja elämän nöyrä esimerkki, jota uskova itse ei itsessään näe. Se on kuitenkin myös sitä, että tuetaan lähetystyötä lähellä ja kaukana ja tehdään se mahdolliseksi omasta uhraten ja työn puolesta rukoillen. Olet siis siinä mukana jo silloin, jos tuet sitä työtä, jota me yhdessä teemme tässä P. Marian seurakunnassa. Tuet sitä, että Jeesuksen käsky ”kastaa ja opettaa” voisi toteutua meidän keskuudessamme. Tuet sitä tekemällä mahdolliseksi, että tämä pieni seurakuntamme saisi olla muiden seurakuntien joukossa yksi niistä lampuista, jotka loistavat pimeyden keskellä, ja yksi niistä lämpimistä kodeista, joihin Jumala kutsuu viluisia lampaitaan maailmasta. Ja ilman muuta tuet Herramme käskyn toteutumista myös tukemalla sitä Kristus-todistusta ja opetustyötä, jonka puolesta me joka pyhä rukoilemme ja jonka hyväksi kokoamme kahvipöydässä kolehdin – jos et muuten, niin juuri tähän rukoukseen sydämestäsi yhtyen.
Ja lopulta Herra Jeesus itse tekee tässäkin kaiken. Meistä itsestämme, meidän vanhasta ihmisestämme, joka haraa kaikin raajoin vastaan, kun Jumala veisi meitä matkalla eteenpäin, meidän syntisestä lihastamme ei ole edes pakotettuna todistamaan Kristuksesta eikä olemaan Hänen rakkautensa välikappaleena maailmassa. Mutta älä huoli, sillä Hän tekee sen itse! Hän on kanssamme, kun kuljemme eteenpäin, ja Hän elää ja vaikuttaa meissä ja antaa meidän kasvaa meistä huolimatta hyviä Hengen hedelmiä. Hänessä me olemme saava, lähtevä, antava ja iloisesti työtä tekevä seurakunta! Hänessä olemme osalliset Pyhän Kolminaisuuden rakkaudesta ja kaikista hyvistä töistä. Ja jos Jumala on puolellamme, kukaan ei voi olla meitä vastaan. Amen.