Vietin lapsuuteni Itä-Tampereella Annala-nimisessä kaupunginosassa. Noin puolen kilometrin päässä lapsuuden kodistani sijaitsi vuori. Vuoren nimi oli osuvasti Hikivuori – jos metsäistä etelärinnettä lähti nousemaan laelle, kyllä siinä hiki tuli, vaikka rinne melko loiva olikin. Ei kyse tietenkään ollut mistään valtavasta vuoresta, mutta kyllä pohjoispuolen reilun 20 metrin suora pudotus tuntui hurjalta. Vuoren harjalta avautui kaunis näkymä läheiselle järvelle. Lienee turha sanoakaan, että nippa nappa alakouluikäiselle pojalle vuori oli yksinkertaisesti cool. Vuori oli paikka, jossa tapahtuu, jossa mieli laukkaa, jolta näkee kauas. Vuoren metsissä tuli kavereiden kanssa myös leikittyä, milloin vuoriston karhuja, milloin Robin Hoodia. Metsien lainsuojaton Robin Hood oli myös kova sana minulle tuolloin, mutta se on toinen tarina. Aikuisena Hikivuori on minulle yhä merkittävä paikka. Kun silloin tällöin vierailen lapsuudenmaisemissa, minulla on tapana nousta harjalle, hiljentyä ja nauttia metsäisestä maisemasta, tuulen kosketuksesta ja luonnon äänistä. Paikka on ollut hyvä, jos olen halunnut pohtia asioita.
Myös Raamatussa vuori on paikka, jossa tapahtuu, jossa ihminen oivaltaa asioita, jossa mieli lepää ja jossa pyhä koskettaa. Monta tärkeää tapahtumaa sijoittuu vuorelle. Mooses saa Jumalalta kymmenen käskyä vuorella. Kansanjoukot seuraavat Jeesusta vuorelle kuullakseen tämän saarnaavan. Pietari ja pari muuta opetuslasta seuraavat Jeesusta kirkastusvuorelle ja kuulevat Jumalan äänen. Ehkä oma suosikkini on Vanhan testamentin kohtaus, jossa vainottu ja yksinäinen profeetta Elia pakenee vuorelle, joutuu rajujen luonnonvoimien yllättämäksi mutta lopulta kuulee Jumalan rauhoittavan puheen hiljaisessa tuulessa. Uudessa testamentissa itse Jeesus tarvitsee välillä taukoa ihmisjoukoista ja sitä yksinoloa ja pyhän läsnäoloa, jota vuorelle nouseminen yksin ja siellä rukoileminen merkitsee.
Tämänkin päivän evankeliumissa noustaan vuorelle, tällä kertaa rajatulla porukalla, Jeesus ja 11 jäljellä olevaa opetuslasta. Raamatussa mainittuja vuorikokemuksia on yritetty sijoittaa Israelin kartalle, mutta minusta se ei ole kiinnostavaa, ei meidän tarvitse tietää, mikä vuori on milloinkin kyseessä. Epäilemättä Jeesus johti tuolloin läheisimmät ystävänsä vuorelle, mutta minusta vuorella on tekstissä ennen kaikkea symbolinen merkitys. Jotakin aivan uutta on puhkeamassa, uusi aikakausi on alullaan. Paljon oli tietysti jo tapahtunut: opetuslapset olivat nähneet Jeesuksen matkassa ihmeellisiä asioita, mutta heidän mestarinsa väkivaltainen kuolema pitkäperjantaina oli hajottanut heidän maailmansa. Kuitenkin pääsiäisaamun ihme, tyhjä hauta ja Jeesuksen näyttäytymiset osalle heistä ylösnousemuksensa jälkeen olivat synnyttäneet heissä uuden toivon ja tarkoituksen. Silti tarvittiin vielä yksi kokoontuminen koko joukolla, jotta opetuslasten kokemukset jäsentyisivät ja heidän tehtävänsä kirkastuisi. Oltiin siis koolla korkealla paikalla, samalla porukalla kuin ennen mutta kuitenkin vanhaan ei ollut paluuta ja uusi aika ei ollut vielä kirkastunut. Varmasti he olivat hämmentyneitä. Minusta on hienoa, kuinka Raamattu ei silottele sitä puolta, että kaikesta huolimatta osa heistä epäili. Avaralla vuorenhuipulla on tilaa kaikenlaisille ajatuksille ja tunteille, myös epäilykselle, sen olen itsekin saanut mm Hikivuoren päällä kokea. Epäilevätkin Tuomaat kelpasivat ja kelpaavat tänäkin päivänä Jeesukselle.
Vuori on paikka, jossa tapahtuu. Niin tässäkin tapauksessa. Vaikka Matteuksen evankeliumi ei kuvaa Helatorstaita Jeesuksen taivaaseen astumista, minusta on luonteva tulkita teksti niin, että vuorikokemuksen jälkeen Jeesus ei enää näyttäydy opetuslapsilleen fyysisessä muodossa. On alkamassa Pyhän Hengen aika, voidaan puhua myös Kristillisen kirkon aikakaudesta, joka jatkuu yhä. Jeesus sanoo vuorella tuon aikakauden perustussanat, kaste- eli lähetyskäskyn: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Näissä kuuluisissa lauseissa on monta tärkeää kohtaa. Ensiksikin Jeesus vahvistaa, että hänelle on vapaaehtoisen uhrinsa ja ylösnousemuksensa kautta annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Jeesus Kristus on siis kaiken näkyvän ja näkymättömän Herra. Sitten seuraa ylipäällikön päiväkäsky opetuslapsille ja samalla meille, menkää ja tehkää. Ilosanoman vieminen Jeesuksesta kuuluu myös meille. Se ei tarkoita ihmisten käännyttämistä vaan Jumalan rakkaudesta todistamista sanoin ja teoin. Meillä on tehtävä, joka pohjautuu rakkauteen ja joka on toteutettava rakkaudella. Kuulin pari päivää sitten kauniin lauseen: Jumalan rakkaus tulee lähelle meidän ihmisten teoissa. Opetuslapsiksi tekeminen ei ole vain rituaalista kastamista. Kristillinen opetus ja kaste kuuluvat aina yhteen, vaikka eri kristilliset kirkot ovat päätyneet erilaisiin ratkaisuihin niiden järjestyksestä. Siksi tekin nuoret, jotka tätä jumalanpalvelusta seuraatte, käytte rippikoulua. Opimme, mitä käytännössä merkitsee olla kristityksi kastettu, Jumalan nimeltä kutsuma. Rippikoulu on ainutlaatuinen mahdollisuus pohtia uskoa, Jumalaa, elämää, ihmisyyttä. Muistakaa, Jumala on rakkaus eikä rakkaudessa ole pakkoa tai pelkoa.
Lopuksi lupaus: Minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä, että Jeesus lupaa olla aina kanssamme? Miten ja missä hän on? Hän ei enää ole fyysisessä muodossa, toisin kuin evankeliumitekstissä. Mutta hän on antanut lupauksen. Onko Jeesus Kristus taivaassa rukoilemassa puolessamme? Onko hän erityisellä tavalla läsnä ehtoollisessa, leivässä ja viinissä? Onko hän aina mukanamme? Nyt puhumme asiasta, jonka ymmärtämiseen ihmisen mieli on melko pieni. Jeesuksen läsnäolo on ennen kaikkea sydämen asia. Luotammeko hänen sanoihinsa: minä olen sinun kanssasi kaikkina elämäsi päivinä. Jos erilaiset vuorikokemukset jotakin ainakin minulle ovat opettaneet niin sen, että me olemme loppupeleissä melko pieniä ja aina on maailmankaikkeudessa paljon, jonka käsittämiseen ihmisen älyn on vaikea yltää. Minulle on läheinen lause Uskossa Kristus on läsnä, In ipsa fide Christus adest. Kun uskomme Jeesukseen, hän ei koskaan ole poissa. Nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme.