Päivän evankeliumina on siis kaste- ja lähetyskäsky, joka on perin tuttu raamatunkohta. Lähimain kaikki teistä osaavat sen ulkoa, koska se on tapana opetella rippikoulussa. Tämänkin kesän rippikoululaiset, joiden kanssa lähdemme huomenna rippikoulua pitämään, täytyy siihen paneutua. He joutuvat opettelemaan ulkoa kaksi raamatunkohtaa. Toinen niistä on juuri lähetyskäsky ja toinen tietysti pienoisevankeliumi, “Johannes 3:16”.
Myös kolminaisuudenpäivään läheisesti liittyvä uskontunnustus on yksi rippikoululaisten ulkoläksyistä. Konfirmaatiossa rippikoululaiset lausuvat yhdessä uskontunnustuksen ja ilmaisevat siten, mihin he haluavat uskoa. Mekin tunnustamme yhdessä taas tänään kuten jokaisessa jumalanpalveluksessa yhteisen kristillisen uskomme uskontunnustuksen sanoin.
Sanoja “yhdessä” ja “yhteinen” on syytä korostaa erityisesti tänä aikana, jolloin eräänlainen “valintamyymäläuskonnollisuus” on muotia. Yhä useammat haluavat rakentaa itselleen oman uskonnon ja ajattelevat, että he voivat valita siihen mielensä ja makunsa mukaan aineksia sieltä täältä. Mutta onko tällaisesta omatekoisesta uskonnosta mihinkään silloin, kun sitä todella tarvitaan? Hyvinä päivinä sen kanssa puuhastelu voi tuntua mukavalta, mutta entä sitten, kun joudutaan todelliseen hätään ja tarvitaan ulkopuolista apua ja auttajaa?
Kristillinen kirkon yhteinen ja vuosituhantinen kokemus todistaa siitä, että todellinen Auttaja, Pyhä Kolmiyhteinen Jumala, on olemassa. “Tämä on varmasti totta.” Näin Luther päättää katekismuksessa uskontunnustuksen eri osien selitykset – jotka nekin aikanaan opeteltiin ulkoa. Saamme yhdessä luottaa siihen, että yhteinen kristillinen uskomme on varmasti totta.
Omatekoisen uskonnon pettäessä ja tietysti muutoinkin on hyvä muistaa “Jumalan hätäpuhelinnumero” 5015 eli Psalmin 50 jae 15, jossa sanotaan: “Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua, ja sinun pitää kunnioittaman minua.” Todellinen Jumala voi auttaa, mutta häntä on pakko myös kunnioittaa.
Usko Jumalaan on eri asia kuin uskonto. Ihminen voi luoda tai ihmiset voivat yhdessä luoda itselleen uskonnon, mutta Jumala ja usko häneen eivät ole ihmisen hallittavissa. Jumala on meidän käsityskykymme ulkopuolella, hän on tavoittamaton ja salattu. Me emme voi tutkia häntä ja menemme täysin hiljaisiksi hänen edessään. Voimme ainoastaan kunnioittaa ja palvoa häntä ja ihmetellä hänen käsittämätöntä suuruuttaan. Jumala sen sijaan tutkii meidät ja tuntee meidät sisintämme myöten paljon paremmin me itse. Muutoin hän ei Jumala olisikaan.
Voimme tietää Jumalasta vain sen, minkä hän on katsonut hyväksi ilmoittaa meille ja minkä pystymme käsittämään. Raamatun mukaan Jumala on ilmoittanut meille itsestään riittävästi ja riittävän selvästi voidaksemme uskoa ja luottaa häneen. Meillä ei ole mitään perusteita olla uskomatta Jumalan. Psalmissa sanotaan, että “mieletön on se, joka ajattelee: ’Ei Jumalaa ole.’” (Ps. 53:2)
Juuri näin me kuitenkin usein ajattelemme – ainakin alitajuisesti ja käytännössä eli emme ota Jumalaa huomioon arkisessa elämässämme ja käyttäydymme ikään kuin häntä ei olisi. Toisinaan epäilemme tietoisestikin Jumalan olemassaoloa. Mieleen tulee, että Jumala voisi ilmoittaa itsestään selvemmin, jos hän on olemassa. Vaikka tällaiset ajatukset ovat pohjimmiltaan mielettömiä, ne ovat kuitenkin samalla myös jotenkin ymmärrettäviä eivätkä missään tapauksessa niin mielettömiä kuin kuvitelmat siitä, että jokainen voi löytää ihan oman ja itselleen sopivan jumalan. Ainakin minun mielestäni on kaikkein mielettömintä ja kummallisinta olettaa, että Jumala ja totuus taipuvat sellaisiksi kuin itse kukin haluaa.
Meidän tulee olla Jumalalle äärettömän kiitollisia siitä, että hän kätkeytyy ja verhoutuu mutta ilmaisee silti samalla itsensä meille. Jumalan kolminaisuus on hänen syvin ja perustavin salaisuuteensa, jota me emme voi loppuun asti käsittää, mutta merkillisellä tavalla Jumala on liittänyt tämän salatun olemuksensa pysyvästi ja ikuisesti osaksi ihmisen historiaa ja tehnyt sen samalla meille osittain ymmärrettäväksi. Emme voi koskaan häntä tästä kylliksi kiittää.
Saamme kiittää Jumalaa ensinnäkin siitä, että hän ilmaisee meille itsensä Isänä, kaikkivaltiaana taivaan ja maan Luojana. Kysymys ei ole jostain kaukaisesta ja epämääräisestä asiasta, vaan kysymys on samalla meistä itsestämme ja meidän olemassaolostamme: siitä, että Jumala on luonut ihmisen, jokaisen meistä, omaksi kuvakseen, jolle hän ilmaisee itsensä.
Luomakunta on Jumalan naamari, jonka taakse hän kätkeytyy, hyvän Jumalan naamari. Ihminen tosin voi nähdä luomakunnan hirviön naamarina, jos ei ymmärrä, mitä itse on saanut aikaan. Onhan synti turmellut kaikkea sitä, minkä Jumala loi hyväksi. Silti maailma on vielä täynnä hyvää ja kaunista, joka kertoo Luojastaan. Jumalan luomistyöhön sisältyy myös paljon salaisuuksia, joita ihminen ei tiedon lisääntymisestä huolimatta pysty selittämän ja joiden luulisi tekevän ihmisen nöyräksi.
Paavali kirjoittaa roomalaisille: “Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.” (Room. 1: 19, 20) Psalmissa 19 puolestaan sanotaan: “Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin.” (Ps. 19: 2-5)
Toiseksi saamme kiittää Jumalaa siitä, että hän ilmaisee meille itsensä Poikana ja “on meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astunut alas taivaasta”, kuten Nikean tunnustuksessa sanotaan. Jeesuksessa Kristuksessa Jumala on tullut yhdeksi meistä ja kätkenyt samalla Jumalallisen pyhyytensä ja majesteettinsa. Kristus on meille annettu ja ihmiseksi syntynyt Jumalan Sana, jonka on pantu seimeen ja lyöty ristinpuuhun.
Voiko olla suurempaa ihmettä ja kiitoksen aihetta, että Jumala tällä tavoin kätkeytyy, mutta samalla puhuu meille, ilmaisee itsensä, käsittämättömän hyvyytensä ja rakkautensa, ja pelastaa meidät itse aiheuttamastamme surkeudesta?
Kolmanneksi saamme kiittää Jumalaa siitä, että hän ilmaisee itsensä meille Pyhänä Henkenä, Herrana ja eläväksi tekijänä, joka – Nikean tunnustuksen sanoin – “lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan.”
Pyhänä Henkenäkin Jumala kätkeytyy, mutta tulee samalla “Herrana ja eläväksi tekijänä” lähelle meitä, meidän keskellemme ja meidän elämäämme ja jopa meidän sydämeemme ja sisimpäämme. Isän lahja meille on elämä, Pojan lahja pelastus ja Pyhän Hengen lahja Isän ja Pojan lahjan eläväksi tekeminen. Pyhä Henki kätkeytyy, salaa itsensä mutta muistuttaa meitä, kuka meidät on luonut sekä ennen kaikkea liittää meidät Kristukseen.
Vain Pyhä Henki voi Henki voi antaa meille uskon Kristukseen ja tehdä meistä hänen todellisia opetuslapsiaan. Usko Kristukseen ei ole vain yksityisasia, vaan kysymys on nimenomaan yhteisestä kristillisestä uskosta, jonka Pyhä Henki antaa meille Kristuksen seurakunnassa ja sen välityksellä. Lähetyskäskyssä Jeesus kehottaa opetuslapsia tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen kastamalla ja opettamalla.
Kasteessa Pyhä Henki liittää meidät perustavasti Kristukseen ja tekee meidät henkilökohtaisesti osallisiksi pelastuksesta, jonka Kristus on hankkinut koko ihmiskunnalle. Jumalan sanan julistuksen ja opetuksen välityksellä Pyhä Henki muistuttaa kastetuille, mitä heille on lahjoitettu, ettei heidän kasteensa jää turhaksi. Jumalan lahja pysyy aina voimassa, mutta se voidaan torjua ja jättää käyttämättä.
Lähetyskäsky koskee kaikkia kristittyjä kaikkina aikoina. Vastustuksesta tai jopa vainoista huolimatta evankeliumi on vietävä kaikille kansoille. Evankeliumi Kristuksesta esiintyy aina ehdottomin vaatimuksin, se julistaa: vain tässä yhdessä ainoassa nimessä pelastutaan ja päästään Jumalan luo. Tämä sanoma loukkaa ja herättää väistämättä vastustusta mutta samalla se myös vapauttaa.
Evankeliumi herättää vastustusta meissäkin, jotka on kerran kastettu Kristuksen yhteyteen. Jokainen meistä yrittää harjoittaa jonkinlaista “valintamyymäläuskonnollisuutta” ja kuvittelee voivansa sulloa Jumalan itse tekemäänsä muottiin, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. Pyhän Hengen täytyy särkeä meidän mitättömät muotimme ja samalla meidät itsemme. On suurta armoa, kun näin saa tapahtua. Silloin ymmärrämme, että Vapahtajamme on jotain paljon enemmän ja jotain paljon parempaa kuin osasimme aavistaa.