1.
Vanhuus ei tule yksinään. Siitä varmaan johtuu, että minua ärsyttävät monet itsessään harmittomat asiat. Sellaisia ovat esimerkiksi monet nokkeliksi tarkoitetut sanaleikit tai vaikkapa hokema lasista, joka voi olla puolityhjä tai puolitäysi, siitä riippuen, mistä vinkkelistä sitä tarkastellaan. Ja tietysti pitäisi ajatella positiivisesti eli uskotella itselleen lasin olevan melkein täynnä, kun se kumminkin on vain puolillaan.
Harmittavinta on, että tässä ajatuksessa on totuutta mukanaan. Samaa asiaa voi todellakin joskus tarkastella eri puolilta ja tulla sitä koskien kahteen eri lopputulokseen. Ja se koskee myös tämän päivän evankeliumia ja sen perussanomaa. Enkä nyt tarkoita, että alkaisimme epäillä Jumalan selviä sanoja ja käskyjä, vaan jotakin muuta eli sitä, miten Jumala Sanassaan lähestyy meitä ja kuinka Pyhä Henki eri tavoin toimii meidän pelastamiseksemme synnin ja kuoleman vallasta.
Aluksi haluan kuitenkin puhua hiukan äidistä, omasta äidistäni. Kuulun niihin etuoikeutettuihin ihmisiin, joilla on ollut sekä isä että äiti. Isä minulla on Jumalan suuresta armosta vieläkin [ja jälleen tänään täällä meidän keskellämme]. Äitini sen sijaan menetin jo alle kolmekymppisenä eli pian kaksikymmentä kolme vuotta sitten.
Äidin muisto on silti elävä. Äiti oli se, joka teki kodista kodin. Niin kuin varmaan useimmilla äideillä, minunkin äidilläni oli taito luoda kauneutta ja viihtyisyyttä ympärilleen. Siihen kuului myös siisteys. Äiti oli tavattoman siisti ja puhtautta rakastava ihminen.
Ja senpä tähden näihin aikoihin kevättalvella meillä kotona luultavasti moneenkin kertaan näyteltiin sama näytelmä. Talven pimeys vaihtui kirkkaaseen auringonpaisteeseen, jota äidin kanssa yhdessä tiirailimme. Näimme kuitenkin aivan erilaisia asioita: minä näin sieluni silmillä jo vapaana kimmeltävän ja kutsuvan meren, lehtiä puussa, lintuja ja kukkasia, mutta äiti näki likaisen ikkunan. Ja sekös minua harmitti! Pitikö sitä nyt ensimmäiseksi ajatella sitä, että ikkunatkin pitäisi pestä, kun ulkona vihdoin taas paistoi aurinko ja kevät alkoi ilmoitella saapumisestaan!
Voi kuitenkin olla, että ellei äiti olisi nähnyt likaa ikkunoissa, muutaman vuoden päästä minä en olisi nähnyt enää aurinkoa.
Tosin silloin en olisi nähnyt myöskään sitä likaa, jonka auringonpaiste sisällä kotona paljasti. Sen nimittäin muistan siltä ajalta, kun nuorena aviomiehenä asuin vaimoni kanssa ensimmäisessä omassa huushollissamme. Meillä oli kaunis ja siisti pieni koti, ja joka viikko siivosimme, mutta kuinka nuhruiselta se silti alkoikaan näyttää, kun kevätaurinko valaisi maiseman ulkona! Se, mikä pimeässä tuntui kodikkaalta, näytti nyt tomuiselta ja nukkavierulta, vaikkei edes ikkunaa olisi pessyt ja se vasta likainen olikin. Mutta aurinko oli yhtä kirkas kuin silloin, kun lapsuudenkodissani harmittelin äidin negatiivista suhtautumista positiivisiin asioihin.
2.
Ja nyt on aika palata päivän evankeliumiin. Siinä Jeesus puhuu kypsästä viljasta, joka on valmis puitavaksi. Vainiot ovat vaalenneet!
Jeesus on paras Opettaja. Yksi ominaispiirre Hänen opetuksissaan on niiden havainnollisuus. Jumala tuli totisesti ihmiseksi! Sana tuli lihaksi! Niinpä Jeesus etsii vertauskuvansa siitä maailmasta ja siitä todellisuudesta, jossa kuulijat elävät, siitä maisemasta, kulttuurista ja elämänpiiristä, jonka Hän jakaa heidän kanssaan.
Siihen kuuluvat erottamattomasti ne Jumalan suuret lahjat, jotka varhainen seurakunta ihan konkreettisena kiitosuhrina kantoi Herran pöytään siinä kohden liturgiaa, missä me kokoamme kolehtia ja veisaamme uhrivirttä tai ehkä jo jumalanpalveluksen alussa. Tarkoitan leipää ja viiniä. Leipä on sitä, joka miehen tiellä pitää, kuten sananparsi sanoo. Viini puolestaan oli Jeesuksen ajan maailmassa ja kulttuurissa juhlan ja ilon juoma, auringonpaistetta pullossa, kuten minun Saksan kotiseudullani ja viinirinteiden keskellä sanottiin.
Tiedämme, että sekä leipää että varsinkin viiniä voidaan käyttää väärin, kuten kaikkia Jumalan lahjoja. Siitä voisimme puhua joskus toiste. Se ei kuitenkaan estänyt Jeesusta vertaamasta Jumalan valtakuntaa, Jumalan Sanaa ja itseään sekä viinitarhaan että peltoon ja käyttämästä saarnansa aiheena kuvia viininviljelystä ja peltotöistä.
Itse aloin ymmärtää Jeesuksen viinitarhavertauksia vasta saadessani asua vuosikymmenen verran aivan viinimäen syrjässä, mutta myös isojen peltojen vierellä. Viinitarha kuvaa sitä valtavaa, pitkäjänteistä työtä, joka Jumalalla on meidän kanssamme, jotta meistä ylipäätään voisi tulla jotakin Hänen käsissään ja sitä, kuinka tärkeää on, että pysymme Viinipuussa eli Kristuksessa. Viinitarha on aina vuosien tai vuosikymmenien projekti, ja se vaatii jatkuvaa hoitoa ja taitavaa ja ahkeraa työtä aina siihen asti, että viini on valmista juotavaksi. Ja sittenkin se voi vielä epäonnistua. Puhuttelevina ovat sieluni silmien edessä myös ne kuivat oksat, joita yhä poltetaan talvisen karsinnan jäljiltä viinimäissä ja -rinteillä.
Viljaa Jeesus sen sijaan käyttää Jumalan valtakunnan toisenlaisen ulottuvuuden kuvaamiseen: sillä välin, kun vilja on kylvetty ja se korjataan, ei sen hyväksi voi tehdä oikein mitään. Se on kokonaan sateen ja auringon armoilla, jotka Jumala antaa tai joita turhaan odotetaan ja niidenkin pitää tulla oikeisiin aikoihin oikeaan paikkaan. Meilläkin sanotaan, että ennen juhannusta sataa laariin, mutta heinäkuussa ei vilja enää pahemmin sadetta kaipaa. Se voi tuhota myös melkein valmiin ja hyvän sadon.
3.
Ja viljasta Jeesus puhuu myös tämän päivän evankeliumissa, siitä, kuinka se on valjennut leikattavaksi. Puhuessaan hän istuu Syykarin kaivolla. Hän on juuri pättänyt vaikuttavan keskustelunsa samarialaisen naisen kanssa, hänen, jolla oli ollut viisi miestä ja jonka nykyinen kumppani ei ollut hänen miehensä. Muistatte varmasti. Ylenmäärin hämmästyneenä sekä Jeesuksen käytöksestä että Hänen opetuksestaan nainen juoksee nyt helmat hulmuten kohti kaupunkia kertomaan miehestä, joka on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt, kuten Raamattu kertoo ja lisää naisen suulla: Eihän se vain liene Kristus?
Samarialaiset olivat jäännös siitä osasta Israelin heimoja, joka aikanaan asutti niin sanottua Pohjoista Kuningaskuntaa eli Israelia. Heidän joukkoonsa oli sittemmin sekoittunut pakanakansojen jälkeläisiä ja heidän mukanaan myös vieraiden uskontojen vaikutteita. Silti samarilaiset pitivät itseään oikeina Israelin lupausten perillisinä. Vanhasta Testamentista he hyväksyivät ainoastaan Mooseksen kirjat, ja uhripaikkana heillä oli Jerusalemin sijasta Garissimin vuori, jonka juurella myös Syykarin kaivo sijaitsi. Juutalaiset ja samarialaiset välttelivät toisiaan. Taustalla oli teologisia syitä, molemminpuolista loukkaantumista ja suoranaista väkivaltaa.
Kuitenkin myös samarialaiset odottivat Messiasta ja ennenkaikkea Mooseksen lupaamaa Profeettaa eivätkä daavidilaista Kuningasta, kuten juutalaiset. Ja nyt samarialainen nainen, jonka syntisen elämän Jeesus oli paljastanut, juoksi omiensa luo, sillä Jeesus oli sanonut myös ihmeelliset sanansa: Minä olen se, minä, joka puhun sinun kanssasi. Sen tähden nainen kysyi tietäen itse vastauksen kysymykseensä, kuten näyttää: Eihän se vain liene Kristus?
Eikä kestänyt kauan, kun väkeä alkoi juosten ja kävellen tulla Jeesuksen luo. Evankelista Johannes kirjoittaa: Ja monet samarialaiset siitä kaupungista uskoivat häneen naisen puheen tähden, kun tämä todisti: ’Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt’. [
] Ja vielä paljoa useammat uskoivat hänen sanansa [eli Jeesuksen sanan] tähden, ja he sanoivat naiselle: ’Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä totisesti on maailman Vapahtaja.’
4.
Ennen näitä keskusteluja Jeesuksen olisi kuitenkin pitänyt vähän levähtää. Niin ainakin opetuslapset ajattelivat. Pitkän vaelluksen jälkeen väsynyt Opettaja olisi tarvinnut lepohetken ja ruokaa. Johannes kertoo: Sillävälin opetuslapset pyysivät häntä sanoen: ’Rabbi, syö!’ Eivätkä he ymmärtäneet ollenkaan, mitä Jeesus tahtoi sanoa, kun Hän vastasi: Minulla on syötävänä ruokaa, josta te ette tiedä.
Mitä se ruoka oli? Siihen palaamme myöhemmin. Nyt Jeesus nostaa katseensa ja viittaa ympärilleen. Ettekö sano: ’Vielä on neljä kuukautta, niin elonleikkuu joutuu’? Katso, minä sanon teille: nostakaa silmänne ja katselkaa vainioita, kuinka ne ovat valjenneet leikattaviksi. Jo nyt saa leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään, että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita.
Mitä Jeesus näkee? Näkeekö hän ihmisiä, samarialaisia, jotka valkeat viitat hulmuten rientävät Hänen luokseen? Vai viittaako Hän vain peltoihin, jotka kypsyyttään vaalenevina odottavat sirppiä ja puimatannerta?
Joka tapauksessa Jeesus puhuu ilosta, jota viljan kylväjä ja sen korjaaja yhdessä saavat kokea. Sadonkorjuu on riemullinen juhla! Se on ilon paikka! Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niinkuin saaliinjaossa riemuitaan. Näin julistaa Jesaja joulun profetiassa.
Sama ilon henki on läsnä myös tässä evankeliumin kohtauksessa. Jumalan Sana kantaa hedelmää! Jeesus, Jumalan Poika ja maailman Vapahtaja, ottaa syntisiä vastaan ja on myös halveksittujen samarialaisten Vapahtaja! Myös heille Hän on avaamassa tietä rukoukseen Hengessä ja totuudessa eli uskossa Häneen, Hänen täytettyyn työhönsä, jota kohti Hän on kulkemassa ja jota kohti jo nyt odottavassa uskossa kurottaudutaan.
5.
Jeesus ei kuitenkaan ollut ensimmäinen julistaja, joka puhui viljasta ja viljankorjuusta ja puimatantereesta? Ei Hän ole edes Raamatussa ainoa, joka käyttää näitä kuvia. Muistatteko? Ja jos Jeesuksen puhuessa puolilllaan oleva lasi olikin uskossa täynnä ja suorastaan Pyän Hengen elävää vettä ylitsevuotavainen, tämän toisen opettajan puhuessa puolillaan oleva lasi oli ikäänkuin siinä ei olisi ollut vettä ollenkaan tai vain aivan vähän?
P. Matteus kirjoittaa evankeliumissaan:
Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi Juudean erämaassa ja sanoi: ’Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle’. […] nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ’Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: Onhan meillä isänä Aabraham; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille. Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen. Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.”
Myös Johannes Kastaja vertasi Jumalan valtakuntaa ja sen lähestymistä hedelmänviljelyyn ja viljankorjuuseen. Myös hän puhui kypsästä viljasta. Hänen sanomassaan ei kuitenkaan näytä olevan iloa kootusta sadosta. Ei: se on ankaraa tuomion saarnaa niille, joiden olisi pitänyt olla hyvän sadon kantajia, runsaita tähkiä, joita hyvässä maassa kasvanut vilja tuottaa, niin kuin Jumalan valitun kansan valituilta edustajilta olisi voinut odottaa. Nyt Johannes kuitenkin uhkaa heidän joutuvan ruumenina ikuiseen tuleen.
Johannes puhuu samasta asiasta, kuin Jeesus, mutta hän puhuu siitä eri näkökulmasta katsoen. Hän ei puhu auringosta, joka ulkona paistaa, vaan liasta, joka on ikkunassa ja joka estää näkemästä aurinkoa ja likaa sisällä omassa sydämessä. Hän saarnaa ankaraa lakia Jumalan kansan jäsenille ja meille, jotka myös olemme Jumalan kansaa, jolta sen Herra odottaa uskon hyviä hedelmiä, kuuliaisuutta rakkaudessa ja totuudessa.
Samalla Johanneksen sanoma sittenkin liittyy myös siihen, mitä Jeesus saarnaa opetuslapsilleen Samariassa. Ei se sittenkään ole pelkkää tuomitsevaa lakia. Myös Johanneksen saarnassa on evankeliumi mukana. Sillä Johannes, lain saarnaaja, viittaa itsestään poispäin Häneen, joka on puimatantereen Herra ja joka aivan pian on astuva kasteen veteen ottaakseen meidän syntikuormamme kantaakseen ja antaakseen sen omaksi syykseen luettuna ruumenten tavoin poltettavaksi Jumalan pyhän vihan tulessa.
Sillä missä on Johannes, siellä on myös Jeesus. Niin se on, mutta on se myös toisin päin: missä Jeesus on, siellä on ja siellä on oltava myös Johannes. Niinpä lain saarna on väkevästi läsnä myös siinä iloisessa hetkessä ja suoranaisessa uskon juhlassa, jota vietetään Syykarin kaivolla.
Muistatteko, mikä avasi Samarian naisen silmät evankeliumille Kristuksesta ja pelastuksesta? Se, että Jeesus lain paljastavana valona katsoi likaisen lasinkin läpi suoraan naisen sydämeen ja osoitti sen synnin, jonka vallassa hän oli elänyt. Jeesus kertoi naiselle totuuden hänestä itsestään. Ja sitten vasta Hän kertoi, kuka Hän oli, vielä suuremman totuuden, ihmeellisen, iloisen totuuden siitä, että Hän oli ja on maailman Vapahtaja, joka voi antaa synnit anteeksi ja uuden elämän langenneimmallekin syntiselle.
6.
Auringon valo haalistaa värit ja vaalentaa viljan. Jumalan laki valmistaa tietä Kristukselle. Sen tähden on tärkeää, että ikkuna on puhdas, kun kevätaurinko paistaa sisälle.
Jumalan lain palveluksessa voivat olla elämän kovat kohtalot, köyhyys ja sairaus, sota ja nälkä, hylätyksi tuleminen, orvon osa. Jumalan lain palveluksessa voivat olla myös luonnon suuruus, sen kauneus ja julmuus, maanjäristykset, katastrofit, mutta myös meren ja vuorten majesteettisuus tai eläin- ja kasvikunnan runsaus, elämän syntyminen ja tuhoutuminen.
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen kättensä tekoja. Päivä sanoo päivälle, ja yö ilmoittaa yölle. Se ei ole puhetta, se ei ole kieltä, jonka ääni ei kuuluisi. Näin julistaa Psalmi 19. Se kuitenkin jatkaa: Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan. Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät.
Sillä ennen kaikkea Jumalan meidän sydämiimme kirjoittama ja Raamatussa ilmoitettu rakkauden laki on se, joka vaalentaa meidän sydämemme, meidän oman uskomme ja rakkautemme muutenkin haaleat värit ja paljastaa meidän kadotetun tilamme Jumalan edessä. Se näyttää, kuinka kaukana olemme paitsi Jumalan ymmärtämisestä, myös ja ennen kaikkea Hänen tahtonsa täyttämisestä.
Sen tähden on tärkeää, että sydämemme ikkuna on puhdas Jumalan lain paistaa sisälle. Jos ikkuna saa rauhassa likastua, me jäämme omaan pimeyteemme sitä itse enää huomaamatta. Jumalan lain on saatava kirkkaasti kaikua Kirkossa, seurakunnassa ja omassa elämässämme.
Pelkkä laki ei meitä kuitenkaan pelasta. Vaalentunut vilja ei ole vielä korjattua viljaa, ja siinä on myös luste mukana. Vaikka ikkuna olisi puhdas, se valo, joka paljastaa sydämemme lian ja tomun, voi olla meille myös aihe alkaa sitä itse voimallisesti puhdistaa. Voi olla, että se vasta meille antaakin voimaa oikein tosissamme ahkeroida imurin ja kluutun ja kaikkien muiden värkkien kanssa oman syntisaastamme kimpussa ja että se saa lopuksi meidät tarttumaan myös maalipensseliin, jolla peitämme haalistuneen uskomme valjut värit. Ja niin alamme uskoa, että sydämemme onkin puhdas ja kauniisti maalattu omin voimin ja omin konstein.
Sellaisen taas, jolta tämä siivoamisen työ ei yrityksistä huolimatta lainkaan luonnista, Jumalan laki voi viedä paljon pitemmälle kuin pelkkään oman voimattomuuden tuntoon. Se voi paaduttaa ihmisen ja ajaa hänet kyyniseen epätoivoon oman heikkouden edessä. Tulee semmoinen olo, että ihan sama, mitä tekee, kun lopputuloksena on kuitenkin kadotus ja kuolema.
7.
Niin: Jumalan laki ei sellaisenaan koskaan auta ketään synnin ja kuoleman vallasta. Vain Jumala itse voi meitä auttaa Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme ja Vapahtajassamme. Vain evankeliumi, ilosanoma Hänestä pelastaa meidät armon Sanassa ja kasteen ja ehtoollisen sakramentissa ja uskossa, jonka ne Pyhän Hengen työnä synnyttävät ja joka turvaa yksin Jeesuksen ristiin ja ylösnousemukseen.
Ja niin kävi myös Samariassa, nyt vielä uskona siihen Jeesuksen työhön, jonka täyttymystä kohti Hän oli vielä kulkemassa. ”Minun ruokani on se, että minä teen lähettäjäni tahdon ja täytän hänen tekonsa. Näin Jeesus sanoi opetuslapsilleen, kun he yrittivät kehottaa Häntä syömään leipää ruumiinsa vahvistukseksi.
Samarialaiset olivat kuulleet Jumalan lakia. Se oli tehnyt työtä heidänkin keskuudessaan, vaikka pelastus olikin juutalaisista, joiden parista Vapahtaja syntyi. Samarialaisillakin oli aavistus Messiaasta, jonka Jumala lähettäisi, vaikka hekään eivät ymmärtäneet, mitä se lopulta tarkoittaisi että Jumala itse olisi tässä Messiaassa ja että tämä Messias olisi tosi Jumala ja tosi ihminen ja että Hänen olisi kuoltava myös samarialaisten syntien tähden ja noustava kuolleista kuoleman, viimeisen vihollisen voittajana.
Mutta kun kaikki oli täytetty, kun Jeesus oli nauttinut sen ruoan, josta Hän opetuslapsilleen puhui, eli täyttänyt lähettäjänsä teon, Samariaan syntyi pian Hänen ylösnousemisensa jälkeen pelastuksesta osallisten seurakunta. Evankeliumin ilosanoma ei koskenut vain juutalaisia, vaan se oli tarkoitettu myös heidän velipuolille, ja Kristuksessa heistä tuli yhden ja saman hengellisen ruumiin jäseniä ja saman Taivaan valtakunnan kansalaisia.
8.
Mikä ihmeellinen armo! Ja nyt kysyn, ketkä voisivat tänään olla niitä samarialaisia, joille voisi käydä samoin? Ketkä voisivat meihin kristittyihin nähden olla niitä, jotka välttelevät meitä ja joita me välttelemme, jotka tietävät jotakin oikeasta uskosta, mutta eivät silti ole pelastuksesta osallisia, mutta joista voi tulla Jumalan lapsia?
Jumala sen meille näyttäköön. En uskalla itse varmasti vastata tähän kysymykseen. Mutta mielipide minulla on, ja luulen, että se on myös perusteltavissa.
Uskon nimittäin, että Jeesus osoittaa meille vaalenneita vainioita nyt siellä, mistä päivittäin seuraamme hämmentäviä, yhtäaikaa iloisia ja huolestuttavia uutisia. Niitä ei kuitenkaan ole vain Pohjois-Afrikassa, vaan myös Arabiassa, Turkissa ja aina vain enemmän Euroopassa ja myös meillä Suomessa. Tarkoitan muslimeja.
Muslimit ovat kuulleet jotakin Jumalan tahdosta, lupauksista ja laista. He tietävät, että meillä ihmisillä on vain kaksi tietä, joista toinen vie pelastukseen, toinen kadotukseen. He tietävät, että Jumala kutsuu meistä jokaisen kerran eteensä tekemään tiliä siitä elämän lahjasta, jonka Hän antoi meille.
Samalla muslimit luulevat tietävänsä, että me kristityt olemme uskossamme väärässä ja että heidän tapansa uskoa ja etsiä pelastusta on oikea – niin kuin samarialaiset uskoivat, että Jumalaa voidaan palvella oikein vain Garisimmin vuorella. Mutta myös juutalaiset uskoivat, että se tie, joka vie pelastukseen, on lain ja Jumalan käskyjen täyttämisen tie.
Tämä lain tie voi johtaa omavanhurskauteen ja paatumukseen tai epätoivoiseen, kyyniseen kohtalouskoon. Jumalan laki voi kuitenkin viedä myös pienelle paikalle ja herätyksen tilaan. Tämä pieni paikka ja herätyksen tila ei tosin sellaisenaan pelasta muslimia, mutta voisiko se olla sitä Jumalan lain valossa vaalenemista, joka vain odottaa, että ne, jotka eivät ole kylvöstä vaivaa nähneet, saisivat alkaa iloiten korjata uskon satoa myös muslimien parissa, kun Herra Jeesus evankeliumin sanassa tulee heidän maillensa ja heidän koteihinsa ja avaa Pyhän Hengen voimalla heidän silmänsä ja riisuu lain peitteen heidän kasvoiltaan?
En ole varma, olenko ymmärtänyt tämän asian oikein. Mutta siitä olen varma, että Herra Jeesus osoittaa meille tässä ja nyt myös ja erityisesti muslimien suuntaan ja tahtoo lähettää meidät heidän luokseen kokonainen Jumalan Sana mukanamme ja täynnä sitä rakkautta, jota Hän on osoittanut kuollessaan meidän puolestamme meidän ollessamme vielä Hänen vihollisiaan. Olen aivan varma siitä, että Hän haluaa armonsa auringon suloisesti lämmittävän myös niitä Arabian lapsia, jotka tuntevat vain pimeän yön kylmyyden tai päivän armottoman paahteen, ja kaikkia niitä muslimeja, jotka ovat kotimaistaan muuttaneet tai paenneet tänne meidän keskuuteemme. Olen varma siitä, että Herra haluaisi meidän iloitsevan Hänen täytetyn työnsä hedelmien korjuusta myös heidän parissaan. Hän sen antakoon!