Muistatteko kertomuksen Daavidista ja Goljatista? Daavidhan oli se nuorukainen, vähäinen lammaspaimen, joka kaatoi nokkelasti lingolla jättikokoisen filistealaisten sotapäällikön, Goljatin. Pienempi voitti suuremman viekkaudella. Daavid kohosi maineikkaaksi soturiksi, mutta tuli tunnetuksi myös taitavana lauluntekijä-runoilijana. Raamatun psalmien kirja on täynnä hänen psalmilaulujaan. Daavidista tuli kansan suosikki ja hänen maineensa on kiirinyt satojen ja tuhansien vuosien päähän meille asti. Hän on Israelin kansan historian maineikkain maallinen kuningas, sankari. Mutta mihin tämä hänen asemansa oikeastaan pohjaa. Sen perustana eivät itse asiassa perimmältään olekaan hänen tietonsa, taitonsa, älynsä ja urhoollisuutensa vaan Jumalan armo ja valinta, lupauksen sana. Kuunnelkaamme ja seuratkaamme sitä tapahtumasarjaa, joka johti hänen valintaansa kuninkaaksi – sen mukaan, mitä profeetta Samuelin kirjassa kerrotaan. Asetutaanpa ikään kuin Samuelin kenkiin ja eletään tapahtumissa mukana. Samuel kertoo:
Saul oli Israelin ensimmäinen kuningas, jonka minä Samuel voitelin tuohon tehtävään Herralta saamani merkin mukaan. Saul ei kuitenkaan ollut kuuliainen Jumalalle, vaan lankesi ahneuteen ja Jumala veti siunauksensa pois hänen hallitustoimiltaan. Israel joutui filistealaisten miehitysvallan alaisuuteen. Herra Jumala kuitenkin sanoi minulle Samuelille: ”Kuinka kauan sinä aiot surra Saulia? Minä olen hylännyt hänet, hän ei enää saa olla Israelin kuningas. Täytä öljysarvesi ja lähde liikkeelle! Minä lähetän sinut betlehemiläisen Iisain luo, sillä hänen poikiensa joukosta olen valinnut mieleni mukaisen kuninkaan.” Kysyin: ”Kuinka voin mennä sinne? Jos Saul kuulee siitä, hän tappaa minut!” Herra vastasi: ”Ota mukaasi vasikka ja sano, että olet tullut uhraamaan Herralle. Kutsu Iisai uhriaterialle, niin minä ilmoitan sinulle, mitä sinun pitää tehdä. Voitele kuninkaaksi se, jonka sinulle osoitan.”
Tein niin kuin Herra oli käskenyt. Kun olin tulossa Betlehemiin, kaupungin vanhimmat saapuivat peloissaan minua vastaan, tervehtivät minua ja kysyivät: ”Onko kaikki hyvin, näkijä?” Vastasin: ”Olkaa rauhassa! Minä olen tullut uhraamaan Herralle. Puhdistautukaa ja tulkaa kanssani uhriaterialle.” Valmistin Iisain ja hänen poikansa asianmukaisin puhdistusmenoin ja kutsuin heidät aterialle. Kun he tulivat ja minä näin Iisain pojista Eliabin, ajattelin: ”Hän se on! Nyt on Herran edessä hänen voideltunsa.” Mutta Herra sanoi minulle: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.”
Iisai kutsui sitten Abinadabin ja toi hänet eteeni, mutta minä sanoin: ”Tätäkään Herra ei ole valinnut.” Sitten Iisai toi nähtäväksi Samman, mutta minä sanoin: ”Tätäkään Herra ei ole valinnut.” Iisai toi lopulta eteeni seitsemän poikaansa, mutta minä sanoin Iisaille: ”Herra ei ole valinnut ketään näistä.” Sitten kysyin lopulta Iisailta: ”Tässäkö ovat kaikki poikasi?” Iisai vastasi: ”Nuorin on vielä jäljellä, mutta hän on nyt lampaita paimentamassa.” Sanoin Iisaille: ”Lähetä hakemaan hänet. Emme voi aloittaa ateriaa ennen kuin hänkin on paikalla.” Iisai lähetti miehiä hakemaan häntä, ja he toivat pojan mukanaan. Hän oli vielä parraton nuorukainen, kirkassilmäinen ja miellyttävän näköinen. Silloin Herra sanoi: ”Tämä se on, voitele hänet!” Otin öljysarveni ja tein työtä käskettyä: voitelin Daavidin siinä veljesten keskellä, ja Herran henki tuli Daavidiin ja pysyi hänessä siitä päivästä alkaen. Näin kertoi profeetta Samuel.
Daavid ei ollut mikään täydellinen ihminen, vaan hänessä oli ilmeisiä heikkouksia, ja lankesipa hän joskus juonittelemaankin omia etujaan ajaessaan aivan nykyihmisten malliin. Hänen valtakuntansa kuitenkin pysyi kasassa aina hänen pojalleen, viisauden perikuvalle Salomolle asti. Olennaista oli se, että hän luotti Jumalan valintaan ja lupaukseen, joka kantoi inhimillisen viisauden ja voiman ollessa puutteellisia, niin kuin ne usein ovat. Hyvin tärkeä kohta kuulemassamme raamatunkohdassa onkin tämä: ”Älä katso hänen kokoaan ja komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämeen.” Meidän tulisikin olla varovaisia, kun ihmisiä arvioimme. Pahoja tekoja ei toki tule hyväksyä, mutta ihmisestä ihmisenä meistä ei ole sanomaan mitään peruuttamatonta. Vain Jumala näkee sydämeen.
Daavidin valinnan perustana eivät olleet mitkään inhimilliset ansiot. Edes hänen luottamuksensa Jumalaan ei ollut aina vankkumatonta. Kerrotaanhan hänen eksyneen tavoittelemaan jotakin, mikä ei ollut hänen omaansa. Tämä eksyminen ei kuitenkaan ollut lopullista, vaan hän sai mahdollisuuden havahtua ja tehdä parannuksen. Daavid oli Herran voideltu. Jeesus taas oli Daavidin sukukuntaa, josta Jumalan lupauksen mukaan oli tuleva Messias kirkkaudeksi Israelille ja pelastukseksi maailmalle. Jeesus oli Messias eli Kristus eli Herran voideltu, valittu Pelastaja ja kuningasten Kuningas. Meidät on kasteessa liitetty hänen perheväkensä joukkoon. Tällöin mekin saimme Hengen, kuten Daavid Samuelin hänet voideltua. Meillekin kuuluu Jumalan lupaus: me saamme aina tulla Jumalan luo sellaisina kuin olemme. Hän ei hyväksy pahoja ajatuksia ja tekoja, mutta hän rakastaa meitä niin paljon, enemmän kuin paraskaan isä tai äiti, että voimme saada anteeksi ja elää hyvillä mielin elämää eteenpäin. Tänäänkin hän kutsuu omansa yhteiselle aterialle ja tarjoaa anteeksiantamusta Jeesuksen Kristuksen, Herramme tähden.