Ihmisen Pojan puolesta ja häntä vastaan
Tämän tekstin tähtäyspiste koostuu ainakin näistä aihioista: Jeesuksen tunnustamisen/ kieltämisen merkitys opetuslapselle itselleen, Hengen herjaaminen (lue: anteeksi annettava synti ja anteeksiantamaton synti) ja oikea asenne Jeesuksen tunnustajia kohtaavien vainojen keskellä. Yhdistävä tekijä näiden kesken on todistajan suhde Jeesukseen ja Pyhään Henkeen – kuten lukemattomissa UT:n teksteissä. Saarnan taustoja varten on tärkeä rinnakkaisteksti Lk. 11:14-23, josta alla lisää.
1. Jeesuksen tunnustaminen. Kysymyksessä ei ole ”teko” siinä mielessä, että ”pystyy tunnustamaan Jeesuksen” ja näin todistamaan hänestä suusanallisesti ihmisten edessä. On kysymys tunnustautumisesta Jeesukseen, mikä usein ei kyllä paljonkaan eroa Jeesuksen sanallisesta tunnustamisesta tai ilmenee juuri sellaisena. Molemmat saattavat olla hetkittäin todella vaikeita niihin liittyvien kiusausten ja pelkojen vuoksi ja niiden toteuttaminen saattaa vaatia suurta rohkeutta. Tunnusta(utu)misessa ja kieltämisessä ei ole kysymys yksittäisistä sanoista ja teoista tai niiden puutteesta (ja sen vuoksi mieltä vaivaavista menetetyistä tilaisuuksista), vaan kristityn elämän perussuunnan ja hänen varsinaisen lojaliteettinsa ja korkeimman auktoriteettinsa osoittamisesta sanoin, teoin, asentein, käytäntein, jopa ilmein, elein ja liikkein. Samalla tunnustautuminen on irtisanoutumista kaikesta siitä, mikä on Jumalan tahdon ja lain eli meiltä vaadittavan rakkauden vastakohtana. Tunnustaa, homologeoo, merkitsee osiinsa hajotettuna ”sanoa samaa”. Saamme heijastaa ”samaa”, mitä Jeesus on meille tehnyt ja sanonut. Todistaja ei ole vain se, joka evankelioi, vaan jokainen joka tunnustautuu koko elämällään Jeesukseen. Jotkut myös saavat kutsun täysaikaiseen julistajan tehtävään, mikä ei ole asianomaisen pelastusta ajatellen arvokkaampi kuin muissa toimissa osoitettu kuuluminen Jeesukselle.
Jeesuksen kieltäminen saa aina aikaan vakavan tilanteen. Kieltäminen ei tarkoita heikkoa ja huono tunnusta(utu)mista, vaan Jeesuksen hylkäämistä. Jos tämä on tilanne, olemme valinneet kadotustuomion. Hylkääminen Jumalan (enkelien) edessä ei ole rangaistus jostain yksittäisestä lankeemuksesta (esim. vaikkapa juuri todistajantehtävän täyttämisessä), vaan epäuskosta. Jumalan uskollisuutta eli hänen armahtavaisuuttaan Jeesuksen tähden tämä ei kuitenkaan muuksi muuta (2 Tim. 2:12)!
2. Tekstimme erityisaines on Pyhän Hengen pilkan mainitseminen ja sen vertaaminen Poikaa vastaan sanomiseen. Itse teksti osoittaa merkittävän kytkennän, joka avaa asiaa: Hengen pilkan vastakohta on jotain muuta kuin ”ei-herjaaminen”; vastakohta on luottamus ja levollinen turvautuminen (Jeesukseen Vapahtajana ja hänen Henkeensä eli) Pyhään Henkeen esim. vainotilanteissa, mitkä Jeesus mainitsee seuraavassa. Yllä oleva sulkulauseke on tärkeä tekstin sanomassa, sillä Jeesukseen tunnustautuminen kertoo uskosta Jeesukseen ja koska Jeesus ja Pyhä Henki ”kulkevat” (aina!) yhdessä. Pyhä Henki on (Isän Jumalan ja) Jeesuksen Henki.
Näin Hengen herjaaminen on (myös) Jeesuksen kieltämistä(9), mutta ei tietenkään voida sanoa kääntäen, että kaikki kieltäminen on herjaamista.
Miksi Pojan herjaaminen saadaan anteeksi, Pyhän Hengen ei? Luukkaalla on selvä vastaus. Pyhän Hengen herjaamisen vakavuus näkyy kertomuksessa riivaajien ulosajamisesta juuri edellä (11:14-23). Jeesuksen läsnäolo ja toiminta yhdentyivät Jumalan valtakunnan läsnäoloon ja tuloon (11:20) eli ei ole Valtakuntaa ilman Jeesusta eikä Jeesus liiku erossa Valtakunnastaan. Kun Jeesuksen toiminnan selitykseksi tarjottiin Beelsebubin/ Perkeleen/ Saatanan henkeä (11:15), kiellettiin sekä Jeesus, hänen yhteytensä Isään (Jeesus oli Poika, Isän lähettämä) että Isän ja Pojan Valtakunta ja näin tietysti myös Valtakuntaan pääseminen eli pelastuminen. Jäljelle jäi Perkeleen valtakunta, pimeys. Tällöin kysymys anteeksisaamisesta oli ja on täysin epärelevanttia ja merkityksetöntä, eikä siitä välitetä mitään. Sitä, mitä ihmiselle ei ole periaatteessa olemassa, ei pyydetä eikä etsitä. Tässä on Hengen pilkka. Klassinen tulkinta Pyhän Hengen pilkasta paatumuksena iskee naulankantaan. Se ihminen, joka on huolissaan kuvitellusta lankeemuksestaan Pyhän Hengen pilkkaan omassa elämässään, osoittaa hätäilemisellään, ettei hän ole paatunut, vaan anteeksisaaminen on hänelle elämän ja kuoleman kysymys. (Huom! Pilkkaa ei ole tietenkään ole esim. joidenkin torontolaisilmiöiden, henkiparannuksen, okkultismin tms. eräiden taustailmiöiden osoittaminen pimeyden valtojen työksi. Näistä kristityllä on periaatteessa suorastaan velvollisuus sanoutua irti.)
3. Henki antaa oikean sisällön (kr. ti, mitä) ja oikeat sanat ja esitystavan (poos, miten) opetuslasten puheelle (lue: todistukselle Jeesuksesta) ja viranomaisten edessä tapahtuvaan puolustautumiseen (sanan pohjana apologia-käsite, jonka tarkoite on tässä sen syytöksen torjuminen, että kristityt ovat yhteiskunnan maallisten lakien rikkojia, 11-12). Kristityn luottamus kohdistuu sekä Henkeen, mutta samalla myös Poikaan, koska Hengen ohjaama puhe koskee Jeesusta. Tämä todentuu maailmassa tuhansissa tilanteissa tänäkin päivänä.
Vuosittain n. 160 000 ihmistä saa kokea jonkin asteista selvää vainoa kristillisen uskonsa tähden, ja vajaat sata ihmistä kuolee marttyyrina (Kiina, Intia, muslimimaat, katoliset maat ym.). Vankiloissa on epälukuinen määrä (tilastointi ei ole mahdollista, mutta heitä tuhansia) kristittyjä mielipidevankeja eli ”rikollisia”, ”hallitusta ja yleistä järjestystä horjuttavia”, ”paikallista uskontoa hajottavia”, ”pilkkaajia”, ”kiihottajia”, ”seurakunnan naisia hyväkseen käyttäviä” (miespuolisia) pastoreita ja evankelistoja, ”kavaltajia”. Kaikkien näidenkin syytösten perustyypit löytyvät Raamatusta alkaen Joosefista (perätön syytös suhteesta esimiehen vaimoon) aina Ilmestyskirjaan asti (väärät syytökset lopunajan valtiomahdin ja siihen mukautuneen luopiokirkon vallan horjuttamisesta jne.).
Jos ihmisellä on luottamus Pyhään Henkeen Kristuksen kirkastamisen ja syntien anteeksiantamuksen suhteen, hän periaatteessa luottaa Pyhään Henkeen pienemmissäkin asioissa. ”Älkää olko huolissanne” kääntää alkutekstin merimnaoo-verbin. Sama sana on tunnetussa huolettomuus-kohdassa, Fil. 4:6-7. Tämä ”huolettomuus” eli oikeammin luottamus on Pyhän Hengen tunnustamisen kääntöpuoli ja seuraus. Joka ei herjaa Pyhää Henkeä on sellainen, joka luottaa Häneen. Joka herjaa Häntä, ei tietenkään luotakaan häneen, vaan on (pelkästään synnillisen) maailman murheen ja huolen alla matkalla kuolemaan (2 Kor. 7:10). Lopuksi: vaino ei ole koskaan kevyt, vaan aina tavattoman vaikea, ja tulee usein aivan yllättäen. Silti kehotetaan olemaan turvallisin mielin.