”Ihminen on ihmiselle susi” eli ”homo homini lupus”. Raamattu vahvistaa vanhan sananlaskun (yhteiskunnallisesti hyvänkin) ihmisen pahuudesta toisia, itseään, Jumalaansa, tämän ilmoitusta ja lähettiläitä kohtaan. Kristuksen todistajat kohtaavat kivikovaa vastustusta ja vihaa. Vuosittain n. 160 000 ihmistä saa kokea jonkin asteista vainoa kristillisen uskonsa tähden, ja vajaat sata ihmistä kuolee marttyyrina (Kiina, Intia, muslimimaat, katoliset maat ym.).
Vankiloissa on epälukuinen määrä (tilastointi ei ole mahdollista, mutta heitä on tuhansia) kristittyjä mielipidevankeja eli ”rikollisia”, ”hallitusta ja yleistä järjestystä horjuttavia”, ”uskontoa hajottavia”, ”pilkkaajia”, ”kiihottajia”, ”seurakunnan naisia hyväkseen käyttäviä” (miespuolisia) pastoreita ja evankelistoja, ”kavaltajia”. Kaikkien näidenkin syytösten perustyypit löytyvät Raamatusta alkaen Joosefista (perätön syytös suhteesta esimiehen vaimoon) aina Ilmestyskirjaan asti (väärät syytökset lopunajan valtiomahdin ja siihen mukautuneen luopiokirkon vallan horjuttamisesta jne.).
Kristityistä löytyy syntipukki lähes asiaan kuin asiaan. Valitettavasti syytöksiin on joskus myös aihetta. Siksi Pietari sanoo, että (kristityn) väärintekijän rangaistuksessa ei ole mitään ihmeellistä jos ja kun pahaa on todella tehty (1 Piet. 2:20), ja että on parempi kärsiä hyvää tehden kuin pahaa (1 Piet. 3:17). Ei ole myöskään oikein, että kristitty ”kaivaa verta nenästään” tyhmyydellään, ajattelemattomuudellaan tai fanaattisuudellaan. Satunnaiset virheet ovat asia erikseen.
Entä kun kristitty on toiselle kristitylle susi? Ei tarvitse viitata pelkästään paavinkirkon inkvisitioon tai kirkkojen ja muiden kristillisten yhteisöjen ”valtajulmuuteen”, joka esiintyy struktuurifundamentalismin muodossa (valtarakenteen päätös on aina ”oikea”, oli se evankeliumin mukainen tai ei). Esimerkkejä löytyy lähempää, ihmissuhteista seurakunnassa. Näissäkään tapauksissa ei tarvitse etsiä pelkästään luonnehäiröisiä tai –vammaisia valtaihmisiä (heitä voi olla missä tahansa asemassa yhteisössä), vaan aivan ”tavalliset” uskovat osaavat tehdä pahaa toisilleen. Julmasti, vainoten ja valheellisesti. Ratkaisu? – Älä syyllisty vääristä syytöksistä, mutta tee parannus oikeiden syytösten aiheista.
Homileettisia aiheryppäitä: 1.Hyökkäys ja vaino kristitty(j)ä vastaan luo tilanteen, jossa todistusta Kristuksesta ei voi välttää. Rangaistusprosessi on jo itsessään todistus (jonka usein kuulee vain pienen pieni joukko): Kristuksessa on jotain niin suurta ja ihmeellistä, että joku on vangittu, vaikkei ole rikkonut (yhteiskunnallista) lakia vastaan (kuten Paavali, Fil. 1)! 2. Kristityn ei tule missään pyrkiä vainotuksi; riittää kun Perkeleen hengen ajamat pahat ihmiset etsivät koko ajan aiheita vainoihin. 3. Kristitty saa olla puhdas ja ”viekas” eli hän saa etsiä kaikkia mahdollisia tapoja todistaa Vapahtajastaan. Rakkaus on kekseliäs. Kaiken todistamisen tulee kuitenkin olla oikeaa, aitoa ja (vastaanottajaa) kunnioittavaa.
4. Raitis todistaja ei voi olla sinisilmäinen, kaikkiin kaikessa luottava, vaan hänen tulee ”pitää varansa” ja oltava valmis kavahtamaan ihmisiä (17, prosekhete, lat. cavete!) eli ihmiseen ei voi luottaa (siinä mielessä kuin Jumalaan) ja ihmisten ennalta-arvaamaton sudenluonto ja petomaisuus on aina olemassa. Jeesuksen sana kuulostaa kovalta, mutta on (tietenkin) tosi. Silti ihminen (hänen pahuutensa) ei periaatteessa voi eikä saa estää Kristus-todistuksen etenemistä eikä tuhota kristityn ihmisrakkautta. Lähetystyö ja mm. katuevankelioiminen tuntevat pahuuden todellisuuden todistustyössään. Fyysisestä vaarasta voi kuitenkin tulla raitis haaste, ei muodossa ”No, kyllähän Jumala aina omiaan varjelee” tai: ”No, eihän tämä nyt mitään niin vaarallista ole”, vaan ennemminkin muodossa ”Herra, armahda ja varjele meitä näiden(kin) (todellisten) vaarojen keskellä ja kiitos, että olet tähän päivään asti varjellut.”
5. Kiperä, vaarallinen ja häpeällinen todistustilanne, esim. oikeuteen joutuminen Kristuksen vuoksi, tuo sanat tullessaan Pyhän Hengen välityksellä. Tämä ei tapahdu hurmahenkisesti tyyliin ”Missä tahansa suuni avaan, Pyhä Henki antaa sanottavaa”, vaan aidossa luottamuksessa Jumalaan esim. tähän tapaan: ”Sinä Herra olet luvannut olla lähellä vainottujasi ja että Pyhän Henkesi kautta ohjaat heidän todistustaan erityisesti silloin kun heillä on vaikeaa ja oikeaa todistusta tarvitaan.” 6. Vainoja ja marttyyriutta ei saa koskaan ajatella kevyesti. Ne ovat päinvastoin raskaita, kauheita ja repiviä tilanteita. Sitä ne ovat kuitenkin Herrassa ja niissä on salattua siunausta.
Syventelyn avain löytyy Jeesuksen sanasta hänen ja opetuslasten tien samankaltaisuudesta maailmassa (Joh. 15:20-21). A. Opetuslapset eivät ole maailmassa omalla asiallaan, vaan Vapahtajansa tahdosta, ja heidän lähettämisensä on yhdenmukainen Jeesuksen maailmaan lähettämisen kanssa (Joh. 20:21). B. Jeesus on omissaan ja hänen omansa hänessä ja Isässä (Joh. 17:21-24) ja Jeesus on heidän kanssaan joka hetki (Matt. 28:20). C. Vertaus pahoista viinitarhureista (Matt. 21) kertoo kapinoinnista Jumalan lähettiläitä vastaan ja D. Joh. 1:11 kertoo (Jeesuksen luomien!) ihmisten osoittamasta torjunnasta. Lopuksi palaamme alkuun: ihminen on paha ja vastustaa Jumalan ilmoitusta Jeesuksesta ja tämän todistajia kuin Perkele, vaikkei olekaan tämä Perkele. Paha ihminen ja kristittyjen vainooja voi nimittäin ottaa sanoman vastaan ja kääntyä kristityksi (Paavalin henkilöhistoria; Apt. 9 ja 1 Tim. 1!), mikä ei ole mahdollista Perkeleelle.