Tapaninpäivä, Matt. 23:34-39, Martti Vaahtoranta

1.
Rakas seurakunta: kuinkas tänään tämmöisistä puhutaan? Eikö nyt ole joulu? Vastahan olimme suloisen Jeesus-vauvan seimen äärellä. Eikö tänään ole ”2. joulupäivä”?
Joulupäiviä on kalenterissamme oikeastaan neljä. Vain kaksi niistä on myös maallisia vapaapäiviä. Silti sekä siinä vanhassa vuoden 1694 evankeliumikirjassa, jota pääosin noudatamme, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ihan uusimmassa kirkkovuosikalenterissa on tämän, Tapaninpäivän, jälkeen vielä kolmas joulupäivä eli P. Evankelista Johanneksen päivä ja sen jälkeen neljäs joulupäivä eli Viattomain lasten päivä.
Tänään vuoden 1694 evankeliumikirjassa on päällekirjoitus ”P. Stefanin päivänä, eli 2. Joulu-päivänä”. Tänään muistetaan Pyhää Stefanosta, Herran kuoleman ja ylösnousemuksen ensimmäisestä veritodistajaa eli marttyyria. ”Tapani” on hänen nimensä suomalainen versio samoin kuin ”Pekka” tarkoittaa Pietaria tai ”Antti” Andreasta.
Me emme kuitenkaan vietä messua enää huomenna emmekä ylihuomenna, vaikka ehkä pitäisi – ehkä ainakin Viattomien lasten päivänä. Silloinkin pyhän aihe on kaikkea muuta kuin suloinen ja jouluisa. Silloin puhutaan niistä pienistä lapsista, jotka murhattiin, koska tiedettiin Jeesuksen syntyneen heidän kotikylässään Betlehemissä. Se oli se päivä, joka ajoi Pyhän perheen maanpakoon. Vastasyntynyt Vapahtaja sai vielä säilyttää henkensä, mutta vain runsaan kolmenkymmenen vuoden ajaksi.
2.
Onko oireellista, että suljemme nämä ajatukset joulumme ulkopuolelle? Onko merkki jostakin, mitä emme ehkä edes itsessämme näe ja mitä varsinkaan maailma ympärillämme ei halua nähdä, kun istumme joululahjakirjoja lukien ja joululahjapelejä pelaten kypsän kinkun ääressä ja joulutorttuja syöden silloinkin, kun kirkossa puhutaan ja saarnataan Pyhästä Tapanista? – Ei, älkää nyt ymmärtäkö minua väärin! Olen itsekin joulukinkun ja kaikenlaisen muun jouluhyvän suuri ystävä, enkä halua ottaa teiltäkään Joulun iloa. En halua yhtyä siihen jokavuotiseen moralistien kuoroon, joka ilmeisesti saa oman ilonsa toisten jouluilon pilaamisesta. Kyllä jouluna saa syödä ja juoda hyvin, tunnelmoida ja levätä tai mikä nyt kenestäkin on hauskaa ja sopivaa. Siitä ei ole kysymys.
Kysymys on jostakin muusta. Siitä puhuu myös päivän evankeliumi.
Se ei tosin liity millään suoralla tavalla jouluun. Vain epäsuorasti se on yhteydessä Pyhän Tapanin marttyyrioon.
Silti varhaisella Kirkolla on ollut hyvät syynsä sijoittaa Tapaninpäivä heti Herran syntymän ihmeellisen ja iloisen juhlan jälkeen ja keskelle pitkää joulun aikaa. Jouluhan alkaa oikeastaan vasta jouluaaton hämärissä eikä todellakaan pääty pakettien avaamiseen, vaan jatkuu vielä yli Loppiaisenkin kertoen monella eri tavoin Jumalan pelastavasta Valosta, joka syttyi keskelle synnin pimeyttä. Joulun Jeesus-valo, joka loistaa evankeliumin sanasta, voi valaista myös meidän synkän sydämemme ja johtaa meidät ikuiseen kirkkauteen, Jumalan suureen joulujuhlaan, joka ei koskaan lopu, ja ikuiseen suveen, joka ei ikinä vaihdu syksyyn.
Samalla emme saa hetkeksikään unohtaa, mitä tämä kaikki Jumalalle maksoi. Me tosin saamme Joulun lahjan ilmaiseksi. Se annetaankin vain köyhälle, jolle kelpaa ilmainen lahja. Joulun Lahja puetaan viluisen syntisen päälle talven kylmyydessä. Joulun Lahja peittää likaisen ja haavoille lyödyn ruumiimme ja kätkee armolliseen valoon syntisen sydämemme synkkyyden ja alkaa hiljalleen sulattaa sitä Pyhän Hengen lämmöllä. Sillä Joulun lahja on Jumala itse Pojassaan, joka tuli maailmaan armahtamaan ja pelastamaan meitä.
3.
Se pelastus maksoi kuitenkin Jumalalle paljon. Se maksoi Hänen ainosyntyisen Poikansa nöyryytyksen, ikuisen Sanan syntymisen ihmislapseksi ja vaivan alle ja lopulta Hänen kauhean kuolemansa syntisten sijasta. Pelastuksemme lahja ei ollut pelkässä Joulun idyllissä. Se ei saanut jatkoa nuoren perheen onnellisena elämänä, vaan pakomatkana ulkomaille. Eikä idylli myöskään päättynyt pitkän elämän jälkeen vanhan miehen kuolemaan lapset ja lapsenlapset ympärillä. Se päättyi ristille.
Niin oli Jumala sen tarkoittanut päättyvän. Saksassa asuessamme löysimme eräästä kristillisestä kirjakaupasta joulukortin, joka on puhuttelevuudessaan jäänyt mieleeni. Sen nimenä oli ”Kreuz und Krippe”, risti ja seimi. Siinä on kuva, jossa Betlehemin tallilta johtaa lyhyt polku Golgatan ristille.
Dresdenin Zwinger -kompleksin taidemuseossa on puolestaan nähtävänä taulu, jonka meistä useimmat ovat moneen kertaan tavanneet kopioina erilaisissa kirjoissa, ja taulun kokonaisuudesta irrotetut pienet enkelit ovat meille tuttuja jopa koriste-esineinä. Nähtyäni teoksen alkuperäisenä versiona sen täydessä koossa, jäin kuitenkin pitkäksi aikaa järkyttyneenä seisomaan sen eteen.
Siinä se oli, italialaisen renessanssimaalari Raffaellon ”Sikstiiniläinen Madonna”. Tuntisitte teoksen heti, jos voisin näyttää sen teille tässä. Ette ehkä silti aavistaisi, miltä Marian ja Jeesus-lapsen kasvot ja ilme täyskokoisessa kuvassa näyttävät. Kumpikin katsoo jonnekin kauas. Kummankin silmissä on syvä, pelon sekainen murhe siitä, minkä he jo sielunsa silmin näkevät. Miekka on käyvä Marian sydämen läpi. Pyhä Lapsi on kuoleva hänen silmiensä edessä orjan asemaan tuomittuna päivän pimentyessä synkäksi yöksi. Vasta sitten on ylösnousemuksen riemullisen, kirkkaan aamun aika.
4.
Tästä on kysymys Tapaninpäivässä. Olemme kuulleet, kuinka yksi alkuseurakunnan diakoneista ja Herran kuoleman ja ylösnousemuksen väkevä todistaja Stefanos pidätetään ja teloitetaan julmalla tavalla. Hän kuolee Jeesuksen todistuksen tähden, mutta niin kuin Jeesus, hänkään ei kiroa tuomitsijoitaan, vaan rukoilee heidän puolestaan. Eikä hän kuollessaan näe enää ”Sikstiiniläisen Madonnan” tapaan tulossa olevaa ahdistusta, vaan Isän oikealla puolella kuolleista ylösnousseen synnin ja kuoleman Voittajan, Kristuksen, joka ottaa hänet, Stefanoksen, tykönsä taivaan kunniaan.
Pyhä Tapani ei kuollessaan eikä kuolemallaan sovittanut mitään, ei omia eikä toisten syntejä. Hänkin oli saanut kokonaan lahjaksi syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän Jeesuksessa Kristuksessa, josta hän elämällään ja kuolemallaan todisti. Toin usko Jeesukseen maksoi hänellekin kaiken, kaiken maallisen, mutta ei hintana, joka häneltä olisi etukäteen vaadittu, vaan kiitosuhrina lahjasta, jonka hän oli Jeesuksessa saanut ja jonka mekin olemme kasteessamme saaneet ja jonka nytkin saamme Joulun Lapsessa ottaa vastaan.
Eikä Pyhä Tapani kieltänyt Herraansa. Hän ei piilottanut sitä armoa, joka hänen osalleen oli tullut. Ja hänen tunnustaessaan Herraansa ihmisten edessä Herra itse ilmestyi hänelle tunnustaen hänet Isän edessä.
Silti Stefanos ei ansainnut pelastusta tunnustuksellaan. Mutta mitä olisi tapahtunut, jos hän olisi vainojen pelossa kieltänyt Jeesuksen? Entä meille? Mitä meille tapahtuu, jos kiellämme Hänet, jolta saamme lahjaksi kaiken, jolta saamme syntimme anteeksi ja iankaikkisen elämän? – Muistakaamme silloin toista pyhää eli apostoli Pietaria. Pyhä Pietari kielsi Herransa suuren heikkouden hetkellä, mutta katui sitten ja sai heikkoutensa anteeksi. Lopulta hänkin sai armon todistaa hengellään Herrastaan.
5.
Mutta kuuluuko Pyhän Tapanin marttyyrio yhteen tämän päivän evankeliumin kanssa? Kuuluu kyllä. Kertomus Stefanoksen kuolemasta vahvisti alttarilta kuulemamme Jeesuksen profetian. Pian sen jälkeen toteutuivat myös muut Jeesuksen ennustukset. Jerusalemin temppeli hävitettiin, ja juutalaisen kansan päälle kasattiin esi-isien luopumuksen syyllisyys ja se viaton veri, jonka Jumala itse Pojassaan vuodatti Golgatalla.
Ei ainoastaan Israelin valtio hävinnyt syntyäkseen uudelleen vasta viime vuosisadalla. Myös yksityiset juutalaiset, tavalliset ihmiset ja kunnon kansalaiset joutuivat Rooman brutaalin valtiovallan terrorin uhreiksi. Useimmat Jeesuksen omaksi kastetut juutalaiset veljemme ja sisaremme lienevät päässeet Jerusalemin piiritystä pakoon, mutta tuskin hekään katastrofista kokonaan ilman vainoja selvisivät.
Tämän Jeesus ennustaa puhuessaan niistä Uuden liiton profeetoista ja viisaista, joiden julistuksen Jumalan valittu kansa ottaa yhtä nihkeästi vastaan kuin niiden Vanhankin liiton profeettojen, jotka ennustivat Jumalan armoteot Kristuksessa. Menneitä profeettoja muistellaan ja kunnioitetaan, mutta niitä, jotka edeltäjiensä tavoin tässä ja nyt julistavat Jumalan armoa ja totuutta, heitä ei kuunnella tai heitä suorastaan julmasti vainotaan.
Ja sitten kävi, niin kuin Jeesus oli ennustanut käyvän. Jumalan vihan malja täyttyi ja vuosi yli. Silti Jumala ei hylännyt valitsemaansa kansaa. Se on myös paljon hirveämpien vainojen jälkeen yhä olemassa. Jumala on pitänyt siitä huolen, ja kerran sen pyhä jäännös on pelastuva uskossa Häneen, joka kerran lävistettiin kaikkien ihmisten syntien sovitukseksi. Niin kuin osa Israelin kansasta jo Jeesuksen päivinä sydämestään huusi Hänelle ”hoosiannaa”, niin on myös perille päässeissä ensimmäisten joukossa niitä valitun kansan lapsia, jotka yhdessä meidän, pakanuudesta kääntyneiden pelastuneiden kanssa veisaavat loputonta kiitosvirttä Kirkkauden Kuninkaalle Jumalan taivaallisessa temppelissä ja ikuisessa Jerusalemissa.
Meillä, syntymme puolesta pakanoilla, ei ole pienintäkään syytä eikä lupaa osoittaa sormella Jumalan valitun kansan paatumusta. Meidän paikkamme on kauhulla katsoa niitä vainoja, joilla olemme kristittyinä yrittäneet siirtää oman vastuumme Jeesuksen ristinkuolemasta vain juutalaisten päälle. Kaikki me, niin juutalaiset kuin pakanatkin, olimme siellä ristin juurella miekkoinemme, keihäinemme ja pilkkapuheinemme!
Sen sijaan meidän on vakavasti kysyttävä, voimmeko me, jos vietämme iloista Joulua, mutta unohdamme Stefanuksen marttyyrion ja Betlehemin lastenmurhan, joutua samaan vaaraan, jossa Jerusalemin asukkaat olivat Jeesuksen aikoihin? Voimmeko me muuttua itseemme tyytyväisiksi ”Jumalan valitun Suomen” kansalaisiksi, jotka eivät itse usko tarvitsevansa Jumalan armoa Kristuksessa, mutta mielellään osoittelevat muita sormella? Voiko meille käydä niin, että Jumalan vihan malja täyttyy Suomen yllä, ja lopulta meiltä otetaan pois se suuri lahja, joka meille evankeliumin iloisessa sanomassa jo tuhat vuotta sitten tuotiin?
En lähde luettelemaan niitä monia syitä, jotka Jumalalla olisi siirtää armokatseensa Suomenmaasta pois. Tärkeämpää on sittenkin katsoa omaan sydämeen ja kysyä: ”Olenko minä valona omalla paikallani? Olenko totuuden todistaja? Saako Jumalan lämmin rakkaus vaikuttaa minun kauttani?”
Jos vastaat kanssani pääsi alas painaen ja surullisena todeten, että ”enpä taida olla” ja että ”huonolta ja näyttää” ja jos sydämestäsi suret sitä – silloin julistan sinulle ja uskon itsekin siihen, mitä julistan, että ”juuri sinulle on syntynyt Vapahtaja” ja ”juuri sinua Seimen Lapsi ja Ristin Herra haluaa armahtaa”. Juuri sitä varten Hän syntyi ensimmäisenä jouluna ihmiseksi, ja juuri sinulle Hän tahtoo antaa tänäänkin iloisen Joulun, jota voit viettää vapain sydämin. Ja sellaisena, armahdettuna syntisenä, saat olla Hänen valonsa kantaja tämän pimeän maailman keskellä. Amen.