Tapaninpäivä, Mt. 23: 34 – 39, Esko Väyrynen

Meillä on nyt jo menossa toinen joulupäivä, niin että voimme kohta ryhtyä arvioimaan kukin omalle kohdallemme, millainen tämä joulu on meille ollut.
Varmaan teistä useat ovat huomanneet eräiden liikkeiden ikkunoissa mainoksen: joulu kuten ennen. Me olemme luonteeltamme sellaisia, että hyvin helposti näemme menneessä jotakin hyvää ja ihannoitavaa. Meidän monen kohdalla on hyvin vaikea löytää tästä ajasta jotakin vastaavasti yhtä hyvää kuin vanhoista hyvistä vuosista. Nyt kaupallisen joulun mainos ”joulu kuten ennen” tahtoo vakuuttaa meille, että nyt aineellisen hyvinvoinnin ja elintason puolesta meillä on mahdollisuus saada aikaan vanhojen hyvien aikojen veroinen joulu.
Hyvät lasten vanhemmat. Nyt joulun ollessa kohta onnellisesti takana päin, teillä on mahdollisuus ryhtyä suorittamaan arviointia siitä, oletteko kyenneet saamaan aikaan omille lapsillenne yhtä hyvän joulun kuin mitä itse olette kokeneet.
Olen itse omalta kohdaltani muistellut lapsuuteni joulua. Varhaisin joulumuisto minulla on 3-vuotiaan joulusta, koska seuraavana jouluna oli talvisota. Silloin ei voitu viettää rauhallista joulua. En muista siitä joulusta muuta kuin, että olin isän kanssa aitassa hakemassa jouluateriaan lihaa. Mitään joulukinkkua ei laitettu. Syötiin vain yksinkertainen ateria sen jälkeen, kun joulupukki oli käynyt. Kun isä oli leikkaamassa lihaa isommasta palasta, niin hän yht’äkkiä keskeytti työnsä ja sanoi: Nythän se poronkello jo kuuluu! – Pohjoisessa joulupukki kulkee porolla. – Minä tietenkin valtavan innostuksen vallassa keskityin kuuntelemaan. Aikani kuunneltuani sanoin: Enpähän minä kuule! Hetken kuluttua isä ihmetellen sanoi: etkö vieläkään kuuleja nyt jo kuuluu aivan selvästi! Pingotin korvani aivan sepposen selälleen kuullakseni. Ja silloin minun oli ilokseni myönnettävä: Nyt kuuluu!, koska isäkin vakuutti kuulevansa.
Nyt varmasti jo joku on tähän muistelemiseen pahastunutkin. Mehän vietämme toista joulupäivää Stefanuksen muistopäivänä. Stefanus joutui ensimmäisenä Jeesuksen opetuslapsena todistamaan omalla hengellään sen, että hän uskoo Jeesuksen Jumalan Pojaksi.
Tänään täällä Kallion kirkossa on varmaan montakin isää ja äitiä lastensa kanssa perhekirkossa. Te, isät ja äidit, olette meidän päiviemme Kristuksen todistajia juuri omien lastenne edessä. Jos te haluatte saada omat lapsenne uskomaan Jeesukseen Kristukseen, niin teidän on osattava myös tehdä lapsillenne joulupukista todellinen henkilö. On osattava olla vähässäkin uskollinen, jotta voitaisiin panna myös paljon vartijaksi.
Ja kun te haluatte suoda lapsillenne sen suuren ilon, että he saavat nähdä joulupukin, joka tuo heille lahjoja. Ehkä ainoana motiivina se lapsen sydämen vilpitön ilo, joka kuvastuu heidän kuusen kynttilöitäkin kirkkaampina loistavista silmistään. Totta kai te silloin haluatte saada heidät uskomaan myös Jeesukseen, Jumalan Poikaan. Usko Jeesukseen on sellainen joululahja, joka saa lastenne silmät loistamaan taivaan tähtiäkin kirkkaammin.
Lapsen elämässä tulee kyllä vaihe, jolloin hän hylkää koko joulupukin olemassaolon. Itse aikoinani ihmettelin syvästi, miten oli mahdollista, että minä todella kuulin sen poron tiu’un äänen. Mutta taas tänä jouluna jälleen olen saanut kokea joulupukin todellisuudeksi.
Aivan samalla tavalla lapsena omaksuttu usko Jeesukseen Jumalan Poikana joutuu ystävä- ja toveripiirissä kovalle koetukselle. Se saattaa joskus kokonaan sammuakin. Mutta varmasti on niin, että jos lapsi isän tai äidin ohjauksen alla on saanut kokea joulun tärkeimmäksi asiaksi Vapahtajan syntymisen, niin hänen on helpompi kokea vielä myöhemminkin Jeesus omaksi Vapahtajakseen.
Tämän vuoksi meidän on lasten kasvattajina tarkattava omaa opetustamme, ettei vain meille voitaisi osoittaa Jeesuksen tuomiota, että me tapamme profeetat ja kivitämme ne, jotka ovat meidän tykömme lähetetyt. Toisin sanoen, ettei meille kävisi kuten kirjanoppineille. Kirjanoppineet ja fariseukset tahtoivat suojella Jumalan lakia ja sen vuoksi tuomitsivat viattoman veren, itse Jumalan Pojan.
Meidän velvollisuutemme on tehdä parhaamme sen ilon aikaan saamiseksi, jonka joulupukki tuottaa lapselle. Mutta lapsen ilahduttaminen ei saa pysähtyä tälle tasolle. Meidän tärkein tehtävä lasten kasvattajina on todistaa heille Kristuksesta, joka on vuodattanut viattoman verensä meidän syntiemme sovitukseksi. Tätä tehtävää suorittaakseen Jeesus syntyi jouluyönä Beetlehemin tallin seimeen. Usko ihmiseksi syntyneeseen Jumalan Poikaan tuottaa iankaikkisen ilon ja riemun.
Kun joulu julistaa meille Vapahtajan syntymää, niin silloin meidän joulumme on samanlainen kuin joulu kerran Beetlehemin kedolla. Silloin tämäkin joulu on rauhaa ja iloa, vapautta kaikesta, mikä painaa ja ahdistaa.
Lopputoivotus: Jumalan rauha, joka käy yli kaiken ymmärryksen, varjelkoon teidän sydämenne Kristuksessa Jeesuksessa.