Tänään on tuhkakeskiviikko, paastonajan ensimmäinen päivä tuhkan merkissä. Tuhkaa syntyy, kun olevainen muuttuu olemattomaksi. Jumala luo olevaisen tyhjästä. Ihminen ei voi luoda tyhjästä. Ihminen voi vain muovata olemassa olevaa, keksiä olevaisen sovellutuksia, muttei pysty luomaan tyhjästä. Ihminen voi tuhota olevaisen, ja jäljelle jää tuhkaa tai sirpaleita. Tuhka olevaisen jälkitilana viittaa entiseen olemassaoloon, entiseen olevaiseen, entiseen olotilaan. Itse tuhkasta ei voi nousta elämää, vaikka tuhka lannoittaessaan voikin edistää tuhkan alla olevan elämän kasvua.
Muinaisessa Palestiinassa osoitettiin surua ja katumusta istumalla tuhkaan tai sirottelema sitä päähänsä ja repimällä vaatettaan tai pukeutumalla säkkikankaiseen vaatteeseen. Tuhka oli katoavaisuuden merkki. Katolisessa sisarkirkossa tuhkakeskiviikkona vihitään tuhkaa katumuksen ja paastonajan alkamisen merkiksi. Siellä sirotellaan tuhkaa uskovaisten pään päälle lausuen: ”Muista, ihminen, että olet tomua ja tuhkaa, kunnes palaat takaisin tomuksi ja tuhkaksi!”
Ihmistä muistutetaan hänen luotuna olemisesta, alkutekijästään eli Luojasta, joka maan tomusta muovasi ihmisen. Elottomaan maankamarasta (hepr. adamaa) tehtyyn ihmishahmoon Herra Jumala puhalsi Henkensä (hepr. ruah), ja niinpä ihmisestä tuli elävä sielu (hepr. näfäš), koska hän hengittää Jumalan Henkeä. Paastonajan alussa ihmistä muistutetaan tästä alkuperästään Luojansa käsissä, jotta syntiinlankeemuksessa itse asiassa ylöspäin eli ylpeyteen ja Jumalan kaltaisena haluavaan tilaan langennut ihminen luopuisi kapinastaan tekijäänsä vastaan ja lakkaisi potkimasta alaspäin. Ainakin hetkeksi.
Näin käsitettynä paastonaika ei ole muodollisuutta, vaan sisältö ja mahdollisuus, joka kasvattaa meitä irti omasta itsekeskeisyydestämme. Näin ymmärrettynä paastonaika kasvattaa rakkauteen: rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niin kuin itseämme. Sitä Herramme Jeesus Kristus tarkoittaa tämän päivän evankeliumissa, kun hän käskee: ”Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6: 16-18).
Eräs kouriintuntuva esimerkki Herramme tarkoittavasta oikeanlaisesta paastosta esiintyi vajaat 10 vuotta sitten, kun silloin valittu miss Suomi oli mielestäni kaikkien aikojen kaunein. Miss Suomi on tutkitusti kaunis, ulkonaisesti kaunis. Sen vuoden miss Suomi oli vielä kauniimpi, sillä hän oli rakkauden kaunistama: hän luopui edustustehtävistään hoitaakseen sairasta äitiään. Hän rakasti niin paljon, että hän laski kultaisen missikruununsa sairaan ja vähäväkisen, puutteenalaisen äidin vuoteen viereen ja hoiti häntä. Jumalan pyhä neljäs käsky Kunnioita isääsi ja äitiäsi siis elää jossain. Rakkaus kruunasi sitä missiä uudenlaiseen loistoon, maailmaan suurimpaan kauneuteen. Kristus on rakkautena läsnä, ja missä hän on läsnä, vähäväkiset juhlivat, sillä hän sanoo: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi” (Matt. 16: 19-21).
Rakkauden juhla vietettiin missin kodissa sairasvuoteen äärellä. Siellä oli taivaan aarre läsnä, vähäisessä uskossa läsnä oleva Herra Jeesus Kristus, joka luovutti kunnian kruununsa hoitaakseen ja pelastaakseen syntisiä. Hänen läsnä ollessaan laskemme ylpeytemme kruunut kärsivän lähimmäisemme jalkojen juureen ja saamme elää rauhassa, Jumalan ja lähimmäisemme kanssa, ristin tiellä eikä miekan tai ylpeytemme tiellä.
Näin tuhkasta nousee uusi elämä Jumalan ja lähimmäisemme kunniaksi. Aamen.