Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne. Tänään on tuhkakeskiviikko, katumuksen päivä. Vanhassa testamentissa on kuvauksia siitä, miten ihmiset katumuksen tai suremisen merkiksi repivät vaatteensa, pukeutuivat säkkikankaaseen ja heittivät tuhkaa päälleen. Paasto on kuitenkin syvimmältään jotain, mikä tapahtuu meidän sisimmässämme ja sydämessänne. Repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne.
Tänään meidän sydämemme repii rikki kolme kysymystä
Ensimmäinen kysymys on: Missä sinä olet?
Toinen kysymys kuuluu: Missä on veljesi?
Kolmas kysymys on: Missä on sydämesi?
Näihin kysymyksiin vastaaminen joka päivä voi auttaa meitä palaamaan Jumalan kasvojen eteen. Se johdattaa meitä kohti alkavaa paastoa ja pääsiäisen iloa.
Ensimmäinen kysymys löytyy Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, syntiinlankeemuskertomuksesta. Aadam ja Eeva ovat rikkoneet Jumalan tahtoa vastaan. He ovat asettaneet omat mielitekonsa Jumalan tahtoa korkeammalle. Tekonsa jälkeen ihmiset säikähtävät. He häpeävät, pelkäävät ja pakenevat, piiloutuvat Jumalalta, siirtyvät Jumalan kasvojen edestä jonnekin sivuun. Jumala huutaa ihmiselle: Missä sinä olet? ja ihminen vastaa: Minua pelotti, siksi piilouduin.
Pian tämän syntiinlankeemuskertomuksen jälkeen Raamatussa kerrotaan veljeksistä, Kainista ja Abelista. Abelin nimi tarkoittaa turhaa, mitätöntä. Hän on veljistä nuorempi, siis myös sosiaaliselta statukselta heikompi. Heikompi veli Abel tuntuu kuitenkin olevan Jumalan suosiossa, kun taas Kainin tilanne oli hankalampi. Kain synkistyy ja tulee kateelliseksi Abelin onnellisuudelle. Lopulta Kain tapaa pikkuveljensä Abelin. Julman teon jälkeen Jumala kysyy Kainilta: ”Missä on veljesi Abel?”
Kolmas kysymys nousee tuhkakeskiviikon evankeliumista, jossa sanotaan: Missä on aarteesi, siellä on sydämesi. Vaikka lause ei sinällään pidä sisällään kysymystä, sen voi kääntää kysymyksen muotoon. Missä on minun sydämeni? Keräänkö aarteita taivaaseen vai maan päälle? Onko sydämeni siellä, missä sen kuuluukin olla?
Mitä nämä kysymykset meiltä oikein kysyvät paastonaikana?
Missä sinä olet?
Olenko eksynyt jonnekin sivuraiteille, pois Jumalan kasvojen edestä. Jonnekin sosiaalisen median ja viihdykkeiden tai suoritusten täyttämään elämään. Elämään, joka ei näytä minun elämältäni. Ei sellaiselta elämältä, jota minä haluaisin elää. Tämä ei näytä sellaiselta elämältä, joka on minun omien arvojeni mukaista. Sanon sellaisia asioita, joita en haluaisi sanoa. Teen sellaisia asioita, joita en haluaisi tehdä. Käperryn omaan itseeni enkä avaudu ympärillä oleville ihmisille. Elämääni ehkä hallitsee enemmän pelko kuin rakkaus, enemmän halu paeta kuin kohdata ja haastaa niitä kohtia, jotka ovat minulle kipeitä. Kun katson sieluni sopukoita, millaisia mörköjä siellä asustaa? Missä minä olen? Minun ruumiini on tässä, mutta olenko minä tässä vai jossain muualla. Olenko läsnä omassa elämässäni? Olenko läsnä Jumalan kasvojen edessä, vai vaeltaako ajatukseni nytkin jossain ihan muualla? Missä minä olen?
Entä Missä on veljesi?
Abel oli se mitätön, turha, heikompi veli. Laajemmin katsottuna hän on se lähimmäinen, jonka usein unohdamme ja jonka ohi kuljemme ajatellen, että eiköhän hän pärjää. Olenko tietoinen siitä, missä hän on nyt? Missä ovat veljeni ja sisareni, joiden kanssa olemme samalla matkalla tässä maailmassa, joiden kanssa asutamme samaa planeettaa ja joiden kanssa meillä on sama tehtävä: rakastaa. Onko veljeni vierelläni kulkemassa, tukemassa minua tai tuettavana? Vai jääkö hän selkäni taakse kun kävelen ohi? Voinko katsoa silmiin? Ympäröinkö itseni muureilla vai päästänkö lähelle sen, joka minua tarvitsee? Missä on veljeni?
Entä Missä on sydämesi?
Missä on aarteesi, siellä on sydämesi. Eero Huovinen joskus saarnassaan haastoi: ”Kerro minulle, mitä sinä katsot, niin minä kerron sinulle, mitä sinä rakastat.” Mitä minä katson? Mihin käytän aikaani ja energiaani? Katsonko niitä, joita haluaisin rakastaa vai kohdistuuko katseeni johonkin muuhun, toisarvoiseen. Uskaltaisinko olla rohkea ja nostaa katseeni siihen, mikä oikeasti on tärkeää ja mistä haluan pitää kiinni? Mihin katseeni kohdistuu? Missä on aarteeni? Missä on sydämeni?
Näiden kolmen kysymyksen myötä olemme kääntyneet, palanneet takaisin Jumalan kasvojen eteen.
Missä sinä olet?
Missä on veljesi?
Missä on sydämeni?
Näihin kysymyksiin vastaaminen rehellisesti tekee meistä aika pieniä Jumalan edessä. Mutta juuri se, että meidät tehdään pieniksi, avaa tilaa sille, että Jeesus saa kasvaa meidän elämässämme suuremmaksi. Että Jeesuksen sovitustyö ja pääsiäisen ilo, se että synti, paha ja kuolema on voitettu. Kun me kasvamme pienemmäksi, Jeesus voi kasvaa suuremmaksi ja saada tilaa meidän sydämissämme.