Laskiaispullat on syöty ja tänään alkaa kirkossa paaston aika. Tein pienen kyselykierroksen tuttavapiirissä kysyen, mitä tulee mieleen sanasta paasto. Yhdelle tulee mieleen nälkä,toiselle sielun ja ruumiin puhdistaminen. Useimmat ajattelevat jonkinasteista ruuasta pidättäytymistä tai jostakin muusta luopumista tietyksi ajaksi.
Luopuminen kyllä kuuluu paastoon, mutta ei sen tähden, että Jumala tahtoisi elämämme olevan ankeaa. Olen varma siitä, että Jumala tahtoo elämämme olevan hyvää. Siitä paastossakin on perimmältään kysymys. Paaston aika on mahdollisuus hiljentää vauhtia niin, että näkee paremmin niin sisimpäänsä kuin ympärilleen.
Ajattelen, että 2010-luvun trendit down shiftaaminen eli elämän kohtuullistaminen ja mindfullness eli hyväksyvän tietoisen läsnäolon harjoittaminen muistuttavat joltain osin kristillistä paastoa. Downshiftingissä tarkoituksena on parantaa elämänlaatua vähentämällä työntekoa ja kulutusta. Sen voi nähdä vastalauseena nyky-yhteiskunnan materialistiselle ja suorittavalle elämäntavalle. Mindfullness eli hyväksyvä läsnäolo tarkoittaa tietoista läsnäoloa tässä ja nyt. Tilaa, joka sallii ja hyväksyy kaikki tuntemukset.
Minkä tähden otin esille nämä ajattelutavat?
Kahdesta syystä. Ensinnäkin ajattelen, että ne sanoittavat nykykielellä kaikille ihmisille kaikkina aikoina yhteistä kaipausta. Kaipausta onneen ja hyvään elämään. Elämän kohtuullistamisen sekä hyväksyvän, tietoisen läsnäolon ajattelutapojen kautta moni etsii nykyään hyvää elämää. Vaikka em. trendit eivät edusta mitään uskontoa, on niissä yhtymäkohtia niin kristinuskoon kuin buddhalaisuuteenkin.
Esimerkiksi tavoite olla enemmän läsnä itselle ja toisille sekä pyrkimys päästä elämän suorittamisesta.
Toiseksi tahdon nostaa esille sen, miten kristillinen paasto on todellinen aarre: vanha traditiomme on erinomainen tapa hyvän elämän etsimisessä. Paaston aikana saan hiljentää vauhtia luvan kanssa. Saan tutkistella tottumuksiani, elämäntapaani ja arvojani. Saan kuunnella ja mietiskellä. Jumala hoitaa minua hiljaisuudessa ja rukousyhteydessä. Ei tarvitse pinnistellä. En tarvitse hienoja sanoja. Sydämen huokauskin riittää.
Kaiken tämän teen Jumalan rakastavien kasvojen edessä. Ei tarvitse pelätä, että mielen tai sydämen syvyyksistä nousee jotakin sellaista, mitä Jumala ei jo tietäisi minusta. Rukoillessani en ole yksin, kun sydämeni syyttää minua laiminlyönneistä ja vääristä valinnoistani. Saan muistaa pyhyyttä ja rakkautta, joka näkyy Kristuksen kärsimyksessä ja kuolemassa. Minun ei tarvitse olla enempää kuin olen. Jumalalle riittää, että tunnustan Jeesuksen Kristuksen syntieni sovittajaksi ja elämäni Herraksi.
Siihen tunnustamiseenkaan en pysty ilman Pyhän Hengen vaikutusta minussa. Kaikki on perimmältään lahjaa. Tämän ihmeen tutkisteleminen kutsuu minua luopumaan turhasta. Luopuminen on kuitenkin vaikeaa. Löydän lukemattomia syitä, minkä tähden minun ei oikeastaan tarvitsisi luopua mistään. Ihmisen mieli ja keho rakastaa totuttuja asioita.
Harvoin tulee edes ajatelleeksi, miten moneen asiaan olemme itsemme totuttaneet. Paaston aika kutsuu kohtaamaan oma elämä sellaisena kuin se on. Mitä minä todella tarvitsen, jotta saisin rauhan suhteessani Jumalaan, lähimmäiseen ja itseeni? Mitä minun kannattaa elämästäni karsia pois? Mitä kannattaa vahvistaa?
Haastan sinut ja itseni pohtimaan tänään, mistä päivittäin totutusta mutta tarpeettomasta luovumme paaston ajaksi. Voisimme tahoillamme myös miettiä, mihin käytämme vapautuvat resurssit? Keitä ovat ne ihmiset, jotka kaipaavat sinun tai minun esirukousta, käytännön apua tai lohduttavia sanojamme? Ketkä kaipaavat ystävällisiä sanojamme tai kuuntelevia korviamme?
Pääsiäisenä, paaston loputtua on sitten itsearvioinnin aika: tarvitsenko enää sitä, mistä opettelin luopumaan? Mitä uutta tuli tilalle, kun päästin irti vanhasta? Millaisia seurauksia paastoamisellani oli?
Uskon, että jokaisessa ihmisessä on luomisen pohjalta sisäänrakennettuna kaipaus kadotettuun paratiisiin, hyvään elämään. Ajankäyttömme, sanamme ja tekomme
paljastavat, missä on aarteemme. Herra Jeesus, armahda minua! Tule sydämeeni asumaan, tule minulle aarteeksi!
Hiljennymme rukoukseen koptilaisen kirkon paastorukouksen sanoin: Valaise sielumme, että voimme tuntea Sinut ja palvella Sinua. Anna meille voimaa toteuttaa sisimmän toiveemme, valittelematta harha-askelia, joita on sekä takana että edessäpäin. Herra, muista miten helposti me lankeamme, miten hauraita Sinun ihmisesi ovat, miten paljon pahaa piilee luonnossamme ja taipumuksissamme. Vahvista meitä, hyvä Jumala, voimallasi, ja auta meitä seuraamaan eläväksitekijäämme Kristusta puheessa ja teoissa. Aamen.