Tuomiosunnuntai, Matt. 25:31-46, Hans-Christian Daniel

Tämä kirkko on täynnä särjettyjä kiviä. Kivet kuvastavat meitä. Meistä kukaan ei ole ehjä. Yhdessä me särjetyt ja epätäydelliset ihmiset, me vajavaiset syntiset, muodostamme kirkon, me rikkinäiset ihmiset ja ehjä Kristus Pyhässä Hengessä. Olemme täällä Jumalan eheyttä hakemassa. Emme pysty tuottamaan eheyttä emmekä voi eheyttää itseämme, vaan meidän puolestamme ristiinnaulittu ja rikki mennyt Jeesus Kristus on ainut oikea eheytemme. Olemme osallisia hänen eheydestään ylösnousemuksen ja anteeksiannon perusteella, jotka saamme omistaa uskossa. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan tekee meidät ehjiksi.
Tämän päivän Bachin kantaatti — (BWV 140) Wachet auf, ruft uns die Stimme — asettaa silmiemme eteen meidän syntisten ihmisten kohtalon ja vanhurskaan tuomarin vaatimuksen ja toiminnan. Meitä myös erityisesti lohdutetaan, kun ehtoollisella kuoro Bachin motetissa (BWV 229) laulaa ulos ihmisen ikävöintiä pelastavan Vapahtajan puoleen: Komm, Jesu, komm: Saavu, Herra Jeesus. Ihminen saa väsyä. Väsytetty ihminen kaipaa Jumalan rauhaa. Vaivalloinen tie käy liian raskaaksi. Synnin ja heikkouden taistelun väsyttämä ihminen rukoilee eheyden tavoittelussa: Tule, antaudun sinulle; sinä olet oikea tie, totuus ja elämä. Vaikka elämäni kiitää lopulleen, henki on turvattu. Se nouskoon Luojansa luo, koska Jeesus on ja pysyy oikeana tienä elämään.
Paratiisissa kasvoi hyvän ja pahan tiedon puu. Ihminen on syönyt sen hedelmää eli hän tietää. Kristitylle hyvänä ja pahana olemisen puu on pystytetty Golgatalle: uskovan hyvä vuotaa pyhästä rististä. Uskossa olemme osallisia Kristukseen. Anteeksiannettu paha on kristityn hyvä. Opetuslapset eivät voineet mennä itsestään takuuseen: hyvä on kätketty niin kuin pahakin, ja ihminen paljastuu Jumalan silmien edessä: Herra olenko se minä?
Evankeliumi näyttää meille tänään, miten Jumalan Poika toimii maailmassa, ja miten Jumalan valtakunta tulee hänen myötänsä. Kristus ruokkii meitä nälkäisiä, hän juottaa meitä janoisia, hän antaa kodin meille kodittomille, hän vaatettaa meitä alastomia, hän käy katsomassa meitä sairaita ja vierailee meidän vankien luona. Jumalan valtakunta on tullut, kun Kristus itse on tässä maailmassa, läsnä nälkäisenä, janoisena, kodittomana, alastomana, sairaana ja vankina, sanalla sanoen kärsivänä ja avun tarpeessa olevana ihmisenä eli vähäisimpänä veljenä. Kristus näyttää, kuinka hänen koko olemuksensa rakkaudessa taipuu meidän oloihimme, kun hän samaistuu olemaan itse läsnä tarpeessa olevassa ihmisessä. Hän asuu korkeudessa ja pyhyydessä, ja myös niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, kärsivän ja synnin väsyttämän ihmisen luona. Herra itse tulee niiden luo, joita elämä kolhii, jotka ovat Jumalan ristin koulussa, jotka ovat Jumalan alasimella hänen työnsä kohteina.
Ihminen on itseltään kätketty. Ihmisen hyvyys on kätketty, niin että hyvää tehneet eivät sitä tienneet. Ja niin ihmislapsen pahuuskin on kätketty. Pahaa tehneet eivät aavistaneet tekemiensä rikkomuksia ja pahojen tekojen seuraamuksia. Rakkaus on evankeliumin avainsana, vaikka se ei siellä esiinnykään.
Jumalan viimeinen tuomio voidaan kuvata seuraavalla tavalla vaa’an kuvan avulla. Jumala laittaa kaikki syntini toiseen vaakakuppiin ja toiseen sen sangen hyvän ihmisen, jonka hän on luonut. Syntini painaa minut alas kadotukseen. Ja siinä Jumala tekee aivan oikein. Näin palaa Jumalan hyvä luomus ylös Jumalan luo. Ja Jumala ottaa sen takaisin. Mutta taivaassa on Kristus. Uskon tähden ja uskon kautta sulasta armostaan Kristus astuu toiseen vaakakuppiin. Hänen ansionsa painuu alas tuonelaan asti. Siellä hän on käynyt puolestani. Ja kun Kristus armostaan suostuu minun rangaistukseeni, itse syntinen Taneli nousee ylös Jumalan ikuiseen elämään.
Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Aamen.