Vetopasuuna mukaan. Saarnan aluksi soitan pasuunalla virren 158, aloitan ylä-f:stä kvarttiliulla alas ja ylös ikään kuin sireenin äänellä. Päätän yläoktaaviin eli d-liukuun. Laulan:
Vihan päivä kauhistava!
Sydänjuuret värähtää,
kun on kaikki katoava,
taivas, maa kun häviää.
Ihmiskunta peljästyy,
tuomari kun lähestyy. Jälleen pasuunan sireeni.
Näin tämä 1200-luvulta peräisin oleva virsi mahtavalla doorisella sävelmällään muistuttaa vihasta ja tulevasta kauhusta. Aloitin sen ja päätin sen sireenin huudolla, jota me hyvin tunnemme tämän päivän äänenä arkisesta ympäristöstämme. Hätä on. Ja kun avaa uutiset, värähtävät sydänjuuret sitä ympärillämme riehuvaa vihaa. Tornit kaatuvat, maa häviää zunamin alla ja meri nielee Estonian. Kyllä se totta on, totta jo nyt. Aina se on ollut läsnä kaikkien aikojen nykyisyydessä ja kaikki polvet ennen meitä ovat omassa nykyahdingossaan ikävöiden toivoneet tulevaisuudestaan rakkautta, iloa, rauhaa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä, hyvyyttä, uskollisuutta, lempeyttä ja itsehillintää, sanalla sanoen: Hengen hedelmiä (Gal. 5). Kyllä se totta on myös, että tuomio on vasta tulossa. Viimeinen päivä on tosi. Jokainen meistä kuolee ja jokainen joutuu kokemaan sen aivan itse, sillä kuolema on aina henkilökohtaisesti kuoltava. Sireeni soi jokaiselle ja jokaisen sydämessä. Se on jokaisen elämässä läsnä oleva suuri ja ylitspääsemätön raja, joka sanoo: EI, suuri kielto.
Hyvä on välillä säikähtää tulevan tuomion ankaruutta, vääjäämättömyyttä ja arvaamattomuutta. Minun sukunimi on Daniel. Tämä nimi tulee hepreasta ja merkitsee ”Jumala on tuomarini”. Se tarkoittaa, että ihminen asettuu Jumalan vanhurskaan tuomion alle. Kun Jumala tuomitsee oikein, en ole riippuvainen ihmisten tuomiosta. Toimin niin, että omantuntoni mukaan pyrin elämään Jumalan silmien edessä oikein, tekemään hyvää ja voitavani. Uskossa, toivossa ja rakkaudessa luotan siihen, että Herramme Jeesus Kristus pyhällä ristiuhrillaan on sovittanut syntini ja Jumala tuomitse Kristuksen kautta. Pyhä Henki antaa synnit anteeksi. Pyhässä kasteessa Jumala on ottanut minut lapsekseen. Siksi hän on tuttu tuomari, taivaan Isä, jonka olemus on rakkaus. Tämä Daniel-nimi asettaa elämäni kestävälle ja vapauttavalle pohjalle tutun tuomarin eteen.
Helatorstaina enkelit nuhtelivat opetuslapsia: ”Galilean miehet, mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teidän luotanne taivaaseen, tulee kerran takaisin, samalla tavoin kuin näitte hänen taivaaseen menevän” (Apt. 1:11). Suu ammollaan niska taakse vääntyneinä opetuslapset olivat siellä seisoa möllöttäneet kuin suolapatsaita ihmettelemässä Herran lähtöä. Tarvittiin enkeleitä kääntämään katsetta alas, maapinnalle ja katse eteenpäin tulevaisuuteen, josta Herra oli juuri hetkeä ennen sanonut: ”Ei teidän kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut. Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani … maan ääriin saakka” (Apt 1: 7-8).
Enkelit kieltävät tuijottamasta ylös. Katse alas! Kerran olen nähnyt Jumalan katsoessani alas. Olin polvistuneena pientä vajaa vuoden ikäistä lastenlastani tervehtimään. Hän konttasi luokseni. Silloin aurinko nousi tämän vaarin polvea vasten, sillä tuo pieni tyttö niin sydämellisesti hymyili minulle, että se sulatti sydämeni. Kohtaamisen ja rakkauden säteily tuo niin paljon iloa elämään, että saa vilaukseltaan nähdä salattua Jumalaa elämän sanomattoman lahjan salaisuudessa. Sitä ei näe, kun on vain kiinni katsomassa taivaallista mahtia ja kuninkaallista mahtia: mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle?
Herramme Kristus suuntaa tänään katseemme alas, kärsivän lähimmäisen maailmaan. Katse alas omasta hyvinvoinnistamme, omasta eheästä elämästä, pois elämän rististä! Kristus suuntaa katseemme alas myös puutteestamme, alas siitä, mitä olemme vailla. Katse alas sairaudesta, kivuista, katse pois työttömyydestä, katse pois koetusta vääryydestä, katse pois särkyneistä ihmissuhteistamme, katse ulos murhehuoneen ikkunasta. Missä on Kristus? Enkeli kieltää katselemasta liikaa ylös. Ja Kristus tänään kieltää tuijottamasta elämänsä omaa napaa. Jokainen kärsii. Mikään elämä ei toteudu ilman ristiä. Ei saa jäädä kiinni siitä.
Tänään Herramme menee piiloon. Hän on noussut taivaaseen, ja hän tulee sieltä takaisin, silloin kun Jumala tahtoo. Mutta hän on jo täällä läsnä. Hän on läsnä ihmiskunnassaan. Hän on kärsinyt ristinkuoleman. Hänen mukanaan on synti kuollut ja anteeksianto on ylösnoussut. Mutta hän on ylösnoussut myös kärsiäkseen elävässä puutteessa: nälässä, janossa, kodittomuudessa, alastomuudessa, sairaudessa, vankeudessa. Siinä on tuon ylösnousseen Kuninkaan valtakunta tässä maailmassa. Ristin kärsimys ei ole vain se noin 2000 vuotta sitten ollut historiallinen risti Golgatalla, vaan se on elävä elämän ristisi, jossa Herramme Kristus kärsii tänään sinussa. Hän on siis ylösnoussut sinun elämäsi ristille. Hän on ylösnoussut olemaan kärsivän ja puutteessa olevan lähimmäisesi muodossa sinun elämäsi ristinä ja haasteena rakkauteen. Tämän sunnuntain toinen aihe on ”Kristuksen kuninkuuden sunnuntai”. Se kuninkaan valtakunta on salatusti läsnä kaikkialla, jossa ihminen kärsii ja toinen armahtaa ja auttaa toistaan. Tunnemmeko tuntemattoman sotilaan? Pariisissa palaa ikuinen tuli tuntemattoman sotilaan haudalla. Tämän päivän evankeliumin mukaan maailmassa on läsnä tuntematon Kristus. Meillä ei ole tuntemattoman Kristuksen hauta, vaan meillä on tuntematon elävä Kristus. Häntä itseään emme koskaan näe, mutta voimme hoitaa ja palvella häntä rakkaudessa hoitaessamme ja palvellessamme lähimmäistämme. Näin hän meille sanoo ja opettaa tänään. Siinä tämän päivän sanoma muuttuu suureksi KYLLÄ-sanaksi, suureksi elämänmyönteiseksi voimaksi.
Meidän ei sovi juosta pois väistäen omaa ristiä, vaan meidän on kannettava lähimmäistä ja sitä taakkaa, joka meille on annettu lähisuteen nälässä, janossa, kodittomuudessa, alastomuudessa, sairaudessa, vankeudessa. Tämä puhe ei sovi tämän ajan ihmiselle, joka tahtoo toteuttaa itseään ja jolle sitoutuminen on epämuodikasta. Sitoutuminen on epämuodikasta.
Mutta samalla elämme sellaista fundamentalismin aikaa, jolloin lahkoudutaan jonkun totuuden näkemykseen ympärille. Ollaan niin fanaattisesti sen oman totuuden lumoissa — olkoon se tieteellinen, ateistinen, uskonnollinen tai poliittinen — niin lumoissaan, että potkitaan rakkaus nurin. Uhrataan lähisuhteet ja sitoutuminen sille oman fanaattisuuden epäjumalalle. Lapset riistetään heidän vanhemmiltaan, lastenlapset isovanhemmiltaan, perheet hajotetaan sen oman totuuden ja näkemyksen nimissä. Oikeassa oleminen tänä aikana kaataa rakkauden ja nostaa vihaa, terroritekoja ja sotia. Fundamentalismi tuijottaa ylös omaan totuuteensa. Mutta Herramme Kristus sanoo meille tänään, että lopettakaa tuo vihan päivä kauhistava. Katse alas, pois omasta totuudesta! Katse maahan sen tulevassa olevan tuomarin edessä. Kaste maahan, jossa silloin näkyy rakkautta tarvitseva lähimmäinen!
Apostoli Paavalin ja uskon isän Abrahamin mukaan (Room. 1:17; 1. Moos. 15:6 ) ”uskosta vanhurskas saa elää”. Tästä Martti Luther johdatti oppinsa, jonka mukaan Jumala hyväksyy ihmisen yhteyteensä yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Me emme siis tule vanhurskaiksi rakkauden teoista, vaan sen takia, että meidät vanhurskautetaan yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden, Vapahtaja nimensä ja olemuksensa mukaan vapauttaa meidät rakastamaan, hän vapauttaa rakkauteen eikä rakkaudesta. Olemme siis vapautetut rakkauteen.
Kysyin kerran Helsingin juutalaisten synagogan vanhimmalta, kuka on vanhurskas. Hän kysyi: Tarkoitatko zadik? Se on se heprean sana vanhurskaudelle. Niin, kuka on zadik, kuka on vanhurskas ja kelpaa Jumalalle? Synagogan vanhin mietteliäästi vastasi, että ”zadik on se, joka rakastaa”. Antakoon kolmiyhteinen Jumala sinulle elämässäsi aina uskoa, toivoa ja rakkautta. Silloin olet oikeamielinen ja laupeuden Kristus asuu sinussa. Mainittu juutalainen vanhus aivan elävästi ja nasevasti saarnaa meille heikoille kristityille juuri sitä, mitä Kristus meille tänään sanoo. Ihmiskunta janoaa rakkautta, sitoutumista lähimmäissuhteessa. Laulan:
Kaikki mikä synnin tähden
karttuu täällä kanteeksi,
Kristus, kuolemasi tähden
nyt jo anna anteeksi.
Armahdithan ryövärin,
sulje armoon minutkin. (virsi 158:6)