Pariisin terrori-iskujen jälkeen eri valtioiden johtajat tuomitsivat terrorin ja väkivallan. Viesti oli tarkoitettu kaikelle kansalle kuten evankeliumi. Terrorin tuomitsemisella pyrittiin vahvistamaan luottamusta, että pahalle ei pidä antaa valtaa. Presidenteillä ja pääministereillä on poliittinen valta.
Jeesuksen valta on jotain vielä paljon suurempaa. Kun Jeesus kerran palaa kirkkaudessaan ja kunniassaan, olemme kaikki tuomiolla.
Jeesus sanoi: ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.”
(Matt. 25:31-46)
Jeesus ei ole kova tuomari. Jeesusta on koskettanut, hän on kokenut kärsimyksen. Hän tuntee syvää (läsnäoloa), myötäelämistä meitä kohtaan.
Jeesus ei kysy, kuka on sinun lähimmäisesi, vaan kenen lähimmäinen sinä olet, kun tarvitaan auttavaa käsiparia. Tosi ihmisenä Jeesus osoitti meille, millaista ihmisyyttä kohti meidän tulee pyrkiä. Joka kulkee avoimin mielin ja hiljaisessa rukouksessa, löytää yhä uusia auttamisen mahdollisuuksia. Joka sulkee sydämensä, ummistaa silmänsä maailman hädältä ja tukkii korvansa apua tarvitsevien huudoilta, hänen ympärilleen syntyy autiomaa. Joka etsii toisten onnea, löytää myös omansa. Miksi pitäisi auttaa? Ei ole ketään, jota joku jossain elämänvaiheessa ei olisi auttanut.
Ensimmäiset sanat, jotka Jumala Raamatun mukaan lausui luomilleen ihmisille, olivat nämä: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne” (1. Moos. 1:28). Valta sisältää aina myös väistämättä vastuun. ”Herra Jumala asetti ihmisen Edenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä” (1. Moos. 2:15). Kohta ihmisen luotuaan Jumala alkaa puhutella häntä ja odottaa saavansa häneltä vastauksen. Ihminen tietää olevansa olento, joka on teoistaan vastuussa.
Profeetta Miikan kirjassa on yhteen lauseeseen koottu VT:n profeettojen koko siveellinen ohjelma: ”Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää. Vain tätä Herra sinulta odottaa: tee sitä mikä on oikein, osoita rakkautta ja hyvyyttä ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen” (6:8).
Miika esittää uskonnollis-siveellisen elämän yleiset peruslinjat, jotka säätävät kaikkien aikojen inhimillistä elämää kaikkialla. ”Tee sitä, mikä on oikein.” Oikein tekeminen on inhimillisen yhteiselämän perustus. Mikään yhteiskunta ei voi tallata maahan oikeutta rankaisematta. Oikein tekeminen voi olla hankalaa, mutta sillä on siunaus. ”Rakasta laupeutta.” Tarvitaan jotain, mikä kumpuaa sydämen syvyydestä; hyvyyttä, laupeutta, rakkautta. Raamatusta nouseva moraali, eetos, ei tyhjenny käskettyyn suoritukseen. Hyvän tekemistä, laupeutta, tulee rakastaa, tai no, ainakin tykätä kovasti. Ja tässä Miika vie meidät ratkaisevalle paikalle: ”Vaella nöyrästi Jumala edessä.” Tieto, että olen Jumalan edessä, auttaa löytämään oikean suhtautumisen elämään ja nimenomaan lähimmäisiin.
Johanneksen evankeliumin 8. luvun alku on tilanne, jossa ollaan tuomitsemassa aviorikoksesta kiinni jäänyttä naista. Jeesus sanoo: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Ja kuten muistamme, kenelläkään ei ole kanttia tuomita tuota naista. Edes Jeesus ei tuomitse häntä. Mutta meillä on kyllä sopivan tilaisuuden tullen kanttia tai pokkaa tuomita melkein kenet tahansa. Tiedän rupisesti omasta kokemuksesta, että on vaikeaa olla valvova ja kilvoitteleva kristitty. Henkinen sormella osoitteleminen tarttuu väkisin, jos ei sitä vastaan huomaa keskittyä tai kilvoitella. Tuomitsemisen vastakohta on toivo. Rakkaus toivoo kaiken; se uskoo, että Jumalan laupeus pystyy tekemään suuria sellaisen ihmisen elämässä, jolle me emme mahda mitään. Jumala ei ole luovuttanut, vaikka me pidämme jotakuta mahdottomana tapauksena. Kaikkivaltias voi muuttaa ihmisen. Jeesus arvostelee vastustajiaan kovin sanoin. Hän ei kuitenkaan vielä tuomitse heitä, kuten näemme hänen rukouksestaan ristillä.
Viimeinen tuomio on ihmisluonnolle kristillisen uskon vaikeita kohtia. Vielä vaikeampaa on ajatella, ettei kaikki vääryys tulisi kerran oikaistuksi. Kun huomaamme tai koemme itse vääryyttä, joka jää rankaisematta, saatamme katkeroitua tai kasvaa itsekin vinoon: ”Mitäs tässä yrittämään, kun ei kerran toisetkaan elä niin kuin pitäisi”. Ehkä merkittävin kohta päivän evankeliumissa on, että tuomion pohjana eivät ole pahat teot, vaan hyvän tekemättä jättäminen.
Tuomion perustana on ajallisen elämän aikainen jumalasuhde. Jos tämä suhde on oikea, se on vaikuttanut rakkauden tekoina. Lähimmäisen auttaminen kuuluu luonnollisesti oikeaan jumalasuhteeseen, ettei siitä tule tehdyksi lukua, eikä kyllä pidäkään tehdä. Vaikka tuomio pohjautuu tekoihin, lähtökohtana on usko. Muuten rakkauden teot laskettaisiin ansioiksi. Langettavan tuomion saavat ne, jotka lyövät laimin lähimmäisensä näkemättä, että lähimmäisen auttaminen on Herran auttamista. Augsburgin tunnustuksessa, luterilaisuuden päätunnustuskirjassa selitetään, että ”ihminen tulee vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi, yksin armosta, Kristuksen tähden ja uskosta. Tällaisen uskon tulee tuottaa hyviä hedelmiä ja että Jumalan käskemiä hyviä tekoja on tehtävä Jumalan tahdon vuoksi eikä siksi, että luottaisimme näillä teoilla ansaitsevamme vanhurskauttamisen Jumalan edessä.” (CA 6)
Jumalan armo on ihmeellistä. Jumalan armo tuomitsee syntimme, eikä katso niitä läpi sormien. Aina uudelleen Jumalan armo kärsii ja on jo kärsinyt syntiemme tähden. Aina uudelleen Jumala antaa anteeksi. Aina uudelleen Jumala upottaa syntimme armonmereen. Ja sittenkin, armonsa tähden Jumala asuu sydämissämme.