Tiedättekö mitä olen miettinyt vuosia: saako Juudas Iskariot anteeksi viimeisellä tuomiolla?
Jostain syystä tuo kavala petturihahmo maailmanhistorian tunnetuimmassa tragediassa on se henkilö, jota olen miettinyt säälinsekaisin tuntein. Mistä syystä? Juudas on pahis ja ikuisesti kavaltaja, vaikka evankeliumin mukaan ylipapit olivat jo suunnitelleet Jeesuksen tappamista ennen Juudaksen päätöstä kääntää selkänsä ystävälleen. Eivät ne puhtoisia olleet muutkaan opetuslapset, Pietari, kolmesti kieltäjä tai nukkujat Getsemanen puutarhassa. Toisen vierellään ristillä kuolevan ryövärin Jeesus lupasi taivaaseen, sillä hän katui. Niin teki Juudaskin. Hän yritti palauttaa rahat, mutta ylipapit eivät ottaneet niitä vastaan. Eniten koska Juudas on osa pelastushistoriallista suunnitelmaa. Ristinkuolema tapahtui ihmiskunnan syntien sovittamiseksi. Olisi aika epäreilua heittää Juudas helvettiin teosta, joka kuuluu Jumalan tarkoittamaan kuvioon, vaikka tämän toiminta onkin väärää.
Kanssani ihan päinvastaisissa tunnelmissa on kristillinen perimätieto. Se tietää kertoa monia eri kammottavia tapoja, joilla Juudas saa ansaitun loppunsa. Tai runoilija Dante Alighieri. Hänen kirjoittamassa Jumalallisessa näytelmässä kuvataan kuinka moniin eri pahuusasteisiin jakautuneen helvetin ihan pohjalla Saatana kiduttaa kolmea suurinta syntistä, joista pahin on Juudas Iskariot.
Mistä tällainen kysymys ja kiinnostus sitten kumpuaa? Ehkä tarkemmin ottaen siinä on tämän sunnuntain evankeliumitekstin pelottavista sanoista, jotka saavat miettimään, mitähän tuona päivänä käy. Sillä kukapa meistä ei tuntisi omantunnon pistosta tämän kysymyksen kanssa: milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?
Joka päivä me kävelemme täälläkin Los Bolichesissa ohi kodittomien, emme varmasti pysty näkemään jokaista sairasta, emmekä halua ajatella vankilassa olevia, syystähän ne sinne on eristetty. Tämän Raamatunkohdan mukaan meistä ei pysty elämään.
Saako Juudas Iskariot anteeksi on kysymys riittämisestä. Miten paljon Jumala antaa anteeksi?
Palaan tähän riittämisen kysymykseen, mutta ehdotan, että katsomme vielä yhdestä kulmasta tätä evankeliumitekstiä. Luther, jolle kysymys armon riittämisestä oli myös polttava, kirjoitti näin: Meidän kristittyjen tulee odottaa ja sydämestämme toivoa viimeisen tuomion koittavan, niinhän me Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: ”Tulkoon sinun valtakuntasi ja tapahtukoon sinun tahtosi. Tässä vaiheessa Luther oli jo ratkaissut armon riittämisen kysymyksen tunnetulla tavallaan. Ihminen pelastuu yksin uskosta ja yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Uskon meille lahjoittaa Jumala kasteessa ja armoa emme voi ansaita, emme edes hyvillä teoilla.
Lutherin sanat voisikin tulkita asennoitumiskysymykseksi. Hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden työtä tässä maailmassa saa tehdä hymyssä suin, iloiten. Tulevasta tuomiosta ei tiedä kukaan, kuten tuosta evankeliumitekstistäkin selviää. Mitä me olemme tehneet, kysyvät niin lampaiden ryhmään päätyneet kuin vuohetkin.
Olen joskus ajatellut, että oikeastaan viimeinen tuomio voisi oikeastaan olla viimeinkin totuus. Hyvän ja rakastavan Jumalan toive on, että me jo täällä Los Bolichesissa, Benalmadenassa, Keravalla ja Oulussa eläessämme katsoisimme itseämme rehellisesti. Viimeistään viimeisellä tuomiolla edessämme on totuuden kirkas peili, joka asetetaan jokaisen eteen. Sitä katsoessa näkee itsensä Jumalan silmin. Luulen, että se hätkäyttää. Itsepetoksen ja myös itsensä väheksymisen verhot putoavat todenmukaisen peilin edessä. Saattaa siinä peilissä nähdä myös jotain sellaista kaunista, jota ei itsessään ole havainnut.
Saako Juudas Iskariot anteeksi?
En tiedä, eikä siihen ihmisellä ole vastausta, mutta uskon syvästi ja vankasti siihen, että Jumala on hyvä ja rakastaa kaikkia ihmisiä. Siitä seuraa se, että hän haluaa ottaa yhteyteensä kaikki, jotka eivät päättäväisesti torju häntä vaan kääntyvät hänen puoleensa.