Todetaan nyt ihan ensiksi tuomiosunnuntain evankeliumin ydinsanoma, jos ei se tästä Jeesuksen tekstistä selväksi tullut: auta tarvitsevaa. Älä kulje ohi, jaa omastasi, oli se sitten aineellista tai henkistä pääomaa.
Sitten menen sivuasioihin. Ensimmäinen on se, että on aika muhkea tunne nousta saarnatuoliin ja kuuluttaa lukevansa _tuomiosunnuntain evankeliumi_, johon koko seurakunta vastaa laulamalla raikuvat ”hallelujat”. Opetusvirka antaa sananvaltaa sanoittaa, mitä Jeesuksen tuomiosta oikein pitäisi ajatella. Sen lisäksi että tunne on muhkea, se tuntuu myös väärältä. Me olemme samalla matkalla, ei yksi ole tärkeämpi toista, rämmimme yhdessä Mestaria seuraten.
Vallan tunteen häivähdys on kuitenkin tärkeä ja ehdotan, että kysymme yhdessä itseltämme. Kenelle sinä annat vallan määritellä oikea ja väärä, mihin artikkeleihin mediassa uskot, kun määrittelet, mitä ajattelet rahaa pyytävästä ihmisestä? Tai kenen asiantuntijan ääni korvissasi kuuluu, kun katsot avohakkuuaukeaa? Kuka saa vaikuttaa sinun eettisiin valintoihisi?
Toinen sivuasia on Aurinkorannikon Jouko. Jouko sanoi joka sunnuntai ennen jumalanpalvelusta, että saarnaa Kaisa synnistä. Saarnaan saarnan, minä vastasin. Sama pyyntö toistui. Se oli sellaista puolittaista huumoria, mutta vähän myös epäilin, että puhuttiin ristiin. Meidän sanat synnistä ei olleet samat. Saman kristinuskon sisällä on monenlaisia tapoja käyttää sanoja ja siksi yhteisymmärrys vaatii joskus enemmän syventymistä toisen ajatteluun kuin saarnat, jotka ovat aika yhdensuuntaista kommunikaatiota.
Ristiinpuhuminen, ohipuhuminen on kuitenkin tärkeä teema tämän päivän aiheen kannalta. Toinen kysymykseni tällä tuomiosunnuntain yhteisellä saarnamatkalla on: kenen sanoja sinä et kuule? Kenen sanat sinun pitäisi kuulla ennen kuin on liian myöhäistä? Kuinka kuuntelet Jumalan puhetta sisimmässäsi tai ympäristössäsi? Kuuletko vain tuomion sanat etkä rakastavia ja kannustavia vai onko tapanasi ohittaa se ääni, joka omatunnossa puhuttelee?
Kolmas sivuseikka, mistä haluan puhua ovat nuo enkelit tuossa Raamatunkohdan alussa: Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. He, joille minä annan sananvaltaa omassa ajattelussani, arvostamani kollegat ovat kirjoittaneet Raamatun selitysteoksen, jota aina tutkin saarnaa varten. Se kiinnitti huomion enkeleihin. Selitysteoksen mukaan enkeleillä ei ole tekstissä mitään virkaa. Ne tulevat paikalle Ihmisen Pojan kanssa ja siinä kaikki.
Siinä asiassa minun mielestäni kommentaari katsoo yksipuolisesta näkövinkkelistä. Enkeleillä jos jollain on tässä evankeliumikatkelmassa tärkeä rooli. Tästä sunnuntaista käytetään myös nimitystä Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Enkeleiden saattojoukko alleviivaa Ihmisen Pojan kuninkuutta. Olen lähes varma siitä, että äänimaisemana tässä tilanteessa soi tuomiopäivän pasuuna, vaikkei sitä nyt ole hyväksi nähty tekstiin laittaa. Kun Ihmisen poika tulee, hän ei tule hiipien ja huomaamatta vaan kun hän tulee, hän tulee kirkkaudessa ja kunniassa eikä sitä voi olla huomaamatta.
Ajattelen, että tarvitsemme kerran vuodessa tuomiosunnuntain jylisevät sanat, ettei yhteisömme latistuisi pehmopuheita lässyttäväksi hampaattomaksi porukaksi. On kuitenkin tosiasia, että esimerkiksi Matteuksen evankeliumissa oikeiden tekojen merkitystä ei voi kieltää. Hedelmistään puu tunnetaan ja edellisen sunnuntain tekstit kertovat viisaista ja tyhmistä neitsyistä , joista toiset varautuivat tulevaan ja toiset eivät. Meidät kristityt on kutsuttu mukaan inkarnaation ihmeeseen – uudestaan ja uudestaan antautumaan Jumalan koko maailmaa koskevalle rakkaudelle. Se koskee sinua, minua ja se koskee kaikkia muitakin. Tällaisessa rakkauden kansanliikkeessä me olemme mukana, tai sitten kieltäydymme olemasta. Tuomiosunnuntai muhkeine teksteineen muistuttaa, että rakkaus on myös rajoja.
Tuomiosunnuntaina on oikeastaan tärkeä puhua sivuasioista. Nimittäin siitä meidän evankeliumitekstikin ytimeltään puhuu. Jako lampaisiin ja vuohiin tapahtuu jonkun sivuasialta tuntuneen takia, eikö vain? Kumpikin ihmisryhmä ihmettelee tuomion kuultuaan, että missä oikea ja hyvä tai väärä valinta tapahtui ja se tässä tekstissä oikeastaan pistää pelokkaalle pallille. Kun Ihmisen Poika vastaa, hän osoittaa jonkun arkisen tilanteen, sellaisen, jota ei edes oikein ole huomannut hyvän tekemisen näyttämönä.
Nyt käytän vähän tätä opetusviran sananvaltaa. Olkoon Kristus kanssani, että teen sen oikein ja Jumalan tahdon mukaisesti. Minä ajattelen, että tuomion päivä on peili. Tähän minulla on elämänkokemukseen liittyvät perustelut. Oman elämän katastrofeissa, joissa kaikki edeltävä on punnittu, kun turha ja ylimääräinen on pyyhitty pois, olen kysynyt itseltäni, mitä tein väärin kun näin kävi. Kokemukseni mukaan kyse ei ole ollut siitä mitä tein vaan siitä, mitä jätin tekemättä. Jätin kuuntelematta sisimmän hälyytysäänet. Ne, jotka kyllä olivat varoittaneet, mutta joita en ollut kuunnellut, koska ne olivat epämiellyttäviä, pelottavia ja ne vaativat toimimaan siitä huolimatta, että ihmiset ympärillä eivät pitäisi siitä.
Tästä syystä olen päätynyt ajattelemaan, että viimeinen tuomio on peiliin katsominen ja kaikkein kauheinta siinä on, että me näemme itsemme kokonaisuudessaan, myös sellaisista kulmista, joita olemme vältelleet.
Ihan mutu-tuntumaan tämä tulkinta ei perustu vaan sen tukena ovat Jeesuksen sanat: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Me olemme tiellä nyt ja kerran hän näyttää meille totuuden, koko kauneudessaan ja kauheudessaan ja siitä seuraa elämä.