Kristittyjen aikakäsitys on lineaarinen. Se tarkoittaa, että erotamme menneen ajan, nykyisyyden ja tulevaisuuden tiukasti toisistaan. On olemassa muitakin aikakäsityksiä – esimerkiksi monissa idän uskonnoissa ajan ajatellaan palaavan aina uudestaan alkuunsa ja tapahtumien toistuvan uudestaan ja uudestaan. Kristityille on kuitenkin selvää, että historialla on alku ja loppu. Yhtä varmasti kuin Jumala on luonut maailman, Hän varmasti tekee siitä myös lopun tavalla tai toisella.
Lopun ajat on teema, joka herättää monenlaisia tunteita. Ajatus viimeisestä tuomiosta on inhimillisestä näkökulmasta katsoen pelottava – mitä jos minä en olekaan lampaiden puolella? Toisaalta voi olla hyvinkin kiehtovaa pohtia, missä järjestyksessä Raamatussa kuvaillut asiat aikojen lopulla tapahtuvat. Ehkä vieläkin kiehtovampaa on miettiä sitä, milloin Herran päivä, tuomiopäivä tai maailmanloppu – millä nimellä sitä ikinä haluaakaan kutsua – tarkalleen ottaen tulee. Uteliaisuuttani kokeilin, että mitä tapahtuu, jos avaan Internetin ja teen haun hakusanoilla ”milloin maailmanloppu tulee”. Pelkästään suomen kielellä löytyi 51 500 vastausta.
Kun Jeesus puhui evankeliumitekstin tallentamin sanoin viimeisestä tuomiosta, ei hän kuitenkaan keskittynyt lopun aikojen ajankohdan ja tarkan tapahtumajärjestyksen ennustamiseen. Puhuessaan viimeisestä tuomiosta Jeesus itse asiassa kiinnitti kuulijoidensa huomion maanpäälliseen elämään. Lopun aikojen tapahtumat eivät olleet Jeesukselle mikään irrallinen saareke, jota kristittyjen pitäisi alituisessa jännityksessä odottaa ja pelätä. Sen sijaan niissä on kyse Jumalan valtakunnan esiin murtautumisesta. Jotain tästä samaisesta valtakunnasta on kristittyjen keskellä jo tässä ja nyt.
Jumalan valtakunta alkoi toden teolla tehdä tuloaan maanpäälliseen maailmaan jo yli 2000 vuotta sitten, kun Jumalan Poika tuli maailmaan ensimmäisen kerran syntyen avuttomana lapsena keskelle ihmisten arkea. Evankeliumiteksti kuvaa tämän tapahtuman jatkumoa – se kertoo siitä, kuinka tämä samainen Jumalan Poika tulee maailmaan vielä toisenkin kerran, tällä kertaa kaikessa kirkkaudessaan. Jeesuksen toinen tuleminen on itse asiassa kaksivaiheinen tapahtuma, joista ensimmäiseen keskitytään nimenomaan nyt tuomiosunnuntaina. Jeesuksen toisen tulemisen ensimmäinen vaihe on nimittäin viimeinen tuomio. Sen jälkeen seuraa lopullinen ja täydellinen Jumalan valtakunnan perustaminen.
Jeesus sanoo, että viimeisellä tuomiolla ihmiset erotetaan toisistaan kuten lampaat erotetaan vuohista. Israelissa lampaat ja vuohet kävivät usein samalla laitumella päivällä, mutta illan tultua ne vietiin erilleen. Samoin kahdenlaisia ihmisiä on kautta aikojen kulkenut ja yhä edelleen kulkee maan päällä, mutta heidätkin tullaan erottamaan toisistaan. Vapauttavan tuomion saaneen ihmisen paikka on Ihmisen Pojan oikealla puolella, tuomitun vasemmalla.
Mutta millä perusteella jako tapahtuu? Mehän tiedämme, että pelastumisen kannalta keskeistä on usko Kristukseen. Omin avuin ja ansioin ei pelastu kukaan, vaikka kuinka yrittäisi. Silti kuulemme Jeesuksen itse kertovan, että tuomio tulee hädässä olevia lähimmäisiä kohtaan osoitettujen tai osoittamatta jätettyjen rakkauden tekojen perusteella. Tämä ei ole Raamatussa edes mitenkään ainutkertainen ajatus – myös toisessa kirjeessä korinttilaisille kerrotaan, että ”Meidän kaikkien on tultava Kristuksen tuomioistuimen eteen, jotta kukin saisi sen mukaan, mitä ajallisessa elämässään on tehnyt, hyvää tai pahaa.” (2. Kor. 5:10)
Voimme ymmärtää tällaisen tekoihin perustuvan tuomion, kun pysähdymme hetkeksi miettimään, mitä Jeesus sanoo toisaalla Raamatussa. Kun Jeesus aiemmin Matteuksen evankeliumissa kehottaa arvioimaan profeettoja heidän tuottamiensa hedelmien perusteella, hän sanoo samalla, että ”Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.” (Matt. 7:17) Puu on ensin tehtävä hyväksi, jotta se voi tuottaa hyviä hedelmiä. Toisin sanoen ensin Jumala lahjoittaa ihmiselle armonsa ja ottaa hänet yhteyteensä. Kun ihminen näin saa uskon lahja, se sitten vaikuttaa rakkautena. (Gal. 5:6) Kristillinen usko sisältää aina rakkauden ja oikeudenmukaisuuden vaatimuksen – joka sanoo uskovansa Kristukseen, mutta sulkee ovensa kodittomalta ja jättää nälkäisen ruokkimatta, tulee paljastaneeksi sydämensä todellisen tilan.
Huomionarvoista on, että evankeliumitekstissä tuomion kohtaavat eivät ole syyllistyneet yksittäiseen rikkeeseen, vaan laiminlyönnin syntiin. He eivät siis ole sinänsä tehneet mitään väärää, mutta he ovat jättäneet tekemättä oikein. Näin tehdessään he eivät ole kunnioittaneet Jumalan luomistyötä, vaan ovat kääntäneet katseensa pois, kun heidän olisi pitänyt kohdata lähimmäinen ja nähdä hänessä Kristuksen kasvot. Viimeisellä tuomiolla kuningas kertoo olleensa jokaisessa laiminlyönnin hetkessä läsnä, samoin kuin hän ollut läsnä kaikissa niissä hetkissä, joissa kärsivää lähimmäistä on autettu. Jeesuksen läsnäolo maailmassa tapahtuu siis hädänalaisten ihmisten kautta.
Viimeisessä tuomiossa ja lopun ajoissa ylipäätään ei siis ole kysymys päivämääriin takertumisesta. Tällaiselta ajattelulta Jeesus itse katkaisi siivet ja ilmoitti, ettei lopun aikojen tapahtumien ajankohtaa tiedä kukaan muu kuin Jumala. Sen sijaan tuomiopäivässä kyse on oikeudenmukaisuuden toteutumisesta, johon valmistautumisesta Jumala on antanut ohjeet jo Jesajan kirjassa: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” (Jes. 58:6-7)
Kukaan meistä ei ole aina tällaisessa paastossa onnistunut, ja siksi niin monia kristittyjä onkin huolestuttanut se, miten pieni ihminen tuomion päivänä Jumalan edessä selviytyy. Näiden huolien keskellä voi unohtua kaikkein perustavin asia eli se, että yksikään meistä ei nyt eikä tulevaisuudessa ole yksin. Kristuksessa meillä on aina toivoa, ja kun uskomme Kristukseen, pidämme hänen sanansa ja annamme sydämissämme ja elämässämme tilaa Pyhän Hengen meissä synnyttämälle lähimmäisenrakkaudelle. Kristus on antanut meille oman rauhansa, jotta meidän ei tarvitsisi murehtia lopun aikojen tapahtumista. Voimme luottaa Jumalan oikeudenmukaisuuteen, jättää tuomiovallan yksin hänelle ja keskittää huomiomme elämään tässä hetkessä. Ja kun keskitymme elämään tässä hetkessä niin muistamme, että Kristus on siinä läsnä. Hänen ristinkuolemaansa ja ylösnousemukseensa saamme turvautua elämässä ja kuolemassa.