Ajassamme on voimakkaita pyrkimyksiä tasa-arvoon. Tasa-arvo – mitä sillä missäkin tilanteessa tarkoitetaan – on oma, suuri kysymyksensä. Entä miten on onnistuttu? Keskimäärin korkeankin elintason keskellä voi olla monia, joilla menee huonosti, samalla kun hyvinvointia kasautuu pienelle joukolle.
Mikä on todellista tasa-arvoa? Missä määrin käsitystämme ohjaa itsekkyys ja vallantavoittelu – oman itsen tai lähipiirin? Miten olisi ihmisarvo tasa-arvona? Kristillisen ihmiskäsityksen mukaanhan jokaisella on Jumalan edessä sama ihmisarvo. Omassa varassa olemme tosin kelvottomia. Mutta meistä kaikista on maksettu mittaamattoman kallis lunastushinta, Jeesuksen veren hinta. Ja koska olemme Jumalan ainutkertaisia luomuksia, erilaisinakin olemme yhtä arvokkaita. Tällaisina meidän tulee pitää myös lähimmäisiämme.
Omaisuus ja muut voimavarat eivät sinänsä ole pahaa. Mutta eikö niiden, joilla niitä on kyllin, pitäisi vapaaehtoisesti auttaa vähäosaisia ja kärsiviä? Vallanpitäjienkin tulee kaikin tavoin tukea toimeentulon kanssa kamppailevia ja muiden vaikeuksien keskellä eläviä. Näinhän toteutuisi tasaus, johon meitä Raamatussa kehotetaan. Mutta kovin helposti etsimme syyllisiä maailman ongelmiin. Jokaisen on tutkittava ensin omia tekojaan ja vaikuttimiaan.
Sillä vakavin kahtiajako tapahtuu viimeisellä tuomiolla, josta päivän evankeliumi puhuu. Nyt on vielä mahdollista vaihtaa puolta, mutta ajan rajan tuolla puolen jako on ehdoton, lopullinen – ja oikea.
Jeesus luettelee päivän evankeliumissa esimerkkejä lähimmäisen auttamisesta. Miksi hän valitsi juuri nämä kohtaamiset?
Maan päällä eläessään Jeesus koki itsekin nälkää. Olisiko erämaan kivien pitänyt muuttua hänelle leiviksi? Ja kuitenkin, muutamalla leivällä ja kalalla hän ruokki tuhansia. Meidän nälkämme on myös muuta kuin ruuan puutetta. Jeesus on tullut maaailmaan elämän leiväksi hyvän elämän ja jumalayhteyteen pääsyn nälkään. Sanassa ja ehtoollisessa saamme tänäänkin nauttia tätä ehtymätöntä ravintoa. ”Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan” [Matt. 5:6]. Tämä ruoka pitää meidät taivaan tiellä. Taivaassa ei enää tule nälkä – ei leivän eikä elämän leivän
Matkasta uupuneena Jeesus istahti muukalaisten kaivon äärelle ja pyysi vettä janoonsa. Ristille naulittuna hän huusi: ”Minun on jano” [Joh.19:28]. Meidän janomme voi olla myös tarkoituksen, mielekkyyden, päämäärän ja rauhan puutetta. Mutta Jeesus on tullut meille elävän veden lähteeksi: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” [Joh. 7:37]. Pyhä Henki on kuin virtaava vesi, joka uudistaa synnin rasittaman sielun. Taivaassa ei enää tule jano.
Ei ollut tilaa majatalossa vielä syntymättömälle Jeesus-lapselle. Jo sylivauvana hän joutui lähtemään pakolaisena Egyptiin. Monet oman kansan jäsenet torjuivat hänet yhteydestään. Ristillä riippuessaan hänellä ei ollut, mihin päänsä kallistaisi. Meidän kodittomuutemme voi olla myös syrjäytymistä tai muuta turvattomuutta. Mutta Jeesuksen ristin juurella on tilaa kaikille: ”sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” [Joh. 6:37]. Hän valmisti meille taivaan kodin, jossa riittää tilaa kaikille: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta” [Joh. 14:2].
Alastomana Jeesus tuli maailmaan äitinsä kohdusta. Ristiinnaulitsijat jakoivat hänen vaatteensa. Meidän alastomuutemme on myös häpeää, joka karkottaa toisten yhteydestä. Mutta Jeesus on valmistanut meille armon ja rakkauden vaatteet. Armovaate yllä kelvataan Jumalan edessä ja päästään taivaalliseen juhlaan. Rakkauden vaatteeseen puettuna mennään lähimmäisen eteen. Kuten vanhat sanoivat, nämä vaatteet on kudottu Golgatan ristin ahtaissa kangaspuissa. Vaatteet on lahjoitettu jo kasteessa ja puetaan ylle uskossa.
”Kipujen mies, sairauden tuttava” [Jes.53:3]. ”Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme” [Jes. 53:4]. Hän valmisti meille pääsyn vakavimman vaivamme, synnin, vallasta. Maan päällä eläessään hän paransi sairaita ja voi toki tänäänkin – jos niin on Jumalan tahto. Joka tapauksessa hän voi ja tahtoo antaa lohtua ja toivoa sairauksien ja muiden vaikeuksien keskellä. Taivaassa ei ole enää mitään vaivaa tai vajaata.
Getsemanen puutarhassa Jeesus suostui sidottavaksi, sitten kuulusteltavaksi ja tuomittavaksi. Ristille naulittuna hänellä ei ollut minkäänlaista vapautta liikkua. Meitä kahlitsevat monenlaiset asiat. Mutta kuolemallaan ja ylösnousemisellaan Jeesus lunasti meidät vapaiksi synnin ja kuoleman vankilasta.
Jeesus tuntee ihmisen puutteen ja kärsimyksen. Hän lähettää meitä kulkemaan toistemme rinnalla. Näin Kristus kärsii kärsivien ja puutteenalaisten kanssa.
Mutta vielä enemmän, hän voi auttaa kaikissa elämäntilanteissa – ja kaikessa lopulta niin, että viimeisellä tuomiolla olisimme noita Isän siunaamia. Hän lähettää ja varustaa meitä auttamaan, sanoin ja rakkauden töin palvellen. Kaiken tavoitteena on viedä avun saajaa lähemmäksi Jumalaa. Useimpien tehtävänä on auttaa tekemällä hyviä tekoja. Tällainen palveleminen luo kaikupohjaa Jumalan sanan kuulemiselle. Mutta jo toiselle esitetty kysymys ”mitä sinulle kuuluu?” voi olla alku johonkin paljon suurempaan.
Mutta voimmeko me antaa Jeesukselle jotakin, jota hän tarvitsisi? Saammehan puhtaana lahjana kaiken, mitä taivaaseen pääsyyn ja Jumalan tahdon mukaiseen elämään tarvitaan. Kaikki on valmistettu Jumalan sulasta hyvyydestä ja laupeudesta, hänen armostaan, Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Kasteessa tämä armo on tullut osaksemme, ja uskoen sen omistamme omalle kohdalle. Ei meillä ole muuta kuin syntimme, mutta juuri ne Jeesus tahtookin. Autuas vaihtokauppa: synnit Kristukselle, meille puhdistus synneistä, rakkautta, rauhaa ja iloa sekä toivo saada lopullinen armahdus viimeisellä tuomiolla.
Näin voimme myös auttaa vapain ja iloisin sydämin, Jumalan kunniaksi, ilman että teemme numeroa. Hyvät teot kumpuavat sydämen uskosta. Ja uskohan on Jumalan lahjaa ja työtä meissä. Jos taas noita hyviä tekoja ei ole, ei uskokaan ole elävää, pelastavaa. Mutta uskomme perustaja ja täydelliseksi tekijä vahvistaa meitä ja sanoo: ”Ole turvallisella mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi” [Matt.9:2, KR38].