Vasen ja oikea – kaksi vastakkaista suuntaa tai puolta, jotka jäsentävät ihmiskehoa, sijaintia, liikennettä jne. Vasen ja oikea luonnehtivat myös aatteita ja katsomuksia. Voidaan puhua luomakunnan järjestyksestä.
Päivän evankeliumi on kuvaus viimeisestä tuomiosta. Onko Jumalalla vasen ja oikea? Hän on kaiken Luoja ja kaiken luodun yläpuolella. Mutta ihmisenä Jeesuksella on vasen ja oikea puoli. Hänelle Isä on antanut tuomiovallan. Mutta mitä merkitystä sillä on, kummalle puolelle Tuomaria – vasemmalle tai oikealle – joudumme? Merkitseehän tässä vain pelastus tai tuomio.
Millä perusteella siis määräytyy se puoli, minne joudumme? Kirjaimellisesti lukien päivän evankeliumi antaa vastauksena tekemisen tai tekemättä jättämisen – sen, olivatko nämä oikeita tai vääriä. Mutta tällainen ajatus veisi orjuuttavaan pakkoon, uupumukseen ja lopulta epätoivoon. Parhaimmatkaan tekomme kun eivät täytä Jumalan pyhyyden vaatimuksia.
Mutta ennenkin on selitetty päivän evankeliumia: edelleenkin pelastus on yksin armosta, yksin uskon kautta, yksin Kristuksen tähden – näin se on ollut, on sitä nyt, aina ja iankaikkisesti – aamen! Päivän evankeliumi katsookin viimeistä tuomiota uskon tai epäuskon vääjäämättömien seurausten näkökulmasta.
Uskovalle kaikki synnit on anteeksi annetut – niitä ei ole enää tuomion aiheena. Ja kun usko on elävää, se tuottaa hyviä tekoja, aitoa lähimmäisen rakkautta. Mutta tämän saa aikaan meissä uskon kautta asuva Kristus, emme me itse. Hyvät teot eivät siis ole pelastuksen ehto, vaan pelastavan uskon vääjäämätön seuraus. Hyvää tekevä ei läheskään aina ole tietoinen tekemisistään. Siksi ihmettely: ”Herra, milloin …?”. Hyvä niin, sillä kovin helposti kerskumme tekemisillämme emmekä tahtoisi antaa kunniaa Jumalalle.
Mutta jos uskoa ei ole, kaikki synnit ovat tuomion aiheena. Epäuskon seurauksena ei myöskään synny pyyteetöntä lähimmäisen rakkautta. Päivän evankeliumissa tuomittu aiheetta vetoaa tilaisuuksien puutteeseen: ”Herra, milloin …?”. Onhan keskuudessamme aina apua tarvitsevia, jos vain on silmiä nähdä ja korvia kuulla.
Vasen ja oikea … Evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin kaksi rikollista, toinen Jeesuksen vasemmalle, toinen oikealle puolelle. Toinen näistä vain pilkkasi Jeesusta, mutta toinen katui rikostaan ja pyysi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi” (Luuk.23:42). Tähän Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa” (Luuk.23:43). Mutta pilkkaava ryöväri jäi vaille armahdusta. Oikea ja vasen puoli viittaavat tässäkin tuomioon ja pelastukseen – Golgatalla oli samankaltainen asetelma kuin viimeisellä tuomiolla.
Tuomio ja pelastus ovat siis ennakoivaa todellisuutta jo kun elämme täällä ajassa. Mutta niin kauan kuin on aikaa, on mahdollista ”vaihtaa puolta”: tuomion alainen voi katua syntejään, kääntyä Jeesuksen puoleen, uskoa ja pelastua. Mutta valitettavasti myös uskova voi luopua uskosta, jäädä synnin valtaan ja Jumalan tuomion alaiseksi.
Mutta mehän olemme luonnostamme tuomittuja, jokainen meistä. Jos nyt kuitenkin kuulemme käskyjen paljastavan rikkomuksemme, voimme kuulla myös evankeliumin, armon sanan, joka herättää uskon ja tuo meille Kristuksen kaikkine lahjoineen. Jos kuulemme tuomiomme nyt, voimme välttää sen viimeisellä tuomiolla. Samalla meitä varoitetaan torjumasta evankeliumia, sillä silloin torjumme Kristuksen itsensä: ”Jos joku torjuu minut eikä ota sanojani vastaan, hänellä on kyllä tuomarinsa: se sana, jonka olen puhunut, tuomitsee hänet viimeisenä päivänä” (Joh. 12:48).
Onko Jumalalla kädet? Joskus puhutaan Jumalan vasemman ja oikean käden työstä. Tässä tarkoitetaan sanaa, Jumalan käsiä, jotka ulottuvat pyhyydestä ja korkeudesta alas maan päälle, meidän syntisten keskuuteen. Vasen käsi on lain sana, kymmenen käskyä. Koska emme pysty noudattamaan Jumalan lakia, sen tehtäväksi jää paljastaa synti ja tuomio ja johtaa katumukseen. Mutta juuri katuvaan, murtuneeseen, avoimeen sydämeen voi syntyä usko evankeliumin sanasta. Ja usko tuo myötään puhdistuksen synneistä, rauhaa ja iloa, elävän toivon. Uskonpuhdistajamme Mikael Agricola kiteytti: ”Laki se sielun hirmuttaa, mutta Kristus sen taas lohduttaa”. Ja uskon hedelmää on myös päivän evankeliumin eteemme piirtämä lähimmäisen rakkaus.
Mutta miksi Jeesus korostaa evankeliumissa juuri lähimmäisen rakkautta? Onhan muutakin käskyjen täyttämistä, kuten vaikkapa lepopäivän vietto. Monet kaipaavat ja rukoilevat herätystä. Mutta mielissämme saattavat päällimmäisinä väikkyä ihmeet ja kokemukset. Toki usko tuo myötään rauhaa ja iloa, vieläpä sellaisia, joita tämä maailma ei voi tarjota. Mutta nämä tunteet ja kokemukset ovat joka tapauksessa vielä vajaata esimakua taivaasta. Meillä voi olla epäilyksiä, tunteemme häilyvät, mutta sanan lupaukset pysyvät.
On aihetta kysyä: Voiko kuulemamme julistuksen perusteella saada syntinsä anteeksi? Mistä nuo ihmeet ja kokemukset ovat lähtöisin? Onko vain nostatettu tunteita ja liikutettu mieliä? Lisääkö liikehdintä, jota ehkä kutsumme herätykseksi, kärsivän lähimmäisen rinnalla kulkevaa rakkautta – vai saako se aikaan lähinnä itsekästä nautinnon etsintää ja hajaannusta seurakunnassa? Jos ei ole rakkautta, ei uskokaan ole elävää. ”Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko” (Gal.5:6). Eri muodoissaan toteutuva lähimmäisen rakkaus on seurakunnassa vallitsevan hengellisen tilan koetinkivi – vaikka tästä onkin paljon silmiltämme salattua.
Sillä Jumala on rakkaus ja kaiken rakkauden lähde myös meidän elämässämme. Hänen rakkautensa ilmestyi tähän maailmaan Vapahtajamme ristillä. Kuolemansa, ylösnousemisensa ja taivaaseen astumisensa perusteella Jeesus ruokkii ja juottaa meidät sanalla ja ehtoollisella, vapauttaa meidät synnin vankilasta, vaatettaa meidät armon ja rakkauden vaatteella, parantaa synnin, vakavimman sairautemme ja vie kerran taivaan kotiin, jossa kaikki on täydellistä. Tästä kaikesta kiitollisina nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme: