Usein kuulee sanottavan, että aika kuluu. Tai aika rientää. Tuntuu, että aika ei riitä – vaikka tähän asti aikaa on kyllä tullut aina lisää. Toisinaan taas on sellainen olo, että aika ei kulu, aika tulee pitkäksi.
Ajan kuluminen on omalla kohdalla tänään hyvin ajankohtainen asia. On viimeinen työpäivä ennen kuin jään lomalle ja sitten eläkkeelle. Saan olla kiitollisella mielellä. Olen ollut yli 41 vuotta pappina, koko ajan täällä Oulussa.
Tämä päivä, Kristuksen kuninkuuden päivä, muistuttaa meitä kaikkia ajan päättymisestä. Kerran koittaa se hetki, jolloin aika loppuu ja alkaa ikuisuus.
Mietiskelen nyt vähän tuota ajan ja ikuisuuden asiaa. Nämä ajatuk-set ovat ihan sellaista omaa yksityisajattelua. En väitä, että ne edus-taisivat kirkon virallista käsitystä. Mutta tällaisia minä olen miettinyt aika usein. Joskus olen yrittänyt näitä ajatuksia toisillekin selittää.
Aika kuuluu Jumalan luomaan maailmaan. Se on kerran alkanut. Kerran se loppuu. Jumala sen sijaan on iankaikkinen. Meidät ihmi-set Jumala on luonut iankaikkisuutta varten. Iankaikkisuudessa ei ole aikaa. Sitä on melkein mahdoton käsittää. Iankaikkisuudessa ei ole aikaa. Raamattu sanookin, että Jumala on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Sanotaan, että ajan päättyessä Jumala kutsuu kaikki eteensä. Silloin kirjat avataan. Katsotaan, löytyykö nimi elämän kirjasta. On kyse viimeisestä tuomiosta. Olen ajatellut, että meille itse kullekin tuomion hetki koittaa juuri silloin, kun oma elämä täällä ajassa päättyy. Ei tarvita mitään kiirastulta tai muuta välitilaa kuoleman ja viimeisen tuomion välille. Iankaikkisuudessa ei ole aikaa.
Toisin sanoen, kun meiltä itse kultakin aika loppuu, alkaa ikuisuus. Silloin tulemme jokainen omalla ajallamme Jumalan eteen. Mutta koska ikuisuudessa ei ole aikaa, olemme kaikki yhtä aikaa Jumalan edessä. Tuhansia vuosia sitten eläneet ja joskus kauan meidän jälkeemme elävät kaikki ovat samaan aikaan meidän kanssamme taivaallisen tuomarin edessä.
Tämän päivän lukukappale on Vanhan testamentin ilmestyskir-jaksikin sanotusta Danielin kirjasta. Lukukappaleen lopussa todet-tiin, että ”kirjat avattiin”. Useassa Raamatun kohdassa puhutaan elämän kirjasta. Siihen on kirjoitettu niiden nimet, jotka pelastuvat.
Kasteen yhteydessä pappi toteaa, että Jumala kirjoittaa kastetun nimen elämän kirjaan. Kasteessa sinunkin nimesi on kirjoitettu elämän kirjaan. Jumala on ottanut omaksi lapsekseen. Sinusta on tullut taivaan valtakunnan kansalainen, kristillisen seurakunnan jäsen. Jumala on antanut sinulle pelastuksen lahjan ja antanut Pyhän Henkensä johdattamaan läpi elämän. Tämän päivän kysymys on: Onko nimi tallella elämän kirjassa tuomion hetkellä?
Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen kuvakseen. – Jumalan kuvana oleminen ei tarkoita ihmisen ulkonäköä. Ei Jumalaa voi nähdä. Emme voi sanoa, minkä näköinen hän on. Ja jos kyse olisi ulko-näöstä, jumalia olisi yhtä monta kuin meitä ihmisiä. Mutta Jumala on yksi. Jumalan kuvana oleminen tarkoittaa siis jotain muuta kuin samannäköisyyttä Jumalan kanssa.
Jumalan kuvana oleminen tarkoittaa jotain samankaltaisuutta Jumalan kanssa. Jumala on iankaikkinen. Ihminen on luotu iankaikkisuutta varten. Toisaalta: Ehkä ainoana luotuna olentona ihminen voi olla tietoisesti yhteydessä Luojansa kanssa. Voimme rukouksessa puhua Jumalalle. Voimme Raamatun sanassa kuulla hänen puhuvan meille. Yksi näkökulma Jumalan kuvana olemiseen liittyy Raamatun ajan ajatteluun siitä, että kuva on sen omaisuutta, ketä se esittää. Toisin sanoen me kuulumme Jumalalle. Ja vielä niinkin, että kuva edustaa sitä, jota se esittää. Ihminen Jumalan kuvana on siis Jumalan edustaja täällä maailmassa.
Tästä Jumalan kuvana olemisesta seuraa se, mistä Jeesus tämän päivän evankeliumissa puhuu. Hän asettaa meidät ikään kuin peilin eteen katsomaan itseämme. Olenko ottanut huomioon kärsivän lähimmäisen? Olenko käynyt ilahduttamassa yksinäistä vanhusta? Olenko antanut nälkäiselle ruokaa ja janoiselle juotavaa? Olenko pitänyt huolta apua tarvitsevasta?
Jumalan kuvana meidät on kutsuttu toimimaan niin kuin Jumala toimii: rakastamaan, palvelemaan, auttamaan, siunaamaan. Juma-lan kuvana meiltä odotetaan epäitsekkyyttä, toisen huomioimista. Meiltä odotetaan armahtavaa mieltä, halua antaa anteeksi sille, joka pyytää anteeksi. Ja tietenkin tulee itse olla valmis pyytämään anteeksi.
Peilistä taitaa kuitenkin katsoa itsekäs ja omahyväinen ihminen. Jumalan kuva meissä on särkynyt. Yhteys Jumalaan on katkennut ja sitä myöten on katkennut myös armahtava yhteys toiseen ihmiseen. Se on synnin seurausta. Mutta silti meillä on vielä toivoa. Me saamme luottaa meitä rakastavaan Taivaan Isään, jolla on paljon rakkautta, paljon anteeksiantamusta.
Tästä rakkaudesta me saamme elää. Ja tätä rakkauden sanomaa meidät on kutsuttu viemään kaikkeen maailmaan, niin lähelle kuin kauas. Tätä rakkauden sanomaa viemme eteenpäin niin sanoina kuin ennen muuta tekoina.
Tänään vietetään myös Lasten oikeuksien päivää. Jeesus ei ottanut lapsia esille tämän päivän evankeliumissa. Mutta hän oli varmaan ensimmäinen, joka osoitti lapselle erityistä huomiota. Hän asetti lapsen meille aikuisille esikuvaksi. Lasten oikeuksien päivänä meitä muistutetaan tänä vuonna niistä lapsista, jotka ovat erityisen huolenpidon tai suojelun tarpeessa. Tällaisia ovat muun muassa vammaiset lapset sekä pakolaislapset. Jeesus olisi aivan hyvin voinut sanoa: Minä olin vammainen lapsi ja te piditte minusta huolta. Minä olin pakolaislapsi, ja te otitte minut tykönne.
Me kohtaamme Jeesuksen jokaisessa ihmisessä, jonka kanssa olemme tekemisissä. Aivan erityisesti meidän tulee tuntea hänet kaikkein heikoimmissa, avuttomimmissa.
Mutta lopuksi kysymys, joka on askarruttanut minua ja varmaan montaa muutakin. Meille on opetettu, että ihminen pelastuu yksin uskosta. Jumalan hyväksymistä ei voi ansaita. Sitä ei voi ostaa. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus kuitenkin ottaa tekemiset pelastumisen ehdoksi ja laiminlyönnit kadottavaksi asiaksi.
On hyvä huomata, että hyvää tehneet eivät tienneet, milloin olivat palvelleet toisissa ihmisissä Jeesusta. He eivät olleet tietoisesti pyrkineet saamaan osakseen myönteistä huomiota tuomion hetkellä. He olivat toimineet rakkauden velvoittamina. Toisin sanoen: Hyviä tekoja ei tehdä siksi, että saataisiin Jumalan hyväksyminen. Hyviä tekoja tehdään siksi, että Jumala on hyväksynyt yhteyteensä. Jumala on näyttänyt mallin, miten tulee elää: toista ihmistä rakastaen, palvellen ja häntä kaikin tavoin kunnioittaen.
Hyvällä elämällä ei ansaita Jumalan hyväksymistä. Hyvä elämä on seurausta siitä, että on saanut Jumalalta voiman toimia oikein. Apostoli Paavali sanoo kirjeessään efesolaisille näin: ”Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut.” (Ef 2:10). Hyvien tekojen tekeminen ei siis tuota mitään ansiota Jumalan edessä. Hän on tarkoittanut meidät niitä tekemään.
Teoksessa Rukousten kirja sanotaan näin: ”Niin kauan kuin vielä on aikaa, etsikäämme käsiimme Kristus, auttakaamme häntä, kun hän sairastaa, antakaamme Kristukselle ruokaa ja vaatteita, katto pään päälle, kunnia Kristukselle! Koskapa hän, maailman Herra, tahtoo laupeutta eikä uhria, niin me tahdomme hänessä olla armahtavaisia hätää kärsiviä kohtaan.” (Rukousten kirja – Arkeen ja juhlaan, Pirjo Kantala, Pekka Y. Hiltunen, Jaana Räntilä, Olli Valtonen)