Omaishoitajien kirkkopyhä
Miten erilaisia me ihmiset olemmekaan. Me olemme lapsia ja aikuisia, nuoria ja vanhoja, suomalaisia ja ulkomaalaisia. Huomaamme toisissamme erilaisia piirteitä. Ulkoinen olemuksemme, pukeutumisemme ja tapamme liikkua kertovat meistä jotakin. Kun meillä on mahdollisuus tutustua toisiimme paremmin, opimme huomaamaan ulkoisen olemuksen sisällä olevia piirteitä, niitä, jotka syvemmin ilmaisevat toistemme persoonallisuutta. Hahmotamme maailmaa ja ajattelemme asioista eri tavalla. Arvostamme erilaisia asioita.
Tällä tavalla tekemiemme havaintojen perusteella me muodostamme käsityksemme toisistamme. ”Sinä olet tuollainen, hän on sellainen.” Toisinaan joudumme tarkistamaan omia mielikuviamme toisesta ihmisestä. Hän ei ollutkaan aivan sellainen, kuin luulin hänen omien havaintojeni tai muiden esittämien luonnehdintojen perusteella olevan. Mitä syvemmin toiseen ihmiseen tutustuu, sitä monipuolisempi käsitys hänestä muodostuu.
Tämä pitää paikkansa erityisen hyvin teidän omaishoitajien elämässä. Kuljette jokaisena päivänä rakkaanne rinnalla ja tunnette hänet paremmin kuin kukaan muu. Tässä vaativassa tehtävässä joutuu usein miettimään omaa jaksamista. Ja erityisen vaikeina aikoina voi mieleen tulla kysymys, kuka minä oikein olen? Onko minulle itselleni tilaa, kun omaishoitajan työ vie mukanaan? Pystynkö näkemään itseni sellaisena kuin itse olen?
I dag har vi domsöndag. Denna dag heter också Kristi konungaväldes söndag. Båda rubriker berättar oss, att vår Herre Jesus Kristus har all makt i jorden såsom i himmelen. Att Kristus är Herre betyder många saker. Det betyder till exempel, att han känner till vår livssituation, våra känslor, våra bekymmer och all det som gör vårt liv tungt. Det finns inget i vårt liv som inte är känt för honom. Därför är det så viktigt att vi alla kan lita på honom, tro på honom och be honom. Vi behöver nya krafter varje dag – det är någonting som ni närståendevårdare så väl vet. Här i kyrkan ber vi tillsammans vår Herre Jesus om kraft och styrka – han är ju härskaren över hela världen och över alla tider.
Tuomiosunnuntai – tai Kristuksen kuninkuuden sunnuntai, kuten tätä päivää myös nimitetään – tuo eteemme väkevän näkymän. Jeesuksen kuvauksessa viimeisestä tuomiosta kaikki kansat tulevat maailmankaikkeuden Herran eteen. On tärkeää huomata, että Kristuksen tuomioistuimen edessä ihmisiä ei jaotella heidän erilaisten ominaisuuksiensa mukaan. Viimeisellä tuomiolla ei kiinnitetä ollenkaan huomiota ikään, kansallisuuteen, ulkoiseen olemukseen, temperamenttiin tai erilaisiin luonteenpiirteisiin. Ne mittapuut, joilla me ihmiset olemme tottuneet arvioimaan toisiamme, menettävät silloin merkityksensä.
Viimeisellä tuomiolla keskeiseksi ei siis nouse kysymys, millaisia ihmiset ovat elämässään olleet. Sen sijaan ratkaisevaksi asiaksi nousee kysymys, millaisia ovat olleet ihmisten väliset suhteet. Olenko huomannut apua tarvitsevan ja hätää kärsivän lähimmäiseni? Olenko antanut syötävää ja juotavaa? Olenko tarjonnut suojaa suojattomalle? Olenko muistanut niitä, jotka on sidottu sairauden, vankeuden tai muun syyn tähden yhteen paikkaan vaille tavanomaisia sosiaalisia kontakteja? Kysymys ei siis ole niinkään yksittäisistä ihmisistä, sinusta, minusta, kaikista muista, vaan ennen kaikkea siitä suhteesta, joka välillämme vallitsee.
När Kristus möter oss människor på sista domet, det finns bara en fråga för oss att svara. Hurdant har varit mitt förhållande till dem som har behövt min hjälp och närvaro? Då gäller det om våra relationer till varandra. Man kan säga att hela människolivet baserar sig på relationer mellan medmänniskor. Ingen av oss är den människa som vi är idag utan de talrika relationer vi har haft med andra människor. Varje förhållande har gjort någonting för vår identitet och därför skulle det vara ett stort fel att tänka, att jag själv har nått all det jag är och har. Det här är någonting som vår Herre vill ådagalägga i sin berättelse om sista domet.
Jeesuksen kertomuksessa viimeisestä tuomiosta havaitsemme toisenkin oleellisen seikan. Se, miten suhtaudumme apua tarvitseviin ja hätää kärsiviin, on samalla meidän suhtautumistamme itse Jeesukseen Kristukseen, kaikkeuden Herraan. Tämä tarkoittaa, että ihmissuhteillamme on suorastaan uskonnollinen ulottuvuus. Ihmissuhteet eivät ole pinnallisia asioita, jotka riippuvat mielenkiinnostamme ja viitseliäisyydestämme, omista haluistamme ja unelmistamme. Toisessa ihmisessä minä kohtaan Kristuksen, joka odottaa minun huomiotani erityisesti apua tarvitsevissa ja kärsivissä.
Viimeistään tässä on huomattava, että ihmisen rakastamista ja Jeesuksen seuraamista ei voi erottaa toisistaan. Jeesuksen kertomuksessa tähän virheeseen syyllistyivät juuri ne, jotka kyllä olisivat tehneet kaikkensa, jos olisivat kohdanneet itsensä Jeesuksen. Mutta he eivät olleet huomanneet itseään Jeesusta, joka oli tullut heitä vastaan niin monta kertaa apua tarvitsevissa ja kärsivissä.
Omaishoitajan tehtävässä vaaditaan paljon. Siinä on ollut pakko kysellä, kuka minä itse olen ja mistä saisin voimia tehtävääni. Siinä epäilemättä joutuu miettimään myös ihmisyyttä laajemmin. Aivan ennen kaikkea omaishoitaja jatkuvasti omassa päivittäisessä kutsumuksessaan rakentaa ihmissuhdetta, sitä tärkeää suhdetta rakkaaseen ihmiseen, jossa iloitaan arjen pienistä asioista, totutellaan elämään tässä ja nyt ja opetellaan jättämään tulevaisuus turvallisesti ja luottavasti Jeesuksen Kristuksen, kaikkeuden Herran käsiin.
Ihmissuhteet eivät siis ole pinnallinen asia. Niissä vaaditaan sitoutumista ja kärsivällisyyttä. Niissä on toisinaan tingittävä omasta mukavuudenhalusta. Ne myös kaiken aikaa muistuttavat, että me tarvitsemme toisiamme yhtä lailla kuin tarvitsemme Jumalan rakkautta. Tämä pyhäpäivä, kirkkovuoden viimeinen sunnuntai teroittaa mieliimme, että se, miten suhtaudumme lähimmäisiimme, erityisesti apua tarvitseviin ja hätää kärsiviin, osoittaa myös sen, miten suhtaudumme Herraamme Jeesukseen.
Hyvä seurakunta. Meidät on luotu toisiamme ja Jumalaa varten. Siinä on ihmisen suuri kutsumus.