Tuomiosunnuntai, Mt. 13: 47 – 50, Esko Väyrynen

Meidän päivinämme tuijotetaan miltei sokeasti suurvaltojen johtomiehiin. Suurvaltapolitiikan jännitys tai jännityksen mahdollinen lieventyminen heijastuu pienten kansojen tulevaisuuden näköalojen synkistymisenä tai selkenemisenä. Suurvalloissa tuo jännitys puolestaan saa aikaan kilpavarustelun tahdin kiihtymistä tai ajoittaista paikallaan polkemista. Ei ole siis ihme, jos ainainen sodan vaara saa kansat hartaasti toivomaan ”ilmaston selkenemistä”, jotta ”huiput” voisivat päästä yhteisymmärrykseen maailman rauhan toteuttamiskeinosta.
Kun näin tuijotamme suurvaltoihin ja niiden johtajiin, niin eihän vain liene käynyt niin, että me uskomme ihmiseen ja hänen älyynsä johtaa maailman kohtaloa! Emme kai vain liene unohtaneet, että mahtavimmankin kansan ja kansanjohtajan yläpuolella on Kaikkivaltias Jumala. Hänen kaikkiviisaasta tahdostaan tapahtuu sekin, jos suurvallat vallanhimossaan syöksevät kokonaisia kansoja turmioon. Raamattu vakuuttaa meille, ettei meillä ole mitään peljättävää niiltä, jotka voivat tappaa ruumiimme, vaan meidän tulee peljätä Jumalaa, joka voi tuomita sielun kadotukseen.
Vaikka nykyinen kilpavarustelu onkin saanut kehitetyksi suunnattomia massatuhoaseita, joiden avulla voidaan ”kivuttomasti” surmata suuriakin ihmismääriä, niin siitä huolimatta meidän jokaisen on kuoltava yksin, kuoltava vain oma kuolemamme. Ja niinkuin meistä itsekukin joutuu yksin kärsimään kuolemanpelkonsa ja -tuskansa, samoin meidän jokaisen on itse vastattava kerran viimeisellä tuomiolla, Herran päivänä, tehtävässä tilintarkastuksessa omista töistämme, joiden perusteella meidät joko tuomitaan iankaikkiseen kadotukseen tai otetaan Herran omien riemuitsevaan joukkoon.
Onhan kyllä sepitetty filosofisia oppirakennelmia, joilla pyritään selittämään, ettei ole olemassakaan mitään kuoleman jälkeistä helvettiä, iankaikkista piinapaikkaa Jumalasta luopuneille ja hänen Poikansa sovitustyön hyljänneille ihmisille. Kuinka hyvä ja armollinen Jumala voisi olla niin julma, että hän kiduttaisi ihmispoloisia hirvittävän pitkän ajan, niin hirvittävän pitkän, ettei se päättyisi koskaan! Tällainen selitys on lähtöisin yksinomaan ihmisestä ja on Raamatun, Jumalan ilmoitustotuuden, ilmeistä tyhjäksi ja pätemättömäksi väittämistä; jos kuitenkin joku tuudittautuu tällaiseen harhaoppiin, niin hän pettää silloin itseään katkerimmalla mahdollisella tavalla. Kuulemamme Raamatun kohta sanoo selvästi: ”enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys”.
Täällä ajassa me voimme pettää parhaintakin ystävää teeskentelemällä ja salaamalla häneltä vikojamme ja puutteitamme, vaikka tämä olisi mitä parhain huomioitsija. tällä tavalla me saatamme itsemme hänen silmissään parempaan valoon, kuin mitä todellisuudessa olemmekaan. Mutta näin me emme voi menetellä viimeisellä tuomiolla, sillä Jumala näkee kaiken, kuulee kaiken ja vieläpä muistaa kaiken. Meillä ei ole edes toivoa saada lahjotuksi hänen ”kirjanpitäjiänsä”, enkeleitä. Näin ollen ei ole ihme, jos meistä tuntuu aivan toivottomalta pelastua tuomiopäivänä helvetin vaivoista. Vaikka kuinka yritämme parhaamme mukaan täyttää Jumalan lakia, niin aina vain omatuntomme on rauhaton ja sanoo: tuo vielä ja tuokin on tehtävä. Kuta enemmän yritämme, sitä enemmän ilmaantuu uusia lain vaatimuksia eteemme. Luther lienee yksi niistä, jotka ovat todella yrittäneet täyttää lain, mutta hänkin joutui toteamaan, että ihminen omilla ansioillaan pääsee vain helvettiin.
Mutta kristittyinä meidän ei tarvitse vaipua epätoivoon. Jo paljon ennen kuin me itse edes huomasimmekaan olevamme tuhoon tuomittuja, näki Jumala ihmisen lain täyttämisen mahdottomaksi. Sitä varten hän lähetti oman Poikansa täyttämään lain ja lunastamaan meidät iankaikkiseen elämään. Parhaallekin ihmismielelle on täysin käsittämätöntä, että tuomari, jonka vallassa on tuomita rikolliset rangaistaviksi, voidakseen välttyä tuomitsemasta heitä itse kärsiikin heidän puolestaan. Kuitenkin juuri näin on kaikkivaltias maailman Tuomari itse kantanut meidän syyllisyytemme ristinpuuhun. Hän on omassa ruumiissaan tuntenut koko maailman syntitaakan hirvittävän painon. Hän on sydämessään tuntenut kaikkivaltiaan Jumalan vihan syntiä kohtaan. Hän on nähnyt tuonelan synkeyden. Hän on voittanut kuoleman hirmuvallan nousemalla ylös kuolleista.
Tämän kaiken Jumalan Poika on tehnyt meidän puolestamme, että perkeleen syytökset viimeisellä tuomiolla kilpistyisivät siihen itseensä. Meillä ei ole mitään vaaraa kuolemassa eikä viimeisellä tuomiolla, kun vain pidämme yhteyden Kristukseen, Lunastajaamme. Viimeinen tuomio on Herran vihan ja kauhistuksen päivä vain niille, jotka eivät uskossa ota vastaan Vapahtajaansa. Kristuksen ristinkuoleman kautta viimeinen tuomio onkin meille ilon ja riemun päivä, niinkuin Paavali Kirjoittaa Rm. 8:1-2: ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapahtanut sinut synnin ja kuoleman laista”. Me saamme turvallisin mielin odottaa viimeistä tuomiota, koska tuomarina istuu Herra Jeesus, joka on lunastanut meidät ”omalla viattomalla kuolemallaan ja kärsimisellään” vapaiksi ”kuoleman laista”.
Mutta Jumalan laki ei ole käynyt tarpeettomaksi Kristuksen lunastustyön tähden, sillä hän ei tullut kumoamaan vaan täyttämään lain. Raamattu sanoo: ”Lain kautta tulee synnintunto”. Kun laki kieltää meitä rikkomasta Jumalaa vastaan, vaatii meitä elämään siveästi ja vanhurskaasti ja uhkaa meitä helvetin tulella, niin se näin ”kasvattaa” meitä näkemään oman mahdottomuutemme ja pakottaa turvautumaan Kristuksen armoon. Laki ajaa meitä päivä päivältä armoistuimen eteen tunnustamaan puutteemme ja anomaan armoa ja anteeksiantamusta Kristuksen tähden. Tähän väsymättömään anomiseen kannustakoon meitä se ihana toivo, jonka Kristus on luvannut valmistaa Isän kodissa seuraajilleen. Olkoon Kristuksen risti meille se Getsemane, jossa saamme rukouksesta voimaa jatkuvaan kilvoitteluun ristiinnaulitaksemme joka päivä oman lihamme haluineen ja himoineen, niin että Kristus kerran viimeisellä tuomiolla saa sanoa meille: ”Tulkaa minun Isäni siunatut!”