1. Tekstin (a) ulkoisena (yli)historiallisena tulkintakehyksenä on maailmanhistorian loppuhuipennus yhtäältä Kristuksen julki tulevana kuninkuutena ja kirkkautena, ja toisaalta, edelliseen läheisesti liittyen, kansojen tuomiona. Tekstin (b) sisäisenä tulkintakehyksenä on kysymys oikeista teoista ja niiden laiminlyönneistä ja tätä kautta myös kaikista vääristä teoista. Teksti ei puhu pelastuksen perustuksesta eikä pelastumisesta, vaan teoista, jotka ovat oikeita rakkauden tekoja.
2. Tulkinnan suuri sudenkuoppa on tehdä tästä tuomiotekstistä pelastusteksti. Näin tekevä löytää itsensä yleisuskonnollisuuden, tekojen opin ja humanismin suosta. Tämä ajattelu ei lopulta eroa ei-kristillisistä uskonnoista, joissa teoilla on jumalan edessä otollisuutta hankkiva merkitys. Yhteistä näille tulkinnoille on do ut des -ajattelu eli ”anna (lähimmäiselle tai Jumalalle), jotta sinulle annettaisiin”. Seurakunta ja ihminen yleensä tarvitsee kuitenkin ennen muuta Kristusta, sekä uskovat, että ne, jotka eivät usko. Saarnaa rohkeasti Kristusta! Paradoksi on, että teot on hetkeksi unohdettava, vaikka niistä on puhe.
3. Ongelmaa syntyy, kun teksti irrotetaan Raamatun kontekstista. Ajatus ”tuomion perusteena ovat teot” koetaan ihmistä puhuttelevaksi. Hyvät teot ovatkin vastaanottajalle aina tavattoman merkittäviä. Raamattu ei kuitenkaan opeta pelastusta teoista, vaan ”yksin uskosta yksin Jeesukseen”, yksin armosta. Tästä Raamatun kokonaiskontekstista ei voida hetkeksikään luopua (Gal. 2:5!). Uskovan omantunnon on oltava kuollut laille (Gal. 2:19) pelastuksen asiassa.
5. On oleellista nähdä, että tuomari on Ihmisen Poika eli että sama henkilö pelastaa ja tuomitsee kadotukseen. Raamatussa on vain yksi kolmiyhteinen Jumala, Isä, Poika ja Pyhä Henki – vain yksi Jeesus. Jeesukselle ei ole kaksoisroolia, vaan hän on yksi, ja hänessä yhdistyvät täydellinen sovittajan rakkaus (pelastukseksi) Jumalan täydellinen ja tinkimätön pyhyys, jonka edessä ihminen ei kestä ilman Jeesusta.
6. Jotta ihminen kestäisi, hänen tulee vedota johonkin muuhun kuin itseensä ja tekoihinsa, sillä ne eivät koskaan täytä Jumalan täydellisyyden vaatimusta. Siihen riittää vain Jeesuksen oma vanhurskaus. Pelastuvat eivät vedonneetkaan omiin tekoihinsa, vaan ”kielsivät” ne eli teoilla ei ollut heidän uskossaan keskeistä tai perustavaa asemaa. Pelastumattomat taas vetosivat hyviin tekoihinsa eivätkä suostuneet väitteeseen niiden puuttumisesta. He uskoivat olleensa ”hyviä”. Toiset olivat ”Kristus-tietoisia” ja ”toiset ”tekotietoisia”, sanoo Öivind Andersen. Mikä loistava oivallus ja muotoilu tältä norjalaiselta raamatunopettajalta!
7. ”Vuohet” joutuivat tuomiolle pelastumattomina, ”lampaat” jo pelastuneina. Tuomio ei ollut tässä sellainen, jossa tuomitaan syyllisyys tai syyttömyys, vaan tuomio, jossa kätkössä olleet syyttömyys tai syyllisyys tulevat julki seurauksineen. Fil. 2 muodostaa selvän rinnakkaiskohdan, erityisesti myös Jeesuksen kuninkuutta (lue: valtaa ja kirkkautta) ajatellen. Ks. myös 1 Kor. 3:13. Huom! Lampaat ja vuohet olivat Israelissa yleensä samassa laumassa ja lammasrotujen ulkonäön vuoksi niitä oli vaikea erottaa toisistaan. Tuomiolla ero paljastuu. Ks. Room. 2:16; 1 Tim. 5:24.
8. Pelastetut menevät heille valmistettuun valtakuntaan (34), kadotetut joutuvat siihen valtakuntaan, joka on valmistettu Saatanalle (alkukielessä kuitenkin diabolos,i Perkele) ja hänen enkeleilleen (41). Pelastettujen valtakunta on juuri heille valmiina ”maailman luomisesta” asti (apo katabolees kosmou), kadotetut taas joutuvat paikkaan, joka ei ollut alun perin heille valmistettu. Kalvinistien opettama kadotettujen predestinaatio ei saa tämän(kään) kohdan valossa tukea. Kohta päinvastoin korostaa Ef. 1:3-9:ssä esiin tulevaa valintaa ”pelastukseen Kristuksessa” eli valinta on kohdistunut ihmisiin, jotka ovat saaneet/ saavat Kristus-uskon (eli ”Kristus- tietoisuuden”). ”Luomisesta asti” voidaan perustellusti tulkita viittaukseksi luomista edeltävään ”aikaan”. KR 92 ”ikuinen” (41) po. iankaikkinen (on alku, muttei loppua, näin KR 38).
9. Hes. 34 on mahtava tuomion ja pelastuksen draama, jossa varsinkin jakeet 2-4 ovat tekstimme selvä rinnakkaiskohta. Herra itse on Paimen, joka etsii eli pelastaa kadonneet (kadotetut, pelastumattomat) laumaansa, mutta on muille tuomari.
10. Kaikki tuomitaan kerran oikein, mikä on suuri lohdutus kaiken vääryyden keskellä. Pelastettujen autuus on uskossa tuomariin eli Jeesukseen, joka on jo aikaisemmin tuominnut heidän syntinsä lain kautta ja armahtanut heidät evankeliumin kautta (1 Kor. 11:31-32).
11. Rakkaudettomuus ja oikeiden, Jumalan sanan edellyttämien tekojen tekemättä jättäminen on syntiä, joka täytyy saada anteeksi. Teksti korostaa rakkauden ja hyvien tekojen välttämättömyyttä, ei pelastuksen saavuttamiseksi vaan pelastetun elämään kuuluvina. Kun saarnataan pelastumista ilman tekoja – kuten pitää – annetaan helposti kuva hyvien tekojen ”valinnaisuudesta”. Näin ei sana opeta. Jännite on suunnaton ja ilmeinen, koska ilman ensimmäistäkin tekoaan ihminen on uskosta (ja armosta) autuas, mutta juuri sellaisena hän tekee hyvää, rakkaudesta – tai sitten ei. Hän saa olla tekemättä hyvää kun ajatellaan pelastusta, hän ei saa olla tekemättä hyvää kun ajatellaan pelastettuna elämistä ja suhdetta sanaan. Tekoja ei saa päästää omaantuntoon, vaan ne ovat käsissä, jaloissa, sanoissa jne. Uskossa on täysi kuolema pois laista, mutta ihmisen liha ei ole laista vapaa. Onneksi vain harva kristitty luulee lihansakin niin kuolleen, ettei hänellä ole mitään tarvetta laille – jonka valossa kristitty aina osoittautuu ”teottomaksi laiminlyöjäksi” eli syntiseksi. Raamatun kehotusten (lain) vaatimukset ajavat ihmisen koko ajan Kristuksen luo eli tässä on se silta, joka yhdistää lain 2. ja 3. käyttöä. Ilman lakia ei olisi niitä jumalattomia, jotka saavat pelastuksen ilman lakia yksin uskosta. – Lutherin Mannaa Jumalan lapsille 12.10. teksti on tässä loistava.
Ja toinenkin Lutherin katkelma samasta kirjasta päivältä 1.11: ”Perkele pystyy siinä määrin sokaisemaan ihmisen ja täyttämään sydämen sellaisin ajatuksin, ettei ihminen näe mitään muuta kuin sen, mitä on tehnyt ja tekemättä jättänyt, hyvän tai pahan. Näin Perkele vangitsee sinut, niin ettet pysty näkemään Kristusta. Varo siis osaamasta evankeliumia liian hyvin”