”Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.” (Ps. 143:2)
Rakkaat korsolaiset
Haluan nyt pysähtyä yhdessä teidän kanssanne tuomiosunnuntain psalmin yhden jakeen äärelle. Näin psalmi sanoo: ”Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.”
Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundán on väittänyt, että jos ihminen eläisi ikuisesti, hän ei välittäisi vastuustaan. ”Jos elämä olisi ikuinen, se ei edes olisi mielekäs. Meidän ei tarvitsisi tehdä moraalisia ja eettisiä valintoja… Me emme olisi ihmisiä, eläisimme kuin pellossa.” Vain se, että elämä kerran päättyy, pakottaa meidät kaikki miettimään omaa vastuutamme, vastuuta tekemisistämme ja päämääristämme.
Kuolema ja tuomio liittyvät läheisesti yhteen. Ajatus on meille kaikille ymmärrettävä. Kun joku ajanjakso loppuu, on tullut arvioinnin ja tilinteon aika. Kun koulu päättyy, annetaan päästötodistus. Jos ei olisi loppua, ei olisi myöskään pelkoa tai toivoa tuomiosta.
Jokainen ihminen tietää kuolevansa ja kuitenkin hän pelkää kuolemaa. Ihminen aavistaa, että elämässä tulee vastaan tilinteko, loppuarvio ja tuomio, ennemmin tai myöhemmin. Kuoleman lopullisuudesta johtuu, että sitä pelätään aivan toisella tavalla kuin muita elämään kuuluvia tuomioita.
Tuomiosunnuntai ei puhu maallisista tuomioista. Käräjäoikeuden edessä on kahdenlaisia ihmisiä. On niitä, jotka ovat rikkoneet maallista lakia vastaan ja tuomitaan syyllisiksi. Ja sitten on niitä, jotka ovat syyttömiä, joko niin, etteivät koskaan joudu raastupaan tai niin, että heidät oikeudenkäynnin jälkeen todetaan syyttömiksi.
Jumalan edessä ei ole kahdenlaisia ihmisiä, vaan kaikki ihmiset ovat samanlaisessa asemassa. Psalmi sanoo: ”…sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.”
Tuomiosunnuntain selvä viesti on, että kaikki ihmiset joutuvat yhtä lailla Jumalan eteen tuomiolle, monet jo elämänsä aikana, kaikki elämänsä jälkeen. Nyt ei ole tärkeää, millä tavalla tuomio toteutuu ja tapahtuu, vaan se, että me kaikki joudumme kohtaamaan sen.
Ihmisen ja Jumalan kohtaamiseen sisältyy aina tuomiolle ja tilille joutumisen tunto. Jumala on Jumala ja ihminen on ihminen. Me emme koskaan mene Jumalan eteen tasavertaisina keskustelu- tai neuvottelukumppaneina. Jumalan edessä me emme käy kauppaa, jos me yrittäisimme ostaa toivoa ja myydä omia hyviä tarkoituksiamme. Jumala on tuomari, ei osto- ja myyntiliikkeen kauppias. Jumalan edessä ihminen menee polvilleen, kuten pyhän virsi sanoo (VK 160).
Psalmi sanoo, ettei yksikään ihminen ole Jumalan edessä syytön. Tämä väite on vaikea ymmärtää ja vaikea hyväksyä. Omien inhimillisten mittapuittemme mukaan ihmiset päinvastoin ovat hyvin erilaisia. On moraalisesti kunnollisia ja moraalisesti rappiolle joutuneita ihmisiä. On hengellisesti hurskaita ihmisiä ja on Jumalaan välinpitämättömästi suhtautuvia tai jopa hänet kieltäviä. Tuntuisi väärältä, jos minut pantaisiin samaan kastiin kuin itseäni huonommat. Merkillistä onkin, että psalmin sana kaikkien yhtäläisestä syyllisyydestä ärsyttää eniten juuri niitä ihmisiä, jotka pitävät itseään moraalisesti kunnollisina ja uskonnollisesti harrastuneina.
Psalmin sana kaikkien syyllisyydestä murtaa kaikki inhimilliset mittapuut ja arviointitavat. Jumalan edessä on vain yhdenlaisia ihmisiä. Piispa ei ole parempi kuin piika, diakoni ei ole parempi kuin diplomi-insinööri, presidentti ei ole parempi kuin porari.
Millainen on se syyllisyys, joka yhdistää kaikki ihmiset? Missä me olemme toistemme kaltaisia?
Ihmisen syyllisyydellä voi olla monenlaiset kasvot, mutta kaikkien erilaisten tekojen takana on yhteisiä asenteita ja perustaipumuksia: itsekkyys, rakkaudettomuus, välinpitämättömyys – näistähän tuomiopäivän evankeliumikin puhuu, välinpitämättömyydestä vankeja, sairaita ja nälkäisiä kohtaan. Miten monet ihmiset elävätkään erilaisissa vankiloissa, yksinäisyyden ja toivottomuuden vankiloissa, miten monet sairastavatkaan epätoivon ja masennuksen tauteja, miten monet ovatkaan lähimmäisen ja rakkauden nälässä.
Ihmisen syyllisyyden perusmuoto on aina ollut itsekkyys, itsekkyys suhteessa lähimmäisiin ja suhteessa Jumalaan. Minä itse olen maailman napa, en tarvitse muita, en edes Jumalaa. Tästä synnin perustaudista ei ole vapaa edes hurskainkaan kristitty. Ja juuri siksi me olemme kaikki Jumalan tuomion alaisia. ”Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.”
Mutta jos kaikki ovat syyllisiä, miten meidän sitten käy? Onko mitään mahdollisuutta selvitä Jumalan ankarien kasvojen alta? Onko tuomiosunnuntai vain toivottomuuden ja synkän tulevaisuuden pyhäpäivä?
Psalmin lyhyt sana kätkee sisäänsä viesti siitä, miten tuomiosta voidaan vapautua. Psalmi ei puhu vain kaikkien syyllisyydestä, vaan osoittaa myös keinon päästä vapaaksi. ”Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.”
Meidän toivomme sisältyy juuri näihin Jumalalle osoitettuihin sanoihin: ”Älä vaadi tuomiolle”. Ainoa toivo on siinä, että me pyydämme Jumalaa olemaan armollinen. Me siis aivan kuin sanomme Jumalalle: ”Herra, jos minä katson itseeni, en näe muuta kuin tuomion, mutta jos minä katson sinuun, niin näen taivaallisen Isän, jonka armahtavaisuuteen minä vetoan.”
Ajatelkaapa Isää ja poikaa. Poika on laiminlyönyt saamansa tehtävän, mutta kiinni jäätyään alkaa selitellä, kierrellä ja väistellä. Vika ei oikeastaan ollut hänessä itsessään, vaan onnettomissa oloissa. Isä tiukkenee ja ankaroituu. Mutta jos poika menettelee toisin ja myöntää tehneensä väärin ja pyytää, anteeksi, Isäkin leppyy ja on valmis antamaan anteeksi.
Juuri näinhän käy evankeliumissakin niille, jotka viimeisellä tuomiolla joutuvat vastaamaan teoistaan. Ne, jotka vetoavat omiin suorituksiinsa ja alkavat esitellä omia ansioitaan ja puolustella itseään, joutuvat vasemmalle puolelle. Sen sijaan ne, jotka eivät edes tiedä tehneensä mitään hyvää ja jotka ihmettelevät Kristuksen armollisuutta, ne kutsutaan iankaikkiseen rauhaan.
Ketkä siis selviävät tuomiolla? Ketkä pääsevät taivaaseen? Psalmi antaa vain tämän yksinkertaisen neuvon: ”Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.”
Emmekö me siis luopuisi omasta itsekkyydestämme, luopuisi omiin suorituksiimme katsomisesta, emmekö me kääntyisi Jumalan puoleen ja panisi toivoamme hänen armahtavaisuuteensa? Sillä meidän taivaallinen Isämme on armollinen niille, jotka turvaavat häneen. Taivaallisen Isän seurassa tuomiopäivä muuttuu ilon ja toivon päiväksi.
(Saarna Korson seurakunnan piispantarkastuksessa)