Matteuksen evankeliumissa on merkillinen piirre. Siinä Jeesus on kuvattu ikään kuin toisena Mooseksena. Kun hän syntyy, hänkin on Mooseksen tavoin vähällä menettää henkensä. Mooseksen syntyessä poikalapset piti heittää Niilin virtaan – mutta Mooses pelastui; Jeesuskin pelastui Betlehemin lastenmurhasta. Jumalan suunnitelmia eivät maailman mahtavat voi estää. Mooses johdatti Israelin kansan autiomaan kautta kohti luvattua maata. Jeesuskin oli autiomaassa; ei tosin neljääkymmentä vuotta, vaan neljäkymmentä päivää, jotka kaikki hän paastosi ja oli suurissa kiusauksissa. Hänkin johtaa meidät luvattuun maahan. Siinain vuorella Jumala antoi Moosekselle lain. Jeesuskin nousi vuorelle – opettamaan. Vuorisaarna vastaa hänen elämässään Siinain vuorta. Vuorella Jeesus selittää Jumalan lakia. Lukemamme teksti on juuri tästä vuorisaarnasta. Jeesuksen istuuduttua vuorelle, hän aloittaa opettamalla ketkä ovat autuaita. Ja aivan heti tämän kohdan jälkeen seuraa evankeliumitekstimme.
Siinä on kolme kuvaa asioista, jotka ovat mahdottomia: Suola ei voi menettää makuaan, tai ainakaan sen ei tulisi. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki ei voi olla kätkössä. Lamppua ei sytytetä pantavaksi vakan alle piiloon, vaan lampunjalkaan.
Suolan maku tuntuu. Se maustaa ruoan. Jos suola puuttuu, paljon puuttuu. Ylhäällä oleva kaupunki näkyy kaikkialle. Sinne on helppo löytää. Lampunjalassa oleva lamppu loistaa huoneessa oleville. Jeesus haluaa, että mekin olemme näkyviä ja että meistä lähtee makua ympäristöömme. Ja kaikessa tässä on kyse hyvistä teoista. Jotain hyvää hän siis odottaa meidän levittävän ympärillemme. Meidät on siis kutsuttu tekemään hyvää. Kristitty tunnetaan siitä, että hän on rakkauden täyttämä ihminen, että hänen lähellään on hyvä olla.
Nämä ajatukset siis seuraavat autuaaksijulistuksia: Autuaita ovat köyhät, murheelliset, kärsivälliset, ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano, ne jotka armahtavat toisia, puhdassydämiset, rauhantekijät, ne joita vainotaan vanhurskauden tähden – siksi että he edistävät oikeudenmukaisuutta.
Ehkäpä suola, vuorella oleva kaupunki ja lampunjalkaan pantava valo saakin merkityksensä tästä edeltävästä. Ehkäpä juuri näissä autuaaksijulistuksen sanoissa onkin avain siihen, minkälaisia meidän tulee olla, minkälaisia hyviä tekoja Jeesus tässä tarkoittaa.
Mistä köyhyys puhuu meille? Olemme köyhiä siinä mielessä, että se mitä omistamme, ei ole omaamme. Kaikki mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta ja tarkoitettu menemään eteenpäin, sinne missä sitä tarvitaan. Elämä ei ole Monopoli-peliä, jossa voittaja on se, joka kokoaa eniten. Raha ja omaisuus eivät saa koskaan olla meille päämääriä, vaan ne ovat keinoja auttaa ja palvella toisiamme tässä Jumalan maailmassa, jossa kaikki olemme veljiä ja sisaria keskenämme.
Miksi olemme murheellisia? Usein jo siksikin, että oma sydämemme on niin kova emmekä aina haluaisi avautua auttamaan ja antamaan omastamme. Itkemme myös siksi, että niin monet tässä maailmassa kärsivät. Itkemme heidän kanssaan. Itkemme sitä, että oikeus ei toteudu – sitä, että on niin paljon pahaa, väärää vallankäyttöä, ihmisten alistamista, epätoivoa ja epätoivoisia tekoja.
Olemme kärsivällisiä. Tiedämme, että asiat ja olosuhteet eivät muutu hetkessä. Rohkaisemme ja kannustamme, sillä ihmisenä meidän on vaikea luopua siitä mihin olemme tottuneet, vaikka se olisikin meille turmiollista. Annamme aikaa ja odotamme kärsivällisesti, että Jumalan rakkaus saa murtaa vääriä asenteita ja sydämen kovuutta, niin meissä itsessämme kuin myös toisissa. Rukoilemme, että Jumalan valtakunta tunkeutuu yhä enemmän keskellemme, että rakkaus saa voittaa – se ei tapahdu hetkessä – se vaatii aikaa. Mutta emme anna periksi.
Me janoamme oikeudenmukaisuuden toteutumista. Kun näemme ihmisten tai ihmisryhmien oikeuksia poljettavan, emme katso sitä sormiemme läpi – emme anna periksi. Haluamme nähdä muutosta. Janoamme oikeudenmukaisuutta – emmekä niinkään itsellemme, vaan niille, joilta sitä vielä puuttuu. Puhumme siitä, unelmoimme paremmasta maailmasta.
Olemme armollisia toisia kohtaan. Olemme itse saaneet niin paljon anteeksi. Ymmärrämme, että kukaan ei täällä ole täydellinen; annamme velkoja anteeksi, mahdollistamme ihmisarvoista elämää myös niille, jotka ovat kaikkensa tuhlanneet. Annamme uuden alun mahdollisuuden. Kehotamme tähän muitakin.
Olemme vilpittömiä kaikessa. Kun sanomme: ”Ei.”, se tarkoittaa: ”Ei.” Kun sanomme: ”Kyllä.”, se tarkoittaa: ”Kyllä.” Olemme rehellisiä kaikkia kohtaan. Olemme avoimesti sitä mitä olemme ja opetamme myös toisia siihen. Emme ajattele yhtä ja puhu toista. Pyrimme olemaan aitoja ja rehellisiä kaikessa ja ajattelemaan aina kaikkien parasta.
Sovittelemme riitoja. Emme kanna kenellekään kaunaa; annamme anteeksi ja pyrimme sopimaan riitamme. Mutta olemme myös rauhantekijöitä. Luomme mahdollisuuksia rauhanprosesseille. Saatamme riitapukarit toistensa yhteyteen. Useinhan käy niin, että kun opitaan tuntemaan toinen, ennakkoluulot ja pelot hälvenevät; löytyykin ihminen ihmiselle – ja vihollisuus ei ole enää mahdollinen.
Oikeudenmukaisuus on niin tärkeää, että olemme valmiita myös kärsimään sen tähden. Puolustamme eri tavoin painettuja ihmisiä ja ihmisryhmiä silläkin uhalla, että siitä seuraa meille itsellemme vaikeuksia tai jopa vainoa. Emme suostu enää olemaan mukana, kun lyötyjä lyödään ja sorrettuja painetaan. Maailmassamme on paljon tilanteita, joissa ihmisoikeudet eivät toteudu. Meillä on paljon työtä, ja se johtaa usein siihen, että toisia puolustava saa itsekin kokea vainoa – autuaita olette te, kun teitä vanhurskauden tähden vainotaan.
Se kuinka saarnaani jatkan, saattaa joistakin teistä tuntua tarpeettomalta, mutta itse koen, että jos puhun vain yleisellä tasolla, saarnastani puuttuu paljon. Vasta kun asioita konkretisoidaan, ollaan suolana. Vasta kun ihmisoikeuksien loukkauksia tuodaan esille, täytetään sitä tehtävää, joka ylhäällä vuorella olevalla kaupungilla on. Vasta kun tämän elämän asioihin vaaditaan muutosta ja ihmisoikeuksia puolustetaan, ollaan lamppuna lampunjalassa. Meidän tulisi kristittyinä uskaltaa olla valmiita myös kärsimään oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisen puolesta. Useinhan me olemme laittaneet lamppumme vakan tai sängyn alle piiloon. Me olemme ihmisiä, jotka rukoilemme Jumalan tahdon toteutumista ja hänen valtakuntansa tulemista.
Ajattelen niin, että aina kun oikeudenmukaisuus toteutuu, aina kun sortavia ja ihmisarvoa loukkaavia rakenteita vastaan noustaan ja niitä pyritään kaatamaan, Jumala hymyilee. Tapahtuipa sitä missä tahansa ja kenen toimesta tahansa, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.
Yksi kanava, joka on tullut meille kaikille mahdolliseksi, on Facebook. En hyväksy toimittajien ja blogi-kirjoittajien vangitsemista. Vaadin poliittisten murhien selvittämistä. En hyväksy alkuperäiskansojen oikeuksien polkemista. Olen kauhistunut tyttöjen ympärileikkauksista missä ikinä niitä vielä tehdäänkin, en hyväksy lapsimorsiamia. Allekirjoitan vetoomuksia, ja jaan niitä toisillekin. Jaan myös koskettavia artikkeleita hätää kärsivistä ihmisistä, myös niitä toivon pilkahduksia, joita maailmassamme on paljon. Olen iloinen, kun hedelmätön kuiva autiomaa saadaan kukoistamaan, kun näen aurinko- ja tuulienergiaa otettavan käyttöön. Vastustan fossiilisia polttoaineita – vaadin päättäjiämme ottamaan todesta maapallomme suojelemisen. En hyväksy pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme murentamista, muutoksia, joilla kaikkein alimpien tuloryhmien, usein naisvaltaisten alojen, elinolosuhteita heikennetään. Tiedän kyllä, että ette ole tulleet kirkkoon kuuntelemaan politiikkaa, mutta näen, että näinä aikoina ei kristittynä voi enää vaieta.
Turvapaikanhakijoiden asemasta Suomessa olen puhunut ennenkin. En ole tyytyväinen siihen, miten sitä on hoidettu. Ihmisiä on palautettu Afganistaniin, vaikka kaikki tietävät, että maa ei ole turvallinen. Ihmiset, jotka ovat jo työllistyneet tänne, eivät useinkaan silti saa työperäistä oleskelulupaa, koska sen saaminen on tehty liian vaikeaksi, jopa mahdottomaksi. Perheitä ei haluta yhdistää. Perheenjäseniä on jopa haluttu erottaa toisistaan. Tässä yhteydessä YK :n ihmisoikeuksien julistuksen I artikla puhuttelee minua syvästi. Siinä sanotaan: « Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä. » Miten me toimimme toisiamme kohtaan veljeyden hengessä? Miten me pidämme pakolaisia veljinämme ja sisarinamme? Emme ainakaan pakottamalla heitä palaamaan maahan, jossa he eivät ehkä ole koskaan edes asuneet. Ei ole veljeyden hengen mukaista palauttaa heitä oloihin, josta he ovat vaivoin päässeet pakeneman.
Kun veljeyden hengessä toimitaan, kysytään toiselta, mitä hän haluaa. Itse ajattelen, että ihmisoikeuksien julistus nousee täysin kristilliseltä arvopohjalta ja Jeesuksen opetuksista. Mielestäni on hienoa, että jotakin näin konkreettista on saatu aikaan edistämään ihmisten rauhallista rinnakkaiseloa. Eikä se Raamattukaan tässä huonommaksi jää: 3Moos 19:33–34, 33 « Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. 34 Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.» (Matt. 25:31–46 ja Matt. 22:34–40.)
Raamatulla on perusteltu niin monenlaisia asioita. Orjuus on varmaan yksi karseimmista esimerkeistä. Kovat taistelut käytiin aikoinaan, että orjuus saatiin maailmassa lakkautettua. Vapauttamisen vastustajat käyttivät siis Raamattua. Emme ehkä tekisi sitä enää. Mutta ainahan nousee uusia aiheita. Naisten tasa-arvo on edelleenkin yksi sellainen. Ja eikös vaan Raamattua ole siinäkin käytetty, jotta naiset saataisiin pitää alisteisessa asemassa.
Minua kiinnostavat myös alkuperäiskansojen oikeudet. Viime viikolla kuulin, että Amerikan välivaaleissa oli tehty muutos, jonka mukaan äänestää saisivat vain ne, joilla on henkilötiedoissaan tarkka osoite. Uusi lakipykälä on suunnattu reservaateissa asuvia alkuperäiskansoja vastaan, sillä heillä on usein osoitteessaan vain postilokeron numero, joka ei siis enää riitä äänestämiseen. Näin heiltä siis kätevästi viedään oikeus äänestää ja vaikuttaa valtakunnan päättäjien valintaan. Saamelaisten oikeuksista olen tässä kirkossa maininnut jo aiemminkin. Suomen valtio ei siis ole hyväksynyt alkuperäiskansoja koskevaa julistusta ihan vaan siksi, että aikoo polkea heidän oikeuksiaan monin eri tavoin saadakseen heidän alueestaan taloudellista hyötyä.
En voi tässä yhteydessä olla mainitsematta samaa sukupuolta olevien oikeutta solmia kristillinen avioliitto. Jälleen kirkko on tilanteessa, jossa Raamatun arvovaltaan vedoten harataan vastaan siinä, minkä suurin osa suomalaisista kokee omassatunnossaan oikeaksi. On jo lopetettava näiden parien painaminen. He tarvitsevat liitolleen kaiken mahdollisen tuen, myös sen, että saavat solmia liittonsa Jumalan kasvojen edessä ja sulkeutua yhdessä Jumalan siunaukseen.
Miksi tämänkin sanoin: Ihan vaan siksi, että näin on oikein. Me nykyajan ihmiset emme aina tiedä, mikä Raamattu on. Se on Pyhä kirjamme, kyllä, mutta me tiedämme myös, että siinä on sekä inhimillinen että jumalallinen puolensa. Ennen kaikkea se on ihmisten reaktiota Jumalan puhutteluun omana aikanaan. Siinä on myös erilaisia ääniä. Haasteena meillä onkin, että osaisimme kuunnella Jumalan puhuttelua itsellemme ja vastaisimme siihen oman aikamme kysymysten äärellä. Se ei ole niin helppoa kuin monet Raamattuun vetoavat antavat meidän ymmärtää. On nimittäin niin, että moni Raamatun opettaja on sukeltanut sisälle Raamatun menneeseen aikaan todella syvälle ja sieltä käsin kirjanoppineiden ja fariseusten tavoin lukee meille Raamattua. Aivan kuin me vieläkin eläisimme siinä maailmassa, jolloin Raamatun kertomukset kirjoitettiin. Heidän on todella vaikeaa irrottautua 2000 vuotta ja sitäkin vanhemmista historiallisista tilanteista ja tulkinnoista ja nähdä Jumalan toimintaa tässä ajassa.
Yrittäkäämme siis olla suolana ja valona sekä kaupunkina vuorella, mutta muistakaamme, että kaikki tämä liittyy edellä sanottuun, siihen, että Jumala on oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien toteutumisen puolella. Luen vielä Steve Austinin mukaelman viimeisen tuomion sanoista:
Matteus 25 aikamme kontekstissa
–
Minulla oli AIDS, ja te kävitte minua katsomassa.
Olin tummaihoinen, ja te puolustitte minua.
Olin vankilassa, ja te kirjoititte minulle kirjeen.
Olin masentunut, ja te olitte lähelläni.
Olin Puerto Ricolainen, ja te pelastitte minut.
Olin koditon, ja te otitte minut luoksenne.
Olin pakolainen, ja te kutsuitte minut sisään.
Olin lesbo ja homo, ja te kutsuitte minut ruokapöytään.
Olin vammainen ja sanoitte, että elämälläni on merkitys.
Olin nainen ja sanoitte, että sillä mitä sanon, on merkitystä.
Olin eronnut, ettekä te erottaneet minua yhteydestänne.
Tunnustin eri uskoa, ja te sanoitte, että rakkaus murtaa kaikki raja-aidat.
Steve Austin (käännös: Raimo Laine)
CRACEISMESSY.COM
alkuperäinen teksti (Steve Austin)
I had HIV, and you visited me.
I was black, and you stood with me.
I was in prison, and you wrote to me.
I was depressed, and you held me close.
I was Puerto Rican, and you rescued me.
I was homeless, and you shared your home.
I was a refugee, end you welcomed me inside.
I was LGBTQ+, and you invited me to the table.
I was disabled, and you said that my life matters.
I was a woman, and you told me that my voice matters.
I was a divorcee, and you didn’t exclude me from fellowship.
I was of a different faith, and you told me that Love breaks down walls.
Me olemme ihmisiä, jotka rukoilemme Jumalan tahdon toteutumista ja hänen valtakuntansa tulemista. Ajattelen niin, että aina kun oikeudenmukaisuus toteutuu, aina kun sortavia ja ihmisarvoa loukkaavia rakenteita vastaan noustaan ja niitä pyritään kaatamaan, Jumala hymyilee. Tapahtuipa sitä missä tahansa ja kenen toimesta tahansa, Jumalan valtakunta on tullut lähelle.