Jos menet kesällä tanssilavalle, niin siellä soitetaan aina kaksi kappaletta kerrallaan: jenkkaa, humppaa, valssia, rokkia, foxia, beatia jne… Tai vrt. radiokanava…sama juttu.., eri tyylilajien musiikit esillä…
Saarnatkin rakentuvat samoin vaikka näin ei useinkaan osata ajatella. Kaikki saarnat ovat aina sidottuja johonkin tyylilajiin. Mikään niistä ei ole toistaan parempi. Sopivuus riippuu tilanteesta ja yhteydestä. On opillisia, temaattisia, herätyskristillisiä, raamatullisia, yhteiskuntakriittisiä tai profeetallisia saarnoja. Saarna voidaan pukea vaikkapa tarinan tai satiirin tyyliin. Kaikkia muita olen täällä Teljässä kahden vuoden aikana harrastanut, paitsi viimeksi mainittua.
Viimeksi mainitussa on näennäisesti kevyt, piikikäs kerronnallinen kehys, johon ripustetaan hengelliset huomiot, sanoma ja viisaudet. Tähän tyyliin on sisään piilotettuna myös yhteiskunnallisesti kriittistä tarkastelua, jolla jo VT:n profeetat jyrisivät. Lukekaa vaikkapa prof. Jesajaa, Jeremiaa, Miikaa tai Aamosta jos teologista tykitystä haluatte.
Tänään on Uuden vuoden aatto. Monessa paikassa pidetään vastaanottoja, joihin kutsutaan erilaisia vaikuttajia, merkkihenkilöitä ja mainetta niittäneitä henkilöitä.
Mennäänpä siis taivaalliselle uuden vuoden vastaanotolle:
Maailmassa elettiin monin paikoin ankeita aikoja yhteiskunnallisesti ja moraalisesti, mutta myös hengellisesti ajatellen. Osa valtioista oli sekasorron vallassa ja maallistuminen levisi kuin flunssa ympäri maita ja mantuja. Moraalittomuus rehotti eikä moniakaan kiinnostanut keskittyä ikiaikaisten asioiden ja arvojen äärelle. Perin olivat asiat huonolla tolalla. Se oli pantu merkille myös taivasten valtakunnassa.
Niinpä Kaikkivaltias ajatteli, että varmaan pitäisi näyttäytyä ihmisille, tai ehkä jopa kutsua heitä luokseen, jos nämä vaikka sitten ottaisivat hengen asiat hieman vakavammin. Meno kun oli äitynyt sellaiseksi, että siinä ei tuntunut olevan sen paremmin päätä kuin häntääkään, mielestä ja tolkusta nyt puhumattakaan.
Uusi vuosi kun oli tulossa, niin Luoja Kaikkivaltias päätti pitää uuden vuoden vastaanoton. Päästettäisiin ihmisiä pikku visiitille taivaan valtakunnan porttien sisäpuolelle tapaamaan vakioasukkeja. Tuumasta toimeen. Lähetetiin kutsu. Koska vastaanotto oli ajallisesti aika lyhyt – ei siis mikään iäisyyskutsu kuten tapana oli – niin koko ihmiskuntaa ei voitu kutsua. Niinpä taivaallinen hovi päätyi edustuksellisen demokratian mukaan riittävän ison ja monipuolisen delegaation kutsumiseen.
Vaivan säästämiseksi annettiin ihmisten itse valita keskuudestaan vierailijat.
Pyhä Pietari sai muun organiseeraamisen huolekseen, ylin portinvartija kun kerran oli. Pienen suostuttelun jälkeen hän vähän muristen siihen suostuikin. Kun oli kuulemma muutenkin puuhaa kaikenlaisten sisäänpyrkijöiden tarkastamisessa. Nykytulijat kun pyrkivät esittelemään ansioinaan enemmänkin muita kuin hengellisiä ja lähimmäisenrakkaudellisia hyveitään. Varsinkin uusrikkaat pullistelivat rahoillaan luullen, että niillä aukeaisivat taivaan portit kuin ravintolan ovet maan päällä. Pietari oli joutunut käännyttämään portilta jopa jokusen verisen diktaattorinkin. Pietaria kenkutti, että moinen epeli oli edes kehdannut yrittää sisään. Mitähän siitäkin olisi seurannut, kun hän olisi patsastellut rääkkäämiensä, ryöstämiensä, nöyryyttämiensä tai peräti tapattamiensa ihmisten eteen muina miehinä?
Taivaan Isäntä katseli kaukaa hieman harmistuneena, kuinka luomakunnan kruunut tappelivat porttien edessä sisään pääsystä. Vedottiin hierarkkisiin asemiin, maallisiin saavutuksiin, älyn ylivaltaan, yrittipä joku lahjuksiakin tarjota eturiviin päästäkseen.
Kun lähetystö oli viimein sisällä, he huomasivat olevansa valtavassa taivaallisessa salissa ja katselevansa Luojaansa kasvoista kasvoihin. Oli poliitikkoja, kenraaleita, liikemiehiä, poppareita totta kai, nippu eri kirkkojen piispoja ja kardinaaleja, tasa-arvon vuoksi jokunen seksuaaliseen vähemmistöön kuuluva ja muiden uskontojen edustajia kattava otos.
Lääkäreitä oli yliedustus. Ihmiset näyttivät luottavan siihen, että nämä kykenisivät siirtämään tämänpuoleiskutsua iäisyyteen saakka. Apostoli Tuomas ikuisena kyynikkona mutisi, että kun potilaasta tulee asiakas, niin lääkäristä tulee terveyskauppias eikä elämän loppua silti juurikaan pystytä muuttamaan. Tuomaksen mukaan sama oli pappien ja piispojen kanssa. Miellyttäminen oli mennyt totuuden ja viisauden etsimisen edelle.
Tulisilmäinen ajatollah seisoi myhäilevän kardinaalin vieressä leppoisasti keskustellen, olihan tämä molemmille ainutlaatuinen tilanne. Kansojen ja yritysten johtajat yrittivät katsella, mistä saisi hyviä liittolaisia ja kauppakumppaneita. Perin pompöösia porukkaa siis.
Kun lähetystön valitsema edustaja avasi suunsa lausuakseen pakolliset kiitokset isännälle, heilautti Taivaan Herra kättään ja vaiensi puhujan. Sitten hän jyrisi maan edustajille:
– Olen täältä valtakunnastani seurannut teidän tyhjää puhettanne jo pitkään. Puuta ja heinää puheessanne kyllä riittää, mutta teoista on pahasti puutetta. Lupauksenne ovat katteettomuuksia ja tyhjää täynnä.
– Tiedättekös te maan matoset ja tomusta luodut, kuinka kauan meni, että tämä planeetta tuli sellaiseen kuntoon, että te voitte viljellä ja varjella sitä, kuten Raamatustanne voitte lukea? Luulin, että teistä voisi tulla tämän hienon luomakunnan pehtooreita, vastuullisia tilanhoitajia, jotka osaavat kestävästi nauttia sen antimista ja kauneudesta, ja auttaa sitä kukoistamaan täydessä loistossaan.
– Mutta ei. Ensin näytti kyllä kohtuullisen hyvältä, mutta sitä minä en ymmärrä, miksi te luulette, että tämä paratiisi kestää mitä menoa tahansa. Vain vähän aikaa te olette ehtineet elämään kuin siat vatukossa, ja katsokaapa mikä on seuraus?
– Maat ja vedet te olette lianneet, merissä on mannerten kokoisia roska- ja moskapyörteitä ja te vaan mietitte, miten tehdä lisää rahaa, mutta ette sitä, miten vastuuttoman elämän jäljet pitäisi putsata.
– Ja jokaista avuksi ja elämän ohjeeksi antamaani käskyä olette rikkoneet edes takas ja taas takas, jopa sivuttainkin. Kerman te osaatte kuoria päältä ja muut laitatte kärsimään ja maksamaan seuraukset. Häpeäisitte.
– Minä halusin seurailla teidän kehittymistänne ja kasvuanne rakkaudessa ja inhimillisessä viisaudessa, niin kuin isä ylpeänä lastansa katselee. Vain viikko sitten te hurskastelitte laulamalla, ettette muka etsi valtaa, loistoa tai kaipaa kultaakaan. Ja mitä minä nyt näenkään edessäni? Lauman rakkaudettomia ja ahneita typeryksiä, joiden ainoa ajatus on, että miten minä äkkiä hyötyisin tästä kaikesta.
– Maallista mammonaa ja moskaa te tavoittelette, ette totuutta, viisautta, sydämen sivistystä eikä ihmisten keskinäistä lämpöä ja välittämistä. Köyhiltä puuttuu paljon, mutta teiltä ahneilta puuttuu kaikki. Ja sekö on oikein, kysyn vaan?
– Raskain sydämin joudun toteamaan, että olette pettäneet minut. Häipykää silmistäni häpeämään ja miettimään. Maailmanloppua minun ei tarvitse järjestää, sen te näköjään tällä menolla hoidatte ihan itse. Menkää ja yrittäkää edes jotain ennen kuin on liian myöhäistä.
Maan mahtavat lähtivät. Piispat toivottivat Jumalan siunausta, kunnes huomasivat mokansa ja häipyivät hiipat ja sauvat heiluen. Tässäkö tämä nyt sitten oli?
Apostolit ja muut pyhät olivat kuitenkin aavistelleet jotain tällaista ja muistelleet maanpäällisiä aikojaan ja todenneet, että parhaat hetket olivat kokeneet kansan parissa. M Vanhojen muistojen innoittamina he päättivät yllättää Isäntänsä ja Taivahan Taattonsa. Niinpä Taivaan valtakunnan sivuportin takana odotteli yllätys.
Jälkiäreä Kaikkivaltias hieman hölmistyi, kun puutarhan puolelle käveli sivuovesta:
– lapsenmielisiä, mutta elämän todellisuudentajun säilyttäneitä,
– elämänsä ja perheensä vaatimattomissa olissa metelittä ja hyvin hoitaneita,
– elämän kolhimia, mutta elämänmyönteisyytensä ja -ilonsa säilyttäneitä,
– näkyi muutama ADHD -veikkonen, joka osasi kuitenkin jarruttaa riittävästi elämänsä kiivaimmissa kurveissa ja kanavoida räiskyvän tarmonsa oikeisiin asioihin muiden ihmisten hyväksi ja iloksi
– vaatimattomia, jopa köyhiä, mutta reiluja ja iloisia ihmisiä, jotka arvostivat toisiaan, tykkäsivät toisistaan ja viihtyivät sen vuoksi toistensa seurassa
Paratiisin puutarhassa paistoi lämmin aurinko, tuuli leýhytteli sopivasti ja päivä solui iltaan kuin huomaamatta. Mestari muisteli maanpäällistä vaellustaan ja muutamaa kommellustaan Galileassa, eihän sitä nyt Jumalan Poikakaan sellaisilta säästynyt. Myös apostolit ”baohasivat muinassi” ja Kaikkivaltiaskin innostui kertoilemaan tapahtumia vuosien varrelta, kun hän valeasussa kierteli katselemassa maailman menoa. Taivasten valtakunnan väki kyseli kuulumisia vierailta ja niin sitä seurusteltiin, unohdettiin arki ja nautittiin mukavasta hetkestä hyvässä seurassa.
Taivaan Herra katseli siinä pää kallellaan laumaansa ja ajatteli mielessään, että kaipa noilla sittenkin on vielä mahdollisuutensa. Hyvää siementä on selvästi tallella. Kun väki vetäisi vielä yhteislaulut, niin sitten Hänkin yhtyi siihen jylisevällä äänellään.
Ja niin kului taivaallinen vastaanotto perin leppeissä merkeissä ja mukavissa tunnelmissa. Laulu ja naurunremakka kiirivät aina maanpiiriin saakka, niin että ihmiset kummastelivat, että kyllä ovat säät merkillisiksi menneet, kun yläilmoista kuuluu tuollaisia. Ihan kuin ukkonen kuulostaisi iloiselta rallatukselta..
Tunnustamme: