uudenvuodenpäivä, Ilm. 3:7-8, Petri Hiltunen

Petri Hiltunen
Paulus-seurakunta, Kouvola

Uudenvuodenpäivä 1.1.2012 Ilm. 3:7-8

Uuden vuoden alkaessa on aina hyvä tarkistaa suuntaa.
Se mikä on takana, on auttamatta takanapäin.
Siihen me emme voi enää vaikuttaa muuten kuin pyytämällä anteeksi viime vuoden syntejämme.
Sen sijaan alkanut vuosi on vielä kuin tyhjä taulu,
joka odottaa maalaamista.

Kuinka sitä maalataan?
Kuka sitä maalaa?
Minkälainen on taulu vuoden lopussa?
Tai millainen sen TULISI olla?

Päivän epistolassa, Ilmestyskirjassa sanotaan:
”Minä tiedän sinun tekosi. Sinun edessäsi on nyt avoin ovi,
minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea.
Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani
varteen etkä ole kieltänyt nimeäni” (Ilm. 3:7-8).

Näin se on.
Meidän menneet tekomme Jumala tuntee joka ainoan.
Eikä niissä ole paljon kehumista.
Mutta uusi vuosi on kuin uusi armo.
Ovi on auki eikä tulevaisuutta vielä likaa yksikään synti eikä väärä valinta.
– Siksi me saamme pyytää, että tänä vuonna saisimme elää vielä paljon vahvemmin Jumalan tahdossa ja johdatuksessa kuin viime vuonna.
– Niin että syntitaakkamme kasvaisi mahdollisimman vähän
– Ja Kristus saisi enemmän sijaa meissä

”Voimasi ovat vähäiset” – senkin Jumala meistä tietää.
– Ei meistä ole vastustamaan syntiä omin voimin
– Emmekä me pysty yksin tekemään mitään hyvää
– Kaikki se mitä me itseksemme saamme aikaan on itsekästä ja puutteellista

Mutta sama voimien vähyys pätee myös Paulus-yhteisöön, Luther-säätiöön ja kaikkeen kristilliseen toimintaan.
– Maailman voimiin verrattuna me olemme todella vähäisiä
– Jumalan vastainen maailma hallitsee tiedotusvälineitä, politiikkaa, taloutta – ja usein tuntuu siltä, että myös suurelta osin Suomen kirkkoa
– Meitä uskovia on vähän ja meidän voimavaramme ovat rajalliset.
– Inhimillisesti ajatellen peli näyttää menetetyltä: Jumalan vastainen elämä lisääntyy koko ajan meidän isiemme maassa
– Ihmiset vieraantuvat Kristuksen kirkosta ja kristillisestä uskosta
– Monet aivan kummalliset ja jumalattomat ajatukset ja tavat valtaavat alaa ihmisten elämässä

Mitä Kristus pitää tärkeänä tällaisessa tilanteessa?
Mitä Hän sanoi Ilmestyskirjassa?
”Sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni”
– Siinä on Kristuksen kirkon voima
– Jumalan sanan varteen ottamisessa ja noudattamisessa
– Ja Kristuksen nimen tunnustamisessa: ”Häneen me panemme toivomme”

**
Kevennyksenä voisi kertoa vitsin.
Tämän vuoden Suomen parhaat vitsit –kirjassa on tällainen kysymys:

”Kuinka monta Luther-säätiön pappia tarvitaan vaihtamaan palanut hehkulamppu?
– Ei yhtään, sillä hehkulampuista saati niiden vaihtamisesta ei puhuta sanaakaan Raamatussa.”

No, vitsi ei ole kummoinen, mutta kertoo pari tärkeää asiaa:
Ensinnäkin sen, että Luther-säätiön papeista on siinä mielessä ihan oikea kuva, että meille Raamattu, Jumalan sana on kaikki kaikessa. Me otamme sen hyvin vakavasti. – Vaikka emme nyt ihan tuolla tavalla kun tuo vitsi antaa ymmärtää.

Ja toiseksi tuo vitsi kertoo siitä, että tämä Raamattuun pitäytyminen kannattaa.
Se herättää keskustelua, se kuuluu kauaksi, se synnyttää vastustusta, mutta myös vahvistaa uskoa. Vaikka Luther-säätiö on kooltaan varsin pieni, sitä ei voida sivuuttaa, vaan siihen on pakko ottaa kantaa: puolesta ja vastaan. Ja samalla joutuu ottamaan kantaa myös Jumalan sanaan.

**

Jumalan sanasta me saamme oikean suunnan myös tähän alkaneeseen vuoteen 2012. Otan esiin neljä suuntaa, joita kohti meidän pitäisi kiiruhtaa.

Ensinnäkin, ja kaikkein tärkeimpänä, tulisi meillä jatkuvasti on suunta
KOHTI JUMALAA.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta Titanicin uppoamisesta.
Se oli aikoinaan vahva osoitus siitä, miten ihmisen parhaatkin kyvyt ovat puutteelliset. Vaikka kuinka yritettiin rakentaa uppoamaton laiva, vei senkin tie meren pohjaan – eikä sitä ole vieläkään saatu sieltä ylös.

Titinicilla kuitenkin laulettiin (tai ainakin soitettiin) virttä,
Joka meidän virsikirjassamme on numero 396:
”Sua kohti Herrani” tai niin kuin se nyt kuuluu: ”Käyn kohti sinua, oi Herrani”.
Sitä on hyvä laulella näin vuoden alkaessa ja pohtia, mihin se on meitä kehottelemassa:

”Tietäni viitoittaa pyhä ristisi.
Virteni matkalla soi täynnä toivoa.
Käyn aina, Herrani, kohti sinua.

Kun päivä pilvinen tien pimentää,
kun synkkä, raskas yö usein yllättää,
niin katseen kaipaavan taivaalle kohotan.
Käyn aina, Herrani, kohti sinua” (396:1-2)

Elämässä olennaista on oikea suunta.
Jos suunta säilyy, silloin ei haittaa, vaikka välillä olisi pimeää tai kylmää tai pelottavaa tai kivikkoista tai liukasta.
Kun suunta on oikea, silloin matka etenee.
Ja kerran ollaan siellä, missä pitääkin olla.

Meillä ihmisillä on tuhansia tai miljoonia tapoja menettää oikea elämän suunta. Me emme enää kuljekaan kohti Jumalaa, vaan jotain muuta.
Jos suunta on kohti jotain muuta, silloin se on aina väärä suunta, vaikka se kuinka näyttäisi mukavalta tai hyvältä tai kauniilta.

Päivän Vanhan testamentin kohdassa Jumala sanoo:
”Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni. Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta, en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville” (Jes. 42:8). Melkein meistä tahansa asiasta tai ihmisestä voi tulla meille epäjumala. Voimme alkaa odottaa hyvää joltakin muulta kuin elävältä Jumalalta. Ja silloin olemme jo epäjumalanpalvelijoita. Siksi suunta on pidettävä visusti aina KOHTI JUMALAA.

Toinen tärkeä suunta elämässä tänäkin alkaneena vuonna on
KOHTI LÄHIMMÄISTÄ.
Tämä saattaa kuulostaa jotenkin helpommalta kuin tuo ensimmäinen suunta, kohti Jumalaa. Mutta näitä kahta ei voi erottaa toisistaan.
Me emme osaa rakastaa lähimmäistä, ellei suhteemme Jumalaan ole kunnossa.

Ihminen on nimittäin luonnostaan hyvin itsekäs olento.
Perisynnin olemus on juuri siinä, että me olemme menettäneet kykymme rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä.
Sen sijaan me saatamme näin vuoden alkaessakin miettiä lähinnä vain sitä, mitä MINÄ tästä vuodesta saa irti.
Miten MINÄ saisin kasvatettua omaa pottiani tämän vuoden kuluessa.
Kaukana takana tulevat sitten lähimmäisten tarpeet ja puutteet.

Jumala on kuitenkin luonut meidät juuri sitä varten, että muut ihmiset saisivat meidän kauttamme sitä mitä tarvitsevat.
Meille uskotut varat ja tavarat on tarkoitettu käytettäväksi ja jaettavaksi
– ei itsekästä nautintoa varten.

Kunpa me oppisimme tämän vuoden aikana pitämään entistä vähemmän kiinni omastamme. Näkisimme sen kaiken ohikiitävänä, tänne maan päälle jäävänä.
Voisimme irrottaa otteemme rahasta ja tavarasta.
Ja oppisimme paremmin luottamaan Jumalan huolenpitoon.

Lähimmäisen huomioon ottaminen on sitä arjen kristillisyyttä.
Se näkyy kaikista meidän valinnoistamme.
Kuinka käytät aikasi, rahasi ja voimasi?
Siitä näkyy sinun arvosi ja moraalisi.
Minä vai lähimmäinen?
Ajallinen vai ikuinen?

**
Kolmas tärkeä suunta tänä vuonna on KOHTI ALTTARIA.
Se merkitsee elämän pelkistymistä.
Kaiken monitouhuisuuden ja rikkinäisyyden tilalle voisi yhä enemmän tulla Kristuksen kohtaaminen sanassa ja ehtoollisessa.

Voisimme oppia yhä enemmän siitä, kuinka syvä siunaus kätkeytyy
alttarin sakramenttiin, jossa Vapahtaja antaa itsensä.
Uskon, että tässä ehtoollisen vastaanottamisessa ja ymmärtämisessä
meillä kaikilla on kasvunvaraa. Vasta pinnalta me olemme saaneet aavistaa, mitä se todella merkitsee, että Kristus antaa meille itsensä.
Päivän toisessa Vanhan testamentin kohdassa Nooa laskeutui alas arkista, kun vesi oli vetäytynyt maan päältä. Mitä hän ensimmäiseksi teki?
Hän rakensi alttarin Herralle.
Siitä me näemme, kuinka luovuttamattoman tärkeä on Jumalan kohtaamisen paikka. Jossa uhri on läsnä. Jossa Jumala laskeutuu siunaamaan meitä ja antamaan syntimme anteeksi.

Mooseksen kirjassa kerrotaan, että ”kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: ’Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein’” (1. Moos. 8:20).

Ehtoollinen on juuri tällainen anteeksiantamuksen ateria.
Me tarvitsemme sitä jatkuvasti ja kipeästi, koska meidän ajatuksemme ja tekomme tänäkin vuonna valitettavasti tulevat olemaan monin tavoin vääriä ja pahoja. Kristuksen ruumis ja veri kuitenkin tulevat Jumalan lupauksen mukaan sovittamaan nekin synnit, kunhan emme lähde pois Herran alttarin luota.
Vaan kuljemme jatkuvasti KOHTI ALTTARIA.

**

Neljäs ja viimeinen suunta tänäkin vuonna tulisi olla KOHTI TAIVASTA.
On tärkeä kulkea kohti Jumalaa, kohti lähimmäistä ja kohti alttaria, ja kaiken tämän keskellä säilyttää tuo suunta kohti Isän kotia, taivasta.

Me olemme päivä päivältä lähempänä tuota päämäärää.
Jokainen sekunti vie meitä kohti elämän päättymistä ja kohti Kristuksen paluuta.
Niiden takana on ikuisuus, jonka me haluamme viettää Vapahtajan ja edeltä menneiden pyhien kanssa.

Jeesuksella on meille tässä asiassa vakava varoituksen sana Luukkaan evankeliumin 21. Luvussa (jakeet 34-36):

”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää. Pysykää siis alati valveilla ja rukoilkaa itsellenne voimaa, jotta selviäisitte kaikesta siitä, mikä on tapahtuva, ja kestäisitte ihmisen Pojan edessä”

Jeesus tuntee meidät. Hän tietää miten helposti ”jokapäiväisen elämän huolet” kaventavat meidän näköalamme. Katse kohdistuu vain omiin varpaisiin, ei kauemmas. Kristuksen paluu ja taivas alkavat unohtua. Ja samalla mielen valtaa hiljainen harmaus, päämäärättömyys, epäusko ja epätoivo.

Siksi meidän on jatkuvasti muistettava nostaa päämme yli arjen haasteiden.
Uskalleta kohottaa katseemme taivaalle.
Sinne, mihin meidän uskomme tähtää.
Sillä tavoin me jaksamme ja kestämme jokapäiväiset huolet.

Me emme tiedä, mitä tänä vuonna on tapahtuva.
Viime vuosi oli yllätyksiä täynnä.
Ja niin tulee varmaan tämäkin vuosi olemaan.

**
Siksi on entistä tärkeämpää yhtyä virteen:

”Suo, että näkisin tien taivaaseen,
vaikka se peittyisi vaivaan, murheeseen.
Lohduta sanalla, uskoa vahvista.
Käyn aina Herrani, kohti sinua.

Kun taival päättynyt on päällä maan,
käyn luokse Jeesuksen riemuun ihanaan.
Ei tuska yltää voi, kirkkaana laulu soi.
Käyn aina Herrani, kohti sinua”