Kuulemamme profetia on ns. Deutero-Jesajan eli Toisen Jesajan julistuksesta. Se on osa runomuotoista profetiaa, joka kasittelee sokean ja kuuron Herran palvelijan, Israelin pelastusta. Edellä on Jesaja selittanyt miksi Israel oli raastettu ja ryovatty
MUTTA NYT
Jesaja ilmoittaa pelastuksen sanan.
Jotta tekstin kantavuuden voisi todella ymmärtää on hieman aihetta tutkiskella sitä tilannetta, jossa se lausuttiin:
Tama tutkijoiden Deutero-Jesajaksi nimeama profeetta eli n.150 vuotta varsinaisen profeetta Jesajan jälkeen. Hanen nimeään emme tiedä, emmekä myoskään sitä, miksi hänen profetiansa on liitetty Jesajan profetian perään sensijaan, että se olisi ollut itsenaisenä kirjana.
Tilanne oli kuitenkin ratkaisevasti muuttunut Jesajan päivistä. Kun Jesaja vielä toimi itseneisessä Juudan kuningaskunnassa, toimi hänen seuraajansa Babyloniassa pakkosiirtolaisena. Juuda oli jo ajat sitten menettänyt itsenäisyytensä ja sen asukkaat oli väkisin siirretty Babyloniaan.
Historiallisesti tilanne ajoittuu Babylonian valtakauden loppupuolelle puoliväliin kuudetta vuosisataa eKr. Ilmassa alkoi olla jo aavistus Persian noususta ja Babylonian mahdollisesta kukistumisesta.
Tiedossa oli siis levottomia ajanjaksoja.
Tähän kuohuntavaiheeseen Jesaja tuo ilmoituksensa: ” Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut.” Israelin pelastus ei ollut vain jossain kaukana, vaan se oii jo todellisuutta.
Meidän länsimaisten ihmisten on ehkä vaikea tajuta Deutero-Jesajan ajatuksenjuoksua, koska historiankäsityksemme poikkeaa melko tavalla hepreala.isesta historiakäsityksestä.
Kun sanotaan kielen kuvaavan kulttuuria, pitää se erityisen hyvin paikkansa Raamatun kohdalla: heprean kielestä puuttuuvat kokonaan lansimaisten kielten aikamuodot kuten imperfekti, preesens ja futuuri. Heprealaiselie ihmiselle menneisyys ja tulevaisuus olivat osa nykyisyyttä – esi-isä oli ja eli jälkeläisissään ja tulevat sukupolvet olivat jo läsnä.
Siten profeettakin saa.ttoi julistaa pelastuksen jo koittaneen vaikka se oli tapahtuva vasta tulevaisuudessa. Toisaalta se lupaus ja siunaus, jonka. Jumala muinoin antoi Aabrahamille on todellisuutta myös nyt. Nämä molemmat aspektit takaavat pelastuksen niinkuin se olisi jo nyt. Kansan oma uskottomuus Jumalaansa kohtaan ei saa Herraa hylkäämään sitä. Armo perustuu Jumalan lupaukseen eikä kansan tekoihin.
Jumala on nimeltä kutsunut kansansa ja Hänen suunnitelmansa edellyttävät huolenpitoa siitä. Kansa sai olla varma, että Jumala johti siteä sen kaikissa vaiheissa.
Tekstin maininnat vetten ja tulen läpi käymisestä kuvaavat vaaratilanteita, joista kansa on kuitenkin selviytyvä. Taka-ajatuksena niissä saattaa olla lisäksi viittaus puhdistumiseen, sillä Mooseksen laki käski puhdistaa kaikki tarvekalut joko tulella tai vedellä. Siten kansakin koettuaan vaarat ja vaikeudet olisi kärsimyksillä puhdistettu.
Entä mikä on tämän tekstin merkitys meille tänään? Kertooko se vain että Jumala pitää, huolta Israelin kansasta ja pyhittääkö se nykypäivän Israelin sortopolitiikan vailoittamillaan alueilla? Onko nyky-Israel yhä se Jumalan kansa, jolle nuo lupaukset annettiin?
Uuden testamentin vastaus naihin kysymyksiin on selkeä ja yksiselitteinen: kristillinen kirkko on se todellinen Jumalan kansa, jolle lupaukset on annettu..Juutalaiskristillinen alkuseurakunta oli se jäännös, jonka Jumala valitsi pelastukseen. Se oli kanto, josta puhkesi versona pakanakristillinen seurakunta.
Apostoli Paavali käsittelee tätä Jumalan valintaa laajasti Roomalaiskirjeen luvuissa 4 ja 9-11 ja osoittaa kuinka Jumala on jatkuvasti toteuttanut testa valinta-ajatusta alusta alkaen. Iisak ja Jaakob syrjäyttivät vanhemmat veljensa Ismaelin ja Eesaun ja Juuda syrjäytti esikoisen, Ruubenin.
Tama valinta johti vihdoin. Kristukseen, joka oli kaikkien Vt:n lupausten todellinen perillinen. Kristuksessa, Hänen ruumiinsa jäseninä, myos me olemme noiden lupausten perillisiä.
Siksi myös meille kuuluu tänä päivänä tuo Herran sana: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut,
sinä olet minun.”
Kun uutiset maailmalta alkava.t olla yha ahdistavampia ja erilaiset pelot yhä suurempia, kaikuu meille vuosituhanten takaa Deutero-Jesajan julistama lupaus Jumalan huolenpidosta. On merkittävää, ettei Raamattu puhu lainkaan siitä, että me tuntisimme tuon Jumalan huolenpidon. Ei se poissuljettuakaan ole, mutta tunteen varaan emme voi mitään rakentaa. Tilanne on hieman sama kuin eräässä runossa, jonka luin nuorena. Tuo suorasanainen runo kertoo unesta, jossa henkilö kulki rannalla Jumalan kanssa. Siellä heidän askeleensa piirtyivät hiekaan. Katsoessaan taaksepäin hän näkee kuitenkin silloin tällöin vain yhdet jalanjäljet. Hän kääntyy syyttävästi Jumalan puoleen ja sanoo: ”Sinähän lupasit olla minun kanssani aina. Kuitenkin näen tuolla vain yhdet jäljet. Muistan, että ne olivat hetkiä, jolloin minulla oli vaikeaa. Miksi sinä jätit minut silloin kuin olisin sinua eniten tarvinnut.” Jumala kääntyy hänen puoleensa hymyillen ja vastaa: ”Rakas lapseni, ne olivat aikoja, jolloin minä kannoin sinua.”
Tuossa runossa päähenkilö koki, ettei Jumala ollut läsnä vaikeuksien hetkellä. Kuitenkin Hän kantoi tätä koko ajan tämän tietämättä.
Raamattu puhuukin jatkuvasti vain siitä, etta Jumala ON – ja että Hän on luvannut pelastaa meidät. Siten meilläkin on tänään vakuutena Jumalan johdatuksesta Hänen lupauksensa: ”Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.”
Me vastaamme tähän Jumalan huolenpitoon tunnustamalla yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan…