Ota meidät nimiisi
Saarna Eurajoen kirkossa
Nimistä merkittävin on rukous
”Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.” Joka ikinen sunnuntai jumalanpalveluksen keskeinen rukous päätetään siihen, että me olemme esittäneet asiamme Jeesukseen vedoten. Niin tapahtui tänäänkin. Päivän rukouksessa me taas kerran pyysimme: ”Kuule meitä Jeesuksen nimessä.”
Siitä ei pääse nykyäänkään mihinkään, että nimen merkityksellä on merkitystä. Ei aina, mutta usein. Mieluummin lapsi ristitään hyvän, rakastetun tai ihaillun ihmisen kaimaksi kuin nimetään jonkin konnana pidetyn mukaan. Ennemmin nimi viittaa johonkin kauniiseen ja onnelliseen kuin epämiellyttävään saati ahdistavaan. Ja jotenkin hämärästi myös toivotaan, että nimi olisi enne. Että se toisi mukanaan tai kannattelisi sellaista hyvää, jota toisen elämään haluaisi antaa.
Jeesuksen nimellä on merkitys. Jeshua tai Joosua tarkoittaa ”Herra pelastaa” tai toisin sanottuna ”Jahve vapauttaa”. Niinpä Matteus (1:21) kertookin, että Jeesuksen nimi oli juuri Jeesus sen vuoksi, että ”hän pelastaa kansansa sen synneistä”. Tässä jos jossain nimi tosiaankin oli enne. Kysymys ei kuitenkaan ole Jeesuksen nimen kiinnostavasta kirjanmerkityksestä sinänsä, vaan siitä kuka ja mikä hän on ja keneksi hän meille osoittautuu. Jeesuksen nimi on kylläkin eräänlainen uskontunnustus: hän on se Herra, joka pelastaa. Vielä enemmän Jeesuksen nimi silti on rukous: pelasta minut, vapauta meidät. Ota nimiisi, liitä itseesi, pidä lähelläsi, älä päästä irti.
Herran vuodet vaihtuvat hänen nimessään
Vaikka kuinka yrittäisi järkeillä, että uusivuosi olisi vain tekninen ja numeraalinen almanakkaoperaatio, tuskin kukaan niin oikeasti kokee. Vuoden vaihde houkuttelee esiin huokauksen, joka suuntautuu niin taaksepäin kuin eteenpäinkin: olipa sekin, voi kun se jatkuisi, voi kun se ei jatkuisi, selvittiinpä sentään, kunpa ensi vuonna. Kristityn huokauksesta tulee kuin itsestään rukoushuokaus. Muistan omasta lapsuudestani, miten uudenvuodenaattona ensin lauloimme, kuinka vuosi vanha vaipui hautaan huolineen ja murheineen ja kuinka sitten jatkoimme huoahtaen: ”Oi, jos vuosi alkava oisi Luojan siunaama!”
Vuosi 2017 on itsenäisyyden juhlavuosi ja reformaation merkkivuosi, mutta ennen muuta se on Herran vuosi 2017. Perinteinen Yliopiston almanakka, se keltainen joka nyt on julkaistu ”vuodeksi 2017 jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän”, alkaa tammikuussa rukoushuudahduksella ”Anna, oi Jeesus, rauha ja menestys!” Vuoden vaihtuessa ja aikojen vaihtelussa elämän olennaisuuksia pyydetään Jeesuksen nimeltä mainiten, häneen vedoten ja jopa häneltä.
Eurajokelaisille ja luvialaisille vuoden 2016 vaihtuminen vuoteen 2017 ei ole mikä tahansa vuodenvaihde, vaan pikemminkin aikakausien vaihtuminen. Sekä kunnat että seurakunnat jatkavat nyt yhdessä, Eurajoen nimisinä. Luvia näkyy edelleen kappeliseurakuntana ja kunnan vaakunassa. Käänne toteutui runsaat kymmenen tuntia sitten, mutta yhteenkuuluvuuden tuntu kasvaa omia aikojaan. Yhteisyyttä ruokkii – niin kuin ihmisten kesken aina – kokemus reiluudesta ja asiallisuudesta, kuulluksi ja nähdyksi tulemisesta sekä jatkuvuuden ja muutoksen merkityksen ymmärtämisestä. Nyt ollaan alussa – Herran vuosi 2017 on yhteisen seurakunnan vuosi 1. Kun sekin alkaa pyynnöllä ”Anna, oi Jeesus, rauha ja menestys!”, kysymys ei ole sellaisesta fraasista, jota rumasti kuvataan ”jeesusteluksi”. Kysymys on aidosta rukouksesta, halusta elää ja toimia Jeesuksen nimissä. Eikä suotta: juuri siitähän kristillisessä uskossa, Kristus-uskossa, on kysymys.
”Jeesuksen nimessä” viittaa elämänmuotoon
Jeesuksesta ei pääse yli eikä ympäri. Tämä ei tosiaankaan tarkoita jeesustelua, nimen yletöntä toistelua tai jonkinlaisen sanamagian huonosti peittämää tekohurskautta. Jeesus ei ole silkka sana eikä jokin meidän hallussamme oleva uskonnollinen elementti. Kun hän sitä vastoin on Jumalan Sana, hän on meistä erillinen ja meihin nähden vapaa persoona. Juuri siksi Jeesuksen nimi onkin rukous: pelasta minut, vapauta meidät, liitä itseesi, pidä lähelläsi, älä päästä irti, ota nimiisi.
Päivän rukous päättyy aina tuohon tavalla tai toisella ilmaistuun huomioon ja huomautukseen, että tätä me pyydämme Jeesuksen nimessä. Senkin voisi ymmärtää väärin eräänlaisena jeesusteluna: jos sanat jäisivät pois, lausutun rukouksen teho laskisi, pahimmassa tapauksessa nollaan, kuulumattomiin. Mutta siitähän ei siis ole kysymys. Ennemminkin me muistutamme itseämme ja kysymme itseltämme, voimmeko me katsoa toimivamme Jeesuksen nimissä. Onko meidän elämisemme ja olemisemme sellaista, ettei ”kuule meitä Jeesuksen nimessä” ole vain sanahelinää tai rukouksen päälle liimattu väärä etiketti? Kuvaako ”Jeesuksen nimessä” todella meidän elämänmuotoamme – tai edes sitä, minkä muotoista me toivoisimme elämämme olevan?
Kanssakäyminen tuottaa kaltaisuutta
Olla Jeesuksen nimiin otettu on yhtä kuin olla Jeesuksen seuraaja. Tämä merkitsee ainakin kahta asiaa.
Ensiksikin on kysymys jatkuvasta kanssakäymisestä. Kristityn elämälle on ominaista tai jopa elintärkeää omassa sisimmässä tapahtuva puhe Kristuksen kanssa. Luther tiivisti yhden keskeisimmistä oivalluksistaan lauseeksi ”itse uskossa Kristus on läsnä.” Siksipä juuri onkin sekä olennaista että mahdollista, että Jeesuksen uskova – se joka luottaa hänen nimeensä ”Herra pelastaa” – jatkuvasti keskustelee omassa uskontietoisuudessaan läsnä olevan Kristuksen kanssa.
Semmoinen keskustelu on rukousta, muttei välttämättä ääneen lausuttua. Sellainen sisäinen kanssakäyminen liittää kaiken eletyn, koetun ja ajatellun Jumalaan.
Siihen nimenomaiseen Jumalaan, joka on suostunut kohdattavaksi seimen lapsessa, Nasaretin Jeesuksessa ja ristin miehessä. Siinä keskustelussa kristityn oma oleminen yhteistyy hänen Herransa elämään. Siksi Jeesuksen nimiin ottamisessa ja Jeesuksen seuraamisessa on – toiseksi – kysymys myös siitä, miten meidän uskomme meitä ja meidän elämäämme muuttaa: lähiyhteydessä ei voi muuttumatta olla.
Jeesuksen seuraaminen ei ole mitään katseella seurailua. Jeesuksen nimi rukouksena ”pelasta minut, vapauta meidät, liitä itseesi, pidä lähelläsi, älä päästä irti, ota nimiisi” vaikuttaa. Se jos mikä on sellainen rukous, johon Jeesus itse viittasi: ”Mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen.
Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.” Kun Jeesus pelastaa ja vapauttaa, kun hän pitää lähellään eikä irrota otettaan, kun hän liittää itseensä ja ottaa nimiinsä, me emme voi olla muuttumatta.
Tätä varten on kirkko. Tätä varten on tämä uuden muodon saanut Eurajoen seurakunta Luvian kappeliseurakuntineen. Se jakaa sakramentteja, joissa Kristus ottaa omakseen ja tulee lähelle. Se saarnaa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia, joka vapauttaa ja pelastaa. Joka ikisessä jumalanpalveluksessa se toimii Kristuksen nimissä ja vetoaa aina ja alituisesti Jeesuksen nimeen.
Hyvä niin, koska meidän oikea elämämme on kanssakäymisessä Kristuksen kanssa ja Jeesuksen seuraamisessa, jotta me muuttuisimme. Jotta me vuosi vuodelta kasvaisimme hänen kaltaisuuteensa, niin että jokainen vuosi ”jälkeen Vapahtajamme Kristuksen syntymän” olisi armon vuosi kaikille niille, jotka me kohtaamme ja joiden kanssa me elämme. Jotta me, Jeesuksen sanojen mukaisesti, tekisimme ”sellaisia tekoja kuin hän tekee, ja vielä suurempiakin”.