Runsaat 10 tuntia sitten vietimme yhden kalenterivuoden viimeisiä hetkiä laulamalla kirkon portailla Lutherin taisteluvirttä 170: Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan. Se on vahva perinne ainakin täällä Kemijärvellä. Luulen, että muuallakin saatetaan näin toimia.
Perinne on yleensä säilyttämässä jotakin hyvin arvokkaaksi koettua asiaa. Niin on ilman muuta myös tuon virren laulamisessa, kunhan vain virren sanoma pääsee murtautumaan itse yhdessä laulamisen voimakkaan kokemuksen läpi. Se ongelmahan vahvoissa perinteissä muutenkin on, että niistä tulee helposti itsetarkoitus. Muoto alkaa elää omaa elämäänsä sisällön kustannuksella. Joulunvietossamme on varmasti paljon myös tällaista; osin kaikille yhteistä, osin omalle perhe- tai sukukunnalle ominaista perinnettä, jota ilman joulu ei tunnu joululta.
Tietyllä tavalla myös vuoden vaihtuminen juuri nyt on perinne. Eihän kaikissa kulttuureissa nyt eletä vuodenvaihdetta. Kalentereita on erilaisia, vuoden alku voi olla märitelty jonkin muun perinteen mukaan ja elettävä vuosiluku saattaa olla hyvinkin erilainen. Lopulta ei ole ollenkaan itsestään selvää, että ajanlaskumme taitekohta sattuu juuri tähän hetkeen. Esimerkiksi puhtaasti aurinkokunnan rakennetta ja liikkeitä ajatellen sopivammalta voisi tuntua äsken ohitettu talvipäivän seisaus, jolloin maa oli vuotuisella kierrollaan lähimpänä aurinkoa.
Ehkä monikaan ei ole tiennyt, että tällä päivällä on varsinaisesti vanhempi sisältö kuin se, että sitä vietetään vuoden alkamisen päivänä. Sekin tosin riippuu toisesta perinteestä; siitä, että Jeesuksen syntymäjuhla on kristillisen kirkon perinteessä asettunut juuri sille paikalle, missä sitä nyt vietetään. Tänään vietämme nimittäin joulun oktaavia eli viikkojuhlaa. Viikkojuhlan paikka juutalaisessa perinteessä oli kahdeksantena päivänä varsinaisesta juhlasta. Kahdeksas päivä oli tärkeä myös poikalapsen syntymästä lukien. Silloin oli nimen antamisen ja Jumalan käskemän liiton näkyvän merkin, ympärileikkauksen toimittamisen aika. Tuo tapahtuma Jeesuksen ajallisen elämän matkalla on tämän päivän varsinainen kristillinen aihe. Siksi uudenvuodenpäivän otsikkona on ”Jeesuksen nimessä”.
Tätä taustaa vasten kannattaa mietiskellä virren 170 sisältöä. Päivän evankeliumin lupaus suurista teoista Jeesuksen nimessä löytyy hyvin kirkkaana Lutherin tekstistä: ”Me turman vallat voitamme Herrassa ainoastaan. Hän, Kristus, kuningas, on voiton ruhtinas, lyö joukot helvetin, ne tallaa jalkoihin ja voiton meille saattaa…Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää?” Taisteluvirren vanha vainooja on saatettu kansakunnan historian aikana tunnistaa vaikkapa naapurivaltioksi, jonka kanssa on jouduttu taistelemaan. Varsinainen kohde, joka vain Kristuksessa voitetaan, on silti jotakin muuta. Pahan kolminaisuudeksi voisi kutsua sitä, mikä on meitä vastaan: synti, kuolema ja Perkele. Näiden kolmen kanssa joudumme elämäämme elämään. Ne ovat vastassamme myös uuden vuoden alkaessa. Niihin eivät omat voimavaramme kykene vaikuttamaan. Siksi on syytä aloittaa uusi vuosi Jeesuksen lupauksen mukaan häneen turvautuen, hänen nimessään.
Jeesuksen nimenanto ja ympärileikkaus muistuttavat meitä erittäin tärkeästä asiasta. Ympärileikkaus on uuden testamentin, Jumalan Kristuksessa tekemän uuden liiton, elämässä ymmärretty esikuvallisena toimituksena Pyhän kasteen esikuvaksi. Pyhän kasteen sisältö on meille paljon enemmän kuin nimen antamista. Se nimi, johon meidät on silloin liitetty, on itse Jeesus Kristus! Kaste siis antaa meille yhtä aikaa kutsun ja oikeutuksen elää ja toimia Jeesuksen nimessä. Pyhä kaste julistaa ja todellisesti myös lahjoittaa aivan uudenlaisen tilanteen ihmisen elämässä. Pahan kolminaisuus on olemassa ja se vaikuttaa, mutta Kristuksessa se on samalla jo voitettu ja kukistettu. Vanhastaan luterilaiseen kastekaavaan oli hyvinkin selkeästi sisällytetty eksorkismi, manaus, joka merkitsi selkeää sanoutumista irti pahan vallasta. Edelleen ajatus on toki mukana kastekaavassa. Kasterukous sisältää pyynnön: ”Ota tämä lapsi pyhässä kasteessa yhteyteesi. Suo, että hän synnin, kuoleman ja pimeyden vallasta vapautettuna palvelisi lapsenasi sinua koko elämänsä ajan.” Ristinmerkin jälkeen voi käyttää saatesanoja: ”Armollinen Jumala on Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden vapauttanut sinut synnin, kuoleman ja pahan vallasta. Antakoon hän sinulle voimaa joka päivä kuolla pois synnistä ja elää Kristukselle.”
On ehkä vaikea käsittää tai siihen on vaikea suostua, että pahan valta on voitettu, että meidät on vapautettu siitä, mutta kuitenkin joudumme edelleen taistelemaan sen vaikutusta vastaan. On Jumalan suurta viisautta ja rakkautta, että näin on. Jeesuksen omien sanojen mukaan koko hänen työnsä tähtää siihen, että Isän kirkkaus tulisi julki. Jumalan kunniaa kuulutettiin Jeesuksen syntyessä. Jumalan kunniaksi hän täytti työnsä ja Jumalan kunniaksi hän edelleen täyttää lupauksensa. Täydellisesti voimme nähdä ja ymmärtää Isän Jumalan kunnian ja kirkkauden vasta taivaassa. Nyt se tulee parhaiten ymmärretyksi ja näkyviin siinä, että suostumme elämään Jeesuksen lahjan emmekä oman voimamme varassa. Pelkkä tekninen vapauttaminen kaikesta pahan vaikutuksesta ei vielä merkitsisi sitä, mikä jumalasuhteessamme on tärkeintä. Tärkeintä on nimittäin rakkaus, joka Kristuksessa on tullut tähän maailmaan. Rakkaus ei ole meistä lähtöisin, mutta meiltä Jumala odottaa, että suostumme siihen rakkauteen, jota hän meille lahjaksi tarjoaa.
Jeesuksen lupaus häneen uskovien teoista on todellinen ja voimassa oleva lupaus. Lupauksen oikean sisällön ymmärrämme, kun suostumme kuuntelemaan häntä itseään. Inhimillisen kunnian kaipuu ymmärtää suuremmat teot mieluusti näyttävinä ihmeinä ja merkkeinä. Tässä maailmassa on runsaasti julistajia, jotka sanovat toimivansa Jeesuksen nimessä tehdessään hämmästyttäviä tunnustekoja. Silti Jeesus itse joutuu sanomaan: Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’ (Matt.7:22,23). Eilen illalla uudenvuodenaaton evankeliumissa Jeesukselta pyydettiin merkkiä taivaalta. Hänen vastauksensa pyytäjille oli mm. ”Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” (Matt.16:4).
Me rakastumme helposti yksilön näyttäviin tekoihin, mutta samalla meiltä jäävät huomaamatta Jumalan suuret teot. Jeesuksen lupaama suurempi teko on esimerkiksi se, että me olemme tänään täällä koolla Jumalan sanan äärellä. On käsittämättömän suuri teko ja Jumalan ihme, että kristillinen kirkko on ylipäänsä olemassa tässä maailmassa. Jumalan sana ei ole ihmismielen mukainen asia! Kristinusko on oikea vastaus kysymykseen: ”Mikä ei kuulu joukkoon?”, kun luetellaan kaikki maailmanuskonnot. Kristuksen kirkon varsinainen rakennusaine ja olemus ei nimittäin ole suurimmissakaan ja näyttävimmissäkään kirkkorakennuksissa, vaan siinä uskossa, joka on Jumalan työtä meissä. Se ei anna kunniaa meille, ja siksi se ei kuulu joukkoon. Kaikissa muissa uskonnoissa on lopulta kyse siitä, miten ihmisen tulee saavuttaa jotakin, kehittyä jollekin asteelle saavuttaakseen sen, mitä jumalaksi tai muuten korkeammaksi asteeksi nimitetään.
Pohjoisen herätysliikkeen, lestadiolaisuuden, yksi kuuluva tunnus on anteeksiantamuksen julistaminen Jeesuksen nimessä ja veressä. Tällä hetkellä herätysliikkeen suurimalla haaralla on etsikkoaika; suokoon Jumala, että siellä uskalletaan perata pois sitä, mikä ei ole Jumalasta lähtöisin. Anteeksiantamuksen julistuksen muoto on meille ehdottomasti esimerkiksi kelpaava. Siinä toteutuu varmasti Jeesuksen lupaus: Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen. Jeesuksen nimessä emme voi toimia minkään Jumalan sanan vastaisen tavoitteen suuntaan. Sellaisesta automaatista ei ole kyse.
Kaikkein suurin ihme on se, että me voimme uskoa Jeesuksen Kristuksen Herraksemme ja Vapahtajaksemme. On ihme, että hän on kanssamme tänään sanan ja ehtoollisen kautta ja lupaa olla kaikki päivät myös alkaneen vuoden aikana.