Uudenvuodenpäivä, Lk. 2: 21, Esko Väyrynen

”Rauhan rakentaminen on asia numero yksi.” Näin totesi Helsingin piispa Samuel Lehtonen viime yönä televisioidussa uudenvuoden puheessaan.
Vuoden vaihde on hyvin tunnelatautunut. Ennen kaikkea nuoret kyselevät rauhan säilymistä maailmassa. Tässä asiassa toivottomuus näyttää saavan yliotteen kaikkien mielissä. Suuret valtiot vaikuttavat kyvyttömiltä ratkaisemaan kilpavarustelun purkamista.. Toinen kysymys, joka ahdistaa ihmisten mieliä, on lisääntyvä rotusorto, vaikka tasa-arvolaki onkin astunut voimaan tänä päivänä.
Jos me uuden vuoden alkaessa unohdumme ennustellen ja arvaillen tuijottamaan tulevaisuuteen, niin meidän vaarana on sortua epätoivoon. Ennusmerkit ovat masentavia. Tulevaisuuden ennusteluun pysähtyessämme olemme jo harhassa.
Kristillisen seurakunnan ei tarvitse jäädä ennustelun ja arvailun varaan uuden vuoden alkaessa. Tämän päivän evankeliumi kertoo lupausten täyttymisestä, profeettojen ennustusten toteen käymisestä. Kristillisen seurakunnan jäseninä emme seiso mykän tulevaisuuden edessä neuvottomina. Tämä päivä keroo meille, että tulevaisuuskin on Jumalan hallinnassa, vaikka se inhimillisesti onkin tuntematon.
Syntiinlankeemus tapahtui ihmisen järjelle käsittämättömän kiellon, yhden ainoan hedelmäpuun hedelmien syöntikiellon rikkomisesta. Ihmisjärjelle yhtä mielettömällä tavalla langenneelle tarjotaan pelastus ja sovitus yhteen ainoaan nimeen turvaamisella. ”Ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman”, Ap.t. 4: 12. Tämä tarkoittaa, että vaikka tulevaisuus näyttää kuinka toivottomalle, niin Jeesukseen turvaavat eivät voi hukkua. Tai kääntäen, että vaikka tuntisimme itsemme kuinka avuttomiksi tekemään mitään, niin Jeesus on meidän apumme ja turvamme kuolemankin hädässä.
Meillä kaikilla on ajan merkkejä tarkkaillessamme perusteltua aihetta huolestuneina kysellä: mitähän alkanut vuosi tuo tullessaan. Monille terveys aiheuttaa tuskaa ja ahdistusta. Toisia ahdistaa taloudellinen tilanne. Monia ahdistaa asiat, joita sivullinen ei osaa kuvitellakaan. Me saamme Jeesuksen nimeen vedoten jättäytyä turvallisesti armollisen Jumalan suojelukseen tulevaisuuden tuottaman pelon ja ahdistuksen vallassa.
Saattaa hyvinkin tapahtua, että joku tuo lapsensa kasteelle kaiken varalta ajatellen, että tuskinpa siitä mitään vahinkoakaan on. Siitä huolimatta, että me vanhempina emme pysty käsittämään kasteen lapsillemme antamaa Jumalan lapseuden merkitystä, Jumala antaa siunauksensa täydellisenä kastetulle. Samalla tavalla, jos me turvaudumme Jeesuksen nimeen vedoten Jumalan armoon viimeisenä keinona, kun emme keksi enää mitään muuta keinoa, Jumala kuulee hätähuutomme Isän rakkaudella. Jumala ei lakkaa antamasta meille anteeksi vielä senkin jälkeen, kun me emme osaa enää edes kuvitella omistavamme lapsen oikeuksia. Tuhlaajapoikakin aikoi pyrkiä palkkalaiseksi, mutta isä otti hänet täydellä perimysoikeudella takaisin kotiin, vaikka hän oli jo tuhlannut lakiosansa. Jumalan käsittämättömän armotalouden mukaan me saamme aina uudelleen tuhlatun lapsenosamme.
Suomen kansa tahtoo varmasti koko sydämisesti elää rauhassa kaikkien kansojen kanssa. Vaikka maailman tilanne poliittisesti tarkastellen näyttääkin toivottomalle, niin kristityille uskon kannalta tilanne on toivoa täynnä. Raamatun mukaan luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle – kuitenkin toivon varaan. Kansojen välisen suhteiden näkymätkään eivät voi saada meitä epätoivoon, koska me saamme pyytää Jumalan johdatusta Jeesuksen nimeen vedoten kansojen pyrkimyksille keskinäiseen ymmärrykseen ja rauhaan.