Rakkaat kristityt.
Tänään vuosiluku kirjoitetaan toisin kuin eilen. Olemme vuodessa 2019. Siis vuosi 2019 Kristuksen syntymästä. Tosin nykytietämyksen mukaan, vuosiluvussa on virhe – Kristus syntyi oikeasti noin 4-7 vuotta aiemmin. Munkki, jonka laskemiin vuosiluku perustuu teki virheen… aika kuitenkin kulkee, etenee eteenpäin. Vai kuinka?
Ajan määritteleminen on vaikeaa – minun ymmärrykselleni mahdotontakin. Sitä ovat miettineet vuosisatojen aikana monet fyysikot ja filosofit ja ovat yrittäneet selittää ajan olemusta. Mitä me mittaamme, kun mittaamme aikaa? Sen määritteleminen on hyvin vaikeaa.
Elämän kokemus kuitenkin osoittaa, että me aivan kuin elämme ajan virrassa. Jokin vain menee eteenpäin. Jokin, johon emme voi palata. Mennyt – nykyhetki – tulevaisuus. Löysin määritelmän, että nykyhetken kesto olisi noin 12 sekuntia. – Se siis meni jo -. En voi palata enää hetkeen, jolloin aloitin tämän saarnan.
Ajassa on paljon asioita, jotka ovat sopimuksen varaisia. Vuosiluku on sellainen, kellonaika on sellainen. Se, että maailmassa käytetään yhteistä kellonaikaa – sekin on peräisin vasta 1800 luvulta. Silloin kehiteltiin aikavyöhykkeet.
Aika ymmärretään kahdella eri tavalla. Yksi tapa ymmärtää on syklinen – aika ikään kuin kiertää ympyrää, asiat toistuvat. Se on jotenkin helppo käsittää: elämme vuoden kierrossa. Vuodenajat seuraavat toistaan uudelleen ja uudelleen. Maa kiertää aurinkoa – kierroksen kesto on yksi vuosi. Maa pyörii akselinsa ympäri – yksi kierros kestää vuorokauden. Kuu kiertää maata – kiertoaika kuukauden jne. Olemme kuin jatkuvassa pyörityksessä. Sama pätee koko universumiin – yhtä suurta pyörimistä kaikki…
Toinen tapa tulkita aikaa on lineaarinen. Tätä ajatustapaa voi hyvin pitää kristillisenä tai juutalaisena käsityksenä ajasta. Aika on kuin pitkä jatkumo. Se alkaa jostakin ja päättyy johonkin.
Raamatussa on paljon viittauksia tällaiseen ajan ymmärrykseen. Näin jo heti ensi riveiltä: ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan…” Kaikki alkoi joskus. Kaikki alkoi luomisen hetkestä. Sitä ennen ei ollut aikaa. Kristillinen käsitys ajasta on sellainen, että kerran kaikki alkoi – sitten historian vaiheissa tapahtui kaikenlaista ajallaan: ”kun aika oli täyttynyt, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneet, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan…” kirjoitti Paavali. Ja kerran on aika myös päättyvä. Historialla on alku ja loppu.
Tähän vuodenvaihteeseen liittyi myös eräs loppu ja alku. Tällä Loviisan seudulla seitsemän seurakunnan aika loppui ja kahden seurakunnan aika alkoi. Olemme tänään kokoontuneet ensimmäiseen Agricolan suomalaisen seurakunnan messuun. Mennyt vuosi on sisältänyt paljon tähän liittyviä valmisteluja. Valmistelut ovat pitkälti olleet hallinnollisia. Kokouksia on pidetty kokouksien jälkeen. Kun yksi on ohi, on jo seuraavan valmistelut olleet täyttä vauhtia menossa.
Seurakunta on kuitenkin oleellisesti aivan muuta kuin hallintoa. Ei seurakunta elä hallinnosta, ei seurakunta elä erilaisista päätöksistä. Usko sykkii ihan muualla. Seurakunnan elämä sykkii kristittyjen yhteydestä.
Tiedän, että seurakunnan hallinnollisten rakenteiden muutos on herättänyt monenlaisia tunteita, pelkoja ja epäilyksiä. Ja kuitenkin näissä erilaisissa päätöksissä on kyse organisaation hoitamisesta muuttuvassa ajassa. Usko kuitenkin elää yhteydessä.
Seurakuntamme alueella on viisi kirkkoa: Loviisa, Lapinjärvi, Ruotsinpyhtää, Pernaja ja Liljendal. Hallinnollisesti alueella on yksi seurakunta – mutta elämä sykkii eri puolilla siellä, missä kokoonnutaan yhteiseen jumalanpalvelukseen.
Mihin joukkoon kuulun? Se joukko on usein paljon pienempi kuin koko laajalla alueella oleva seurakunta. Yhteisöt syntyvät ja elävät kirkkojen ympärillä. Nämä yhteisöt ovat olleet ja tulevat olemaan jatkossakin. Kuulun yhteen heidän kanssaan, joiden kanssa käyn yhdessä ehtoollispöytään, tai joiden kanssa yhdessä tunnustan uskoni. Kuulun yhteen heidän kanssaan, joiden kanssa voin jakaa elämän huolen tai pysähtyä hiljentymään Jumalan kasvojen eteen.
Nuo rajat eivät muutu hallinnollisilla päätöksillä. Yhteys kulkee sydämestä sydämeen.
Toisaalta yhteys on pienen joukon yhteyttä – ja toisaalta yhteyttä yli monenlaisten rajojen, kansallisten, kirkkojen, seurakuntien, valtioiden… niin yli rajojen. Yhteistä on usko Jeesukseen. Sillä usko kasvattaa hedelmänään rakkautta – rakkaudella ei ole rajoja.