Uudenvuodenpäivä, Matt. 4: 12 – 16, Kari Tiirola

Onko mikään muuttunut? Onko tämä päivä jollakin ratkaisevalla tavalla erilainen kuin eilinen?
J
oulukuu
on
kääntynyt tammikuuksi. Elämässä ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään suurta käännettä. Samat
talouskriisit,
maailmanpolitiikan
juonet
,
avioliittolait ja julkkisten elämänkäänteet täyttävät ikkunoiden
lööpit
.
O
n hyvin mahdollista, että keskiyön kellonlyöntien jälkeen myös oma elämäsi
jatkoi sitä samaa, mitä
viime kuukausina muutenkin: ilot ja surut pysyvät vuoden vaihtumisesta huolimatta
.
Tämän
uudenvuodenpäivän
jälkeen
alkaa
arki, joka katkeaa vielä loppiaiseen, mutta sitten tavallinen pyhän ja
arjen vuorottelu iloineen ja suruineen.
Ainahan me toivomme
ja uskomme, että uusi vuosi on
parempi kuin
entinen. Se
on kaiken toivon perusta: e
ttä osaa ajatella, että huominen on parempi kuin tänään ja tuleva
vuosi kääntää kaiken parempaan suuntaan. Toivoa saamme, toivoa uskallamme, mutta emme voi tietää.
Tulevaisuutta eivät meille oikeasti näytä tinat ja taiat, sillä tulevaisuuden me näemme va
sta, kun olemme jo
osa sitä. Tulevaisuuden kertoo ainoastaan huominen.
Onko mikään muuttunut? Onko mikään muuttunut siitä päivästä,
satojen, tuhansien vuosien takaisesta,
kun Johannes Kas
taja alkoi saarnata autiomaassa?
Raivatkaa Herralle tie. Tasoittak
aa hänelle polut!
Johannes oli saarnannut oikeudenmukaisuutta, armoa ja laupeutta. Hän oli kehottanut ihmisiä
kääntymykseen, tekemään parannusta
elämästään
. Kuiva ja karu autiomaa oli täyttynyt voimakkaista
sanoista ja kehotuksista.
Puskaradio oli toimi
nut.
Ja ihmiset olivat tulleet. Ensin katsomaan
uteliaisuuttaan
outoa miestä, joka huusi autiomaassa. Kunnes puhe oli heitä koskettanut ja kastellut heidän sielujensa
autiomaan kuin kevätsade. Ja niin aavikko oli puhjennut kukkaan, antanut elämän ja to
ivoa monille. Näytti
siltä kuin Psalmin kauniit sanat olisivat vihdoinkin toteutuneet:
Herra antaa kaiken hyvän, maa antaa
satonsa. Herran edellä kulkee oikeus, se v
almistaa Herralle tien (Ps. 85).
Tämän päivän evankeliumi alkaa kuitenkin karulla tote
amuksella:
Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes oli
vangittu
…
Totuudenpuhumisella on hintansa, kuten usein tässä maailmassa
joutuu havaitsemaan
.
Kuningas Herodes, joka oli Jeesuksen syntymän aikoihin hallinneen Herodes Suuren poika, vangitsi ja
myöhemmin
tappoi
Johannes Kastajan.
Näytti siltä, että o
ikeudenmukaisuuden
, toisen maailman, Jumalan
maailman
ääni oli vangittu ja hiljennetty ainiaaksi. Ja autiomaa pala
i
si jälleen autiomaaksi. Hetken
kukoistuksen jälkeen se oli
si
taas
hiljainen, kuiva ja karu.
Yhtä toivoton kuin toisinaan tämä meidän
maailmamme.
Me tiedämme ja tunnemme tämän maailman autiomaat.
Lehtiotsikoita ei tarvitse tänään kerrata. Me
tunnemme muutenkin kaiken sen kurjuuden, onnettomuudet ja sodat ja väkivaltaisuudet, jotka vyöryvät
j
oka päivä päällemme.
Toisinaan autiomaan suunnalta tuulee myös omaan elämäämme, puhaltaa hiekkaa
ja tekee elämästä vaikean hengittää. Mikä onkaan ollut se elämän tuska, joka on kuluneena vuonna
kuristanut kurkkua ja tehnyt elämän karuksi, ki
vikoiksi kulk
ea? Tai ehkä olet seurannut vierestä jonkun
läheisen ihmisen taivallusta oman elämänsä autiomaan keskellä: kipujen ja uupumuksen valtakunnassa,
missä keitaat ovat olleet harvassa.
Onko mikään
siis
tänään
muuttunut?
Uskallammeko ajatella, että jokin on s
ittenkin muuttunut, että
huominen on parempi kuin tämä päivä? Että eilinen, tämä päivä ja huominen eivät olekaan vain samaa
jatkumoa?
Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes oli vangittu
…
Kun, silloin kun, samalla hetkellä kun.
Kertomus siis jatkuu siitä, mi
hin se näyttää päättyvän. Johanneksen aika on lopussa,
hän on tehnyt
tehtävänsä,
mutta uusi aamu
jo sarastaa
.
Kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka
asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus.
Tä
mä nouseva uusi aamu ja päivä
ovat
kirkkaampi
a
kuin
kaikki
muut aamut ja päivät, sillä ne
a
loittavat
aivan uudenlaisen ajanlaskun. Sellaisen, joka näyttää
pimeydessä asuville suuren valon ja kuoleman varjon maassa asuville loistavan kirkkauden.
On kyse siitä
ajanlaskusta, joka alkoi
jouluna. Uudenvuodenpäivä
1.1.
on kalenterissa tammikuun alku ja uuden
kalenterivuoden ensimmäinen päivä.
Kirkkovuodessa se ei ole kuitenkaan uusi vuosi eikä ensimmäinen
päivä. Kirkkovuosi, joka heijastelee uutta ajanlaskua, Jumalan aikaa ja taivaan va
ltakunnan tulemista, alkaa
nimittäin adventin odotuksesta. Ennen alkua on jo
jotakin. Ennen alkua on
annettu lupaus, jota seuraa
odotus, lupaus siitä, että oikeudenmukaisuus toteutuu ja Jumalan valtakunta saapuu. Ja odotus, kansan
odotus, autiomaassa as
uvien odotus ja äidin odotus, kunnes lapsi syntyy. Lapsi, josta enkelit lauloivat, jota
paimenet kumarsivat ja jota mekin riensimme katsomaan Betlehemiin.
Kaikki
oli juuri niin kuin oli sanottu,
totesivat paimenet. Jumalan sanat eivät olleet tyhjää puhe
tta, sillä
l
upaukset olivat täyttyneet. Odotus oli
päättynyt. Mikä
än
ei enää olisi kuin ennen.
Vanhan perinteen mukaisesti juhlan oktaavina eli kahdeksantena päivänä lapsi sai nimen.
Toisin kuin
nykyajan vanhemmilla, Marialla ja Joosefilla
ei ollut har
kintavaltaa, sillä enkeli oli jo
yhdeksän kuukautta
aikaisemmin kertonut Marialle, että kohdussa kasvavalle lapselle on annettava nimeksi Jeesus.
Käännettynä nimi merkitsee
Herra pelastaa
.
Tämä päivä on siis sidoksissa juhlaan, joka vielä jatkuu. Se
sit
oo kalenterivuodenkin siihen ajanlaskuun, joka alkoi jouluna. Aikaan, jolloin
Herra pelastaa
.
Ei vain
jotakin, vaan
kaikki
on muuttunut. Jouluyön enkelien laulu helähti kirkkaan tähtitaivaan alla. Mutta sitäkin
suurempi kirkkaus valaisi maailman, kun J
umalan valtakunta murtautui ihmisten maailmaan. Se valaisee
pimeän ja tuo kirkkauden kuoleman varjoihin.
Kreikan filosofit selittivät, että on olemassa kaksi aikaa. On
khronos
, joka hakkaa sekunti sekunnilta, tunti tunnilta, jonka käydessä
kuukaudet vai
htuvat ja kalenterien
sivut kääntyvät. Se on armotonta aikaa, joka menee eteenpäin eikä sitä saa koskaan takaisin. Mutta on
toinenkin aika,
kairos.
Se on aika, joka rikkoo khronoksen armottoman tahdin. Se avaa taivaan ja maan ja
kaiken. Ja kaikki on l
äsnä siinä samassa hetkessä. Eikä se koskaan kulu. Jumalan aika on juuri tällaista
aikaa. Siinä ei ole menneisyyttä eikä tulevaisuutta, vain tämä hetki, joka ulottuu maasta taivaaseen,
ikuisuuden
hetki, jolloin taivas on avoin.
Evankeliumi kertoo, et
tä Johanneksen vangitsemisen jälkeen Jeesus siirtyi Galilean Kapernaumiin. Sekään
ei ole sattumaa, vaan tarkkaan harkittua. Galilean maakunta tunnettiin juutalaisten keskuudessa
”
pakanain
Galileana
”
. Halventava nimitys viittaa siihen, että toisin kuin h
urskaassa Juudeassa, Galileassa asui paljon
toisuskoisia
. Jeesus aloitti julkisen toimintansa siis niiden keskellä, jotka elivät marginaalissa, unohdettuina,
hyljeksittyinä,
kuoleman varjossa. Ketään ei suljettu pois.
Ketään ei suljettu ulkopuolelle.
K
aikki saivat
kuulla evankeliumin vapauttavan sanan.
Evankeliumin keskeinen sana on Jeesus,
Herra pelastaa.
Siksi me
aloitamme uuden vuoden toistaen Jeesuksen nimeä, ainoaa nimeä, joka pelastaa. Siksi kalenterivuoden
ensimmäinen päivä
viittaa
myös
toisen
laiseen ajanlaskuun, päivään, jolloin
kansa, joka asuu pimeydessä,
näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.
Tänään on se päivä.
Tänään alkaa uusi armon vuosi. Päivä ja vuosi,
jolloin Herra pelastaa, jolloin mei
dät kutsutaan pois
pimeydestä. Jolloin meidät kutsutaan viemään valoa kaikkialle
maailmaan. Ei eristäytymään, ei
pelkäämä
än, vaan viemään evankeliumia Jeesuksesta, tuomaan toivoa ja rakentamaan keitaita sinne, missä
tuulee autiomaan suunnasta.
Sillä k
ai
kki on muuttunut.
Eikä ketään suljeta pois.