Päivän tekstimme kuuluu Jeesuksen eskatologiseen puheeseen Matteuksen evankeliumin luvussa 24. Siinä hän toisaalta kehottaa seuraajiaan tarkkailemaan ajan merkkejä ja toisaalta varoittaa seuraamasta väistämättä ilmaantuvia vääriä profeettoja. Luku päättyy kertomukseen hyvästä ja huonosta palvelijasta, joista ensimmäinen teki työnsä tunnollisesti ikään kuin Herra olisi ollut koko ajan paikalla ja toinen päätti ottaa hieman rennommin. Vähän samaan tapaan kuin me miehet emännän ollessa muutaman päivän poissa. Kerkeäähän ne tiskit sitten vähän ennen vaimon kotiinpaluutakin. Vai miten se menikään.
Luku 25 jatkaa samaa teemaa. Sen ensimmäisenä vertauksena on kertomus viisaista ja tyhmistä neitsyistä odottamassa hääkulkuetta tulevaksi morsiamen kodista sulhasen kotiin: edelliset olivat varautuneet viivytyksiin ja heillä oli varapolttoainetta lamppuihinsa, jälkimmäisillä ei. Teema jatkuu tunnetulla kertomuksella palvelijoille annetuista talenteista ja niiden käytöstä. Koko lopun aikojen käsittely päättyy kertomukseen viimeisestä tuomiosta ja niistä perusteista, joilla ihmiset jaettiin vuohiin ja lampaisiin. Kriteerihän oli, kuten tiedämme, lähimmäisten auttaminen.
Tämä päivän tekstimme liittyy siis tähän laajempaan kertomussarjaan. Sen pääasiana on toisaalta Ihmisen Pojan paluun yllätyksellisyys ja kehotus olla koko ajan valmiina.
Miten tätä valmiinaoloa sitten pitäisi tulkita?
Kristikunnan historia tuntee lukemattomia ryhmiä, jotka ovat laskeskelleet lopun aikojen tuloa ja vetäytyneet maailmasta odottamaan sitä. Alkuseurakunnassakin oli voimakas ajattelutapa, että Herra palaisi vielä heidän elinaikanaan. Vuosituhanten kuluessa nuo odotukset ovat kerta toisensa jälkeen kuitenkin rauenneet tyhjiin. On aivan ilmeistä, että tämänkaltaisia kohtia ei voi tulkita tuolla tavalla.
Sitten on niitä ryhmiä, jotka ovat rakentaneet Jumalan valtakuntaa maan päälle. Tällaisia ovat olleet m. uskonpuhdistuksen ajan kalvinistinen Geneve ja jopa USA:n ensimmäiset siirtolaiset, jotka pakenivat sinne katolisen kirkon ja valtioiden vainoa Euroopasta. Myös nämä ryhmät ovat useimmiten hävinneet toisen tai kolmannen sukupolven aikana. Joitain poikkeuksia toki on kuten esimerkiksi USA:n hamishit. Näille pidempään säilyneille ryhmille on ollut tyypillistä ikään kuin säilöä syntyaikansa tapakulttuuri ja uskonnolliset korostukset. Lisäksi ne ovat hyvin usein eristäytyneet muusta yhteiskunnasta. Ajatellen Jeesuksen lähetyskäskyä viedä sanoma kaikkeen maailmaan ja kehotukset olla maan suolana, niin tämäkään tulkinta ei oikein tunnu vakuuttavalta.
Ehkäpä tähän valvomiseen oikea tulkinta löytyykin noista seuraavan luvun ohjeista – ja erityisesti tuosta viimeisen tuomion kuvauksesta (Mt 25):
34Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. 35Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. 36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
37Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? 38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? 39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ 40 Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Tätä samaa asiaa korosti myös Martti Luther (>Adventtisaarna 1520 §55) puhuessaan Jeesuksen tulon odotuksesta:
”Kaikki teot paitsi usko on suunnattava lähimmäiseen. Sillä Jumala ei vaadi meiltä mitään tekoa häntä itseään kohtaan, vaan ainoastaan uskoa Kristuksen kautta. Sen jälkeen älä ajattele muuta kuin että teet lähimmäisellesi kuten Kristus on tehnyt sinulle. Etsi, missä on köyhiä, sairaita ja kaikenlaisia kurjia; heitä auta.”
Eli se valvominen, josta Jeesus tässä puhuu, onkin enemmän uskollisuutta omien tehtävien suorittamisessa ja lähimmäisen palvelemisessa kuin missään ns. uskonnollisissa aktiviteeteissa. Jos oikein tarkasti katsomme tuota Lutherin saarnaa, niin hän jopa vastustaa kaikkea muotojumalisuutta ja sellaista seremoniallisuutta, joka tekee esimerkiksi messuun osallistumisesta jonkinlaisen hurskauden mittarin.
Jeesukselle, kuten Lutherillekin, todellinen opetuslapseus on tuota lähimmäisen huomioonottamista.
Vaikka Luther korostikin jokaisen yksityisen kristityn vastuuta lähimmäisestään, hän näki asian myös laajemmin. Tiedämme hyvin, että uskonpuhdistus sai alkunsa Lutherin lukiessa Roomalaiskirjeesta, että ”Vanhurskas on elävä uskosta.” Se sijaan toinen vaikutushistorialtaan yhtä merkittävä raamatunsitaatti on tuntemattomampi. Luther nimittäin luki 5. Mooseksenkirjasta ”teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä (5Ms 15:14)”, jonka hän tulkitsi käskyksi. Hän uudisti Pohjois-Saksan kaupunkien kaupunkijärjestykset, yhdisti eri sääntökuntien ja kiltojen avustusrahastot yhteen ja antoi ne eri kaupunkien raatien hoitoon tuoden Saksaan venetsialaisen kunnallisen sosiaalihuollon. Myöhemmin pietismi Hallen laitoksissa alkoi poistamaan köyhyyttä koulutuksen avulla – ja loi modernin koululaitoksen. Meidän pohjoismainen hyvinvointivaltiomme on pitkälti noiden linjausten perustalle syntynyt.
Meille nykyajan ihmisille tuo Jeesuksen kehotus valvomiseen tarkoittaa aivan samaa kuin mitä Jeesus ja Luther opettivat: meidän tulee uskollisesti toteuttaa kutsumustamme sillä paikalla, johon meidät on asetettu.
Tuossa samassa kokonaisuudessa on myös esimerkkejä siitä, mihin emme saisi sortua. Tyhmät neitsyet eivät varautuneet tulevaisuuteen ja olivat silloin pulassa kun tarvittiin öljyä. Matkoilla olevan isännän palvelijat alkoivat ryypätä ja rellestää kun isäntä ei ollut kotona. Molempien ryhmien kohdalla oli oma kutsumus unohtunut. Kaikki muu oli kivempaa kuin se, mitä varten he olivat tehtävissään.
Tämä vaara on meilläkin. On niin todella helppoa lähteä mukaan erilaisiin statuskilpailuihin. Tai hankkia erilaisia elämyksiä. Tai koota ympärilleen sitä kuuluisaa ”jos tarttis” –tavaraa. Tai ajatella, että minun täytyy ehdottomasti saada tämä ja tuo hilavitkutin.
En sano, etteikö olisi kiva käydä silloin tällöin Lintsillä tai etteikö MyPa:n matsista saisi nauttia. Ei meiltä nyt ihan erakkomaista elämää odoteta. Kyse on pikemminkin siitä, että toimimme elämämme perusarvojen mukaan. ”Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa./p>
Kolme viikkoa sitten evankeliumitekstissä puhuttiin kristityistä maan suolana – ja siitä, että se suola menettää makunsa. Kyse on siitä, että kaikissa toimissamme pitäisimme periaatteenamme lähimmäisen parhaan. Toimimmepa kotona, työpaikalla, koulussa tai muuten julkisuudessa meidän tulisi muistaa toimia lähimmäisemme parhaaksi.
Tämä on melko selvää yksilötasolla. Luther korostaa omalla esimerkillään tätä kuitenkin myös laajemmissa rakenteissa. Poliittisten päätösten tulisi aina ottaa ensisijaisesti huomioon nuo vähimmät veljet. Mutta näin tulisi tehdä myös liikeyrityksissä. Ihminen ei ole varaosa, joka voidaan heittää pois kun sitä ei tarvita. Vaikka kohtuullinen voitto onkin sallittavaa, on kristillinen perinne pitänyt ahneutta aina kuolemansyntinä. Jos kristitty liikeyrityksen johdossa unohtaa tämän näkökulman, voi perustellusti todeta, että suola on menettänyt makunsa.
Olen tässä viime aikoina lueskellut kirkon nelivuotiskertomusta. Se on aika karua luettavaa. Kun niitä tilastotietoja katselee, tulee eittämättä mieleen, että suola on menettänyt makunsa ja evankeliumi on meidän tähtemme tullut pilkatuksi.
Ja kuitenkin – noita samoja tilastoja katsellessa näkyy selvästi, että eniten kirkon työssä arvostetaan nimenomaan sen tekemää diakoniatyötä. Lähimmäisen auttamista. Turun piispa Kalliala totesikin hiljan, että taitaa kansa olla loppujen lopuksi hyvinkin kristillistä koska ”[e]rilaisten auttamiseen liittyvien [kirkkoon]kuulumisperusteiden kannatus kun huippii 80 prosentissa ja ylikin.”
Lähimmäisen rakastaminen on kristityn perustehtävä täällä maailmassa. Tuota perustehtävää Jeesus on kutsunut meitä uskollisesti toteuttamaan. Tuohon Herramme kutsuun me vastaamme nousemalla tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen,taivaan ja maan Luojaan…