Päivän tekstimme kuuluu Jeesuksen eskatologiseen (lopun aikoja käsittelevään) puheeseen Matteuksen evankeliumin luvussa 24. Siinä hän toisaalta kehottaa seuraajiaan tarkkailemaan ajan merkkejä ja toisaalta varoittaa seuraamasta väistämättä ilmaantuvia vääriä profeettoja. Luku päättyy kertomukseen hyvästä ja huonosta palvelijasta, joista ensimmäinen teki työnsä tunnollisesti ikään kuin Herra olisi ollut koko ajan paikalla ja toinen päätti ottaa hieman rennommin. Vähän samaan tapaan kuin me miehet emännän ollessa muutaman päivän poissa. Kerkeäähän ne tiskit sitten vähän ennen vaimon kotiinpaluutakin. Vai miten se menikään.
Luku 25 jatkaa samaa teemaa. Sen ensimmäisenä vertauksena on kertomus viisaista ja tyhmistä neitsyistä odottamassa hääkulkuetta tulevaksi morsiamen kodista sulhasen kotiin: edelliset olivat varautuneet viivytyksiin ja heillä oli varapolttoainetta lamppuihinsa, jälkimmäisillä ei. Teema jatkuu tunnetulla kertomuksella palvelijoille annetuista talenteista ja niiden käytöstä. Koko lopun aikojen käsittely päättyy kertomukseen viimeisestä tuomiosta ja niistä perusteista, joilla ihmiset jaettiin vuohiin ja lampaisiin. Kriteerihän oli, kuten tiedämme, lähimmäisten auttaminen.
Tämä päivän tekstimme liittyy siis tähän laajempaan kertomussarjaan. Sen pääasiana on Ihmisen pojan paluun yllätyksellisyys. Tässä Jeesus käyttää esimerkkinä vedenpaisumuskertomusta ja Nooaa.
Vaikka vedenpaisumus itsessään ei ole tämän tekstin pääasia, ajattelin hieman käsitellä sitä, mitä nykyiset teoriat puhuvat siitä.
Sellainen uusi tieteenala kuin geomytologia tutkii geologisia ilmiöitä, joista muinaiset myytit puhuvat. Oletuksen mukaan myyttisiin kertomuksiin talletetut kuvaukset kertovat ihmisiä järkyttäneistä katastrofeista.
Eräs merkittävin muinaiskansojen myyteistä kertoo vedenpaisumuksesta. Erilaisia kertomuksia siitä löytyy eri puolilta maailmaa lähes pari sataa. Se on ylivoimaisesti yleisin yksittäisestä tapahtumasta kertova myyttinen kuvaus.
Vedenpaisumusta on pyritty selittämään teorialla jos toisella. Tällä hetkellä varteenotettavin on amerikkalaisen ympäristöarkeologin Bruce Massen (esim. Lyytimäki, Tiede 6/2008, 454-55; King About.com, http://archaeology.about.com/od/climatechange/a/masse_king.htm ) teoria siitä, että vedenpaisumus olisi ollut valtava tsunami, jonka olisi aiheuttanut komeetanisku n. 1500 km Madagaskarin itäpuolelle Tyyneen valtamereen.
Raamatun kuvaus tuosta tapahtumasta ei ole yhtä tarkka kuin monessa muussa kertomuksessa ja lisäksi siinä on joitain kuvauksia, joita ei tule ottaa kirjaimellisesti. Esimerkiksi ilmaisu 40 päivää ja 40 yötä tarkoittaa lähinnä ’sopivan pitkää aikaa.’ Ilmaisu on vähän samanlainen kuin jonkun puuskahdus, että on ’selittänyt asian ainakin tuhat kertaa.’ Se ei ole matemaattinen suure vaan lähinnä symbolinen ilmaus ajan kulusta. Tämä 40 esiintyy Raamatussa hyvinkin usein samassa merkityksessä.
Lisäksi on huomattava, että ilmaisu ”korkeimmatkin vuoret” on Mesopotamiaan suhteutettuna hieman sama kuin pohjalaisten puheet vuorista ja mäistä – näin itäsuomalaiseen korvaan ne kuulostavat kauniisti sanoen liioittelevilta. Mesopotamiassa maanpinta oli niin tasainen, että maanpinta nykyisen Irakin pääkaupungin korkeudella on alle 10 metriä merenpinnan yläpuolella. Alueella ei juuri ollut vuoria siinä mielessä kun me Itä-Suomessa ne ymmärrämme. Raamattu itsekin antaa tulvan syvyydeksi vain 7½m eli 15 kyynärää.
Tsunamiteoria sopii monen muun muinaisen myytin, esimerkiksi Gilgamesh-eepoksen, kuvaukseen tapahtumista. Ensin oli voimakas tuuli, sitten pimeys ja pitkäaikainen sade, jonka jotkut myytit kuvaavat polttavaksi. Varsinainen tulva oli sitten suuri tsunami-aalto, joka eri kertomuksissa ulottui viidestätoista sataan kilometriin sisämaahan. Hengissä selvinneet olivat yleensä pelastautuneet 150-300 metriä korkeille paikoille. Useimmat myytit kertovat tulvan kestäneen neljästä 10 päivään.
Massen teorian mielenkiintoisin ja hämmentävin osa on tapahtuman ajoituksessa. Kokoamalla yhteen kertomusten mainintoja vuodenajoista, kuunvaiheista, tähtien asennoista ja kiinalaisesta hallitsijakalenterista hän ajoittaa tuon komeetaniskun suunnilleen toukokuun 10. päivän tienoille vuonna 2807 eKr. Tämä merkitsisi sitä, että Mesopotamian ns. Jemdet Nasr kulttuuri olisi tuhoutunut tässä katastrofissa.
Itse Nooa ja hänen arkkinsa saavat selityksensä Mesopotamian muinaisjumalten palvonnasta. Sumeri oli pääosin suistomaata, jossa vesiyhteydet muodostivat kulkureittien perusrungon. Niinpä Sumerin jumalillakin piti olla omat laivansa, joilla he kyläilivät muiden jumaluuksien luona muissa kaupungeissa. Näitä laivamatkoja on kuvattu useissakin sumerilaisissa teksteissä.
Nooan esikuva oli Shuruppakin kaupungissa elänyt pappiskuningas Ziusudra. Ilmeisesti hän oli virkatehtävissä laivalla kun tulva iski ja pelastui kuin ihmeen kaupalla. Myöhempi tarina eläimistä arkissa on ilmeisesti alun perin kuvannut kyseisellä laivalla olleita uhrieläimiä. Siellä on jopa saattanut sananmukaisesti olla pari jokaista tunnettua eläintä.
Tulvan jälkeinen sateenkaari ja muu väriloisto selittyy ilmakehään nousseiden ja siellä jäätyneiden vesipisaroiden määrällä. Ilmiön vaikuttavuutta lisäsi vielä se, että sateet olivat puhdistaneet ilman pölyhiukkasista, jotka tavallisesti sumensivat näkyvyyttä.
Kuten sumerilaisissakin myyteissä myös Raamatun Nooa asettautui asumaan pohjoisemmaksi kuin ennen. Raamattu nimittäin kertoo Nooan istuttaneen viinitarhan ja nauttineen välillä liikaakin viiniköynnösten antimia. Tämä tieto on sikäli merkityksellinen, että eteläinen Mesopotamia oli kokonaan olutvyöhykettä ja viini oli siellä tuontitavaraa.
Kuten sanoin, kyseessä on tieteellinen teoria. Se ei vielä ole tosiasia mutta tällä hetkellä on varteenotettavin selitysmalli vedenpaisumukselle.
Mutta palataanpa päivän tekstiin. Syntyi tuo tulva miten tahansa, se tuli täysin yllätyksenä sen ajan ihmisille. Tämä yllätyksellisyys onkin Jeesuksen pääpainotus tulvan suhteen. Jeesuksen toisen tulemisen aikaa ei tiedä kukaan muu kuin Jumala itse. Jeesus itsekin kielsi tietävänsä sitä. Siksi kristityn tulisi tuon hyvän palvelijan tavoin pitää huolta tehtävistään tai viisaiden morsiusneitojen tavoin varautua Herran tulon pitkittymiseen tai palvelijoiden tavoin käyttää saamansa talentit tehokkaasti kykyjensä mukaan Herransa hyväksi.
Meille kullekin on annettu omat lahjamme, joita Herramme odottaa meidän käyttävän Hänen hyväkseen. Tähän palvelutehtävään me sitoudumme kun nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme:
Minä uskon Jumalaan,
Isään, Kaikkivaltiaaseen,
taivaan ja maan Luojaan…