Sikainfluenssa on yksi lopun ajan merkki. Jeesus puhuu lopun ajan merkeistä päivän evankeliumia edeltävissä jakeissa. Nämä aikojen merkit kertovat siitä, että tämä nykyinen maailmanaika on päättymässä, ja Jeesuksen paluu takaisin maan päälle on lähellä.
Ensimmäiset kristityt olivat varmoja ajan lyhyydestä ja odottivat, että Jeesus palaa jo heidän elinaikanaan. Myöhemmin kristityt ovat halki vuosisatojen odottaneet Jeesuksen tulevan takaisin omana aikanaan. Tässä ei ole mitään erikoista tai yllättävää. Päinvastoin. Kun uskomme Kristukseen, me myös odotamme hänen paluutaan. Kristuksen paluun odotuksen hiipuminen on huono merkki, joka kertoo siitä, että elävä yhteys Vapahtajaan on katkennut tai katkeamassa. Samalla Kristuksen paluun unohtaminen eli valvomattomuus on omalla tavallaan myös aikojen merkki. Sanoohan Jeesus päivän evankeliumissa, että ihmiset hänen paluunsa edellä syövät ja juovat, menevät naimisiin ja naittavat tyttäriään eli elävät elämäänsä ollenkaan ajattelematta, että Ihmisen Pojan tulo on oven edessä.
Vaikeammin selitettävä asia kuin itse Kristuksen paluun odotus on se, että menneet sukupolvet ovat tulkinneet oman aikansa tapahtumat lopun ajan merkeiksi. Mutta tämäkin on ymmärrettävää, sillä lopun aika alkoi heti Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Historia toistaa itseään, ja lopun ajan merkkejä on ollut nähtävissä historian eri vaiheissa. Historian kuluessa aikojen merkit käyvät aina selvemmiksi ja selvemmiksi, ja Kristuksen paluun edellä ne ovat selvempiä kuin koskaan aikaisemmin.
Lopun ajan merkit ovat herätelleet valvomattomia kristittyjä kautta historian. Tänään aikojen merkit kutsuvat valvomaan meitä tämän ajan Kristukseen uskovia. Oikeastaan kaikki historian tapahtumat ovat aikojen merkkejä, ja oman elämämme tapahtumat ovat merkkejä meille henkilökohtaisesti. Kysymys on vain siitä, tunnistammeko me ne merkeiksi, jotka osoittavat kohti Jumalaa ja kutsuvat hänen yhteyteensä.
Jotkut aikojen merkit ovat hyviä ja myönteisiä merkkejä, evankeliumin leviäminen on tällainen merkki. Myös omassa elämässämme kaikki se hyvä, mistä saamme iloita, todistaa hyvästä Jumalasta. Mutta eikö vain käykin käsittämättömän helposti niin, että Jumala ja valvominen unohtuvat, ja huomiomme kiinnittyy ajalliseen elämään, jos elämässämme on kaikki hyvin? Siksi Jumalan armoa ja hyvyyttä on sekin, että kohtaamme kärsimyksiä ja vastoinkäymisiä, jotka muistuttavat ajallisen elämän lyhyydestä ja epävarmuudesta. Kärsimys on salaisuus, jota emme ymmärrä. Emme tiedä, miksi juuri meidän osaksemme tulevat ne vaikeat asiat, joita kohtaamme, mutta suhtaudumme niihin oikein, kun hiljennymme kuuntelemaan, mitä Jumala niiden välityksellä meille puhuu.
Samalla tavoin meidän tulisi suhtautua niihin aikojen merkkeihin, jotka ovat luonteeltaan kielteisiä ja jotka tahtoisimme välttää. Useimmat Jeesuksen mainitsemat lopun ajan merkit – esimerkiksi sodat, nälänhätä ja luonnonmullistukset – ovat näitä kielteisiä merkkejä. Sikainfluenssa on siis yksi tällainen merkki. Sikainfluenssa ei näytä olevan niin vaarallinen tauti kuin aluksi luultiin – mistä voimme olla kiitollisia –, mutta se on silti merkki, joka puhuu meille ihmiselämän hauraudesta ja nykyisen maailmanajan epävarmuudesta.
Vaikka sikainfluenssa jää ehkä vain yhdeksi melko vähäiseksi aikojen merkiksi, me olemme joka tapauksessa ihmiskunnan historian ainutlaatuisen ja poikkeuksellisen murrosajan todistajia. Globalisaatio, maapalloistuminen on johtanut siihen, että kohtalonyhteys sitoo maailman kaikki kansakunnat ja ihmiset toisiinsa. Esimerkiksi maailmantalouden myllerrykset ja ilmaston lämpeneminen koskettavat koko ihmiskuntaa ja sen jokaista jäsentä. Meidän aikamme on täysin erilainen kuin historian varhaisemmat aikakaudet. Niinpä me näemme ympärillämme selvempiä aikojen merkkejä kuin ennen meitä eläneet sukupolvet, ja vasta meidän aikanamme on tultu tilanteeseen, missä lopun ajan merkit voivat toteutua täydessä laajuudessaan. Onhan Jeesuksen näkökulma globaali, koko maailmaa käsittävä, kun hän puhuu tuloaan edeltävistä tapahtumista.
Meidän ei kuitenkaan tule tehdä mitään laskelmia Jeesukseen paluun ajankohdasta. Jotkut menettelevät näin, mikä on hyvin kummallista. Sanoihan Jeesus opetuslapsille ylösnousemuksensa jälkeen täysin yksiselitteisesti, että heidän “ei kuulu tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa nojalla on asettanut.” (Apt. 1:7) Päivän evankeliumin alussa Jeesus jopa toteaa, että edes hän itse ei tiedä paluunsa tarkkaa ajankohtaa. Jeesus tässä joko viittaa siihen asemaan, mikä hänellä oli maan päällä, tai sitten kysymys on Jumalan kolminaisuuden salaisuudesta, jota me emme ymmärrä. Me emme voi tutkia Jumalan salaisuuksia eikä meidän kuulu arvioida Jumalan asettamia määrähetkiä.
Jeesus palaa ehkä jo meidän elinaikanamme tai ehkä vasta meidän kuolemamme jälkeen. Vaikka Jeesus ei palaisikaan meidän aikanamme, oma ajallinen elämämme on joka tapauksessa lyhyt. Olemme kuin tuulen henkäys, ja päivämme katoavat kuin varjo (Ps. 144:4), emmekä tiedä, milloin ne päättyvät. Lyhyen elämämme tärkein hetki on tämä hetki, jota parhaillaan elämämme. Aikojen merkkejä ei ole tallennuttu Raamattuun siksi, että voisimme laskea määräaikoja. Niiden tarkoitus on nimenomaan herätellä meidät synnin unesta, sillä tärkeintä on, että olemme valveilla juuri nyt ja odotamme Herramme paluuta.
Se, mitä tulevaisuus tuo mukaan, on Jumalan kädessä – niin omassa elämässämme kuin muutoinkin. Niillä, jotka ajattelevat voivansa laskea määrähetkiä, on yleensä myös tarkka käsitys siitä, mitä on edessäpäin. Raamattu puhuu kuitenkin tulevista tapahtumista sillä tavoin, että niistä voidaan tehdä erilaisia tulkintoja, ja vasta jälkikäteen paljastuu, mistä oli kysymys. Jotakin selviä tulevaisuuden suuntaviivoja Raamattu meille toki antaa. Meitä ei kehoteta uteliaina tirkistelemään tulevaisuuteen, mutta meitä kehotetaan kääntämään katseemme ja ajatuksemme tulevaisuuteen, taivaaseen.
Kristuksen paluun odotus ja taivasikävä kuuluvat siis kristityn elämään. Luther sanoo, että meidän tulee elää ikään kuin oikealla jalalla taivaassa ja vain vasemmalla jalalla täällä maan päällä. Mutta vasemmalla jalallakin tulee seistä tukevasti. Vaikka tietäisimme Jeesuksen palaavan huomenna, tänään olisi syytä istuttaa omenapuu. Taivasikävä ei ole sitä, että haluamme päästä eroon tästä ajallisesta elämästä, joka sekin on Jumalan lahjaa. Taivasikävä on sitä, että kaipaamme päästä täydelliseen ja rikkumattomaan yhteyteen Vapahtajamme kanssa. Taivasikävä on sitä, että haluamme vapautua synnistä, joka kietoo ja ahdistaa meitä.
Tämän elämän aikana emme pääse synnistä eroon, ja siksi on tärkeää, että tunnistamme ja tunnustamme syntimme. Kun valvominen unohtuu, synnistä tulee ikään kuin luonnollinen asia. Silloin me emme seiso tässä elämässä vain vasemmalla jalalla ja huomiomme keskittyy ajallisiin asioihin. Näin käy tosiaan merkillisen helposti, kun emme kohtaa elämässämme mitään vastuksia. Päivän evankeliumi puhuu tästä yleisellä tasolla. Mutta miten ylipäänsä on mahdollista, että ihmiset Jeesuksen tulon edellä uppoutuvat ajallisiin asioihin ja jatkavat elämänsä entiseen tapaan, vaikka monenlaiset järkyttävät koettelemukset ravistelevat ihmiskuntaa?
Meidän on syytä palauttaa mieliimme Egyptin faarao. Kun Jumalan lähettämät vitasukset tulivat, faarao lupasi päästää israelilaiset pois Egyptistä, mutta kun vitsaukset hellittivät, faarao perui heti lupauksensa. Samoin näyttää käyvän Jeesuksen tulon edellä. Kun ihmiset saavat pienenkin hengähdystauon, he jatkavat elämäänsä entiseen tapaan ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eivätkä kaikki aikojen merkit kosketa kaikkia ihmisiä samalla tavoin. Miljoonat näkevät tälläkin hetkellä nälkää, ja miljoonat kuolevat vuosittain tauteihin, jotka voitaisiin helposti hoitaa varsin pienellä rahalla. Mutta kuinka paljon me parempiosaiset välitämme näiden ihmisten hädästä?
Ilmestyskirjassa kuvataan samoja vitsauksia, joista Jeesus puhuu, ja sanotaan sen jälkeen: “Loput ihmiset, jotka eivät kuolleet näihin vitsauksiin, eivät kuitenkaan lakanneet palvomasta kättensä töitä. … He eivät kääntyneet, he eivät luopuneet murhatöistään eivätkä taioistaan, eivät siveettömästä elämästä eivätkä varastamisesta.” (Ilm. 9: 20–21)
Jeesus kehottaa meitä valvomaan, ettei meille käy näin. Valvomisessa on kysymys samasta asiasta kuin uskon kilvoituksessa. Paavali kuvaa uskon kilvoitusta ja siinä tarvittavaa sota-asua seuraavasti: “Ottakaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen. Seiskää lujina! Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.”(Ef. 6:13–18)
Valvomisen ydin on syntien anteeksiantamuksessa eläminen. Evankelisen herätysliikkeen piirissä käytetään usein sanontaa “Jeesuksen kuolo ja kasteeni kallis, niissä mä kurja oon taivaaseen valmis”. Valvova on valmis taivaaseen mutta vain Hänen tähtensä, joka on kuollut puolestamme ja ottanut meidät kasteessa nimiinsä. Valvominen on sitä, että hakeudumme kurjina syntisinä Jeesuksen luo. Hän armahtaa, antaa anteeksi ja pitää meidät valveilla!