Kuluvana viikonloppuna on Kouvolassa vietetty Suomen Partiolaisten jäsenkokousta. Siksi partiolaisia on näkynyt tavallista enemmän. Partiolaisen tunnus on ”Ole valmis”. Jokainen partiolainen kantaa tätä tunnusta partiovyössään, sillä se on kirjoitettu vyön solkeen. Se on konkreettinen muistutus partioliikkeen yhdestä ydinasiasta. Meille partiolaisille tunnus merkitsee yksinkertaisesti sitä, että partiolaisen tulee aina olla valmiina palvelemaan ja täyttämään velvollisuudet. Siihen sisältyy kaksi puolta. Ensinnä on oltava sekä tiedot ja taidot että henkiset ja ruumiilliset valmiudet kunnossa. Siksi partiolaiset opettelevat ja harjoittelevat ensiapua, erilaisissa luonnonolosuhteissa selviytymistä, ihmissuhdetaitoja jne. Tähän kuuluu myös itsestään, omasta kunnostaan ja hyvinvoinnistaan huolehtiminen.
Toiseksi tarvitaan asenne ja halu auttaa ja palvella. Tällaisen asenteen kasvamiseen partioliike tähtää. Partion perustaja lordi Baden-Powell on todennut ohjeissaan partiojohtajille, että maailman yleisin pahe on itsekkyys. Siksi tavoitteena on kasvattaa ihmistä hyvään. Päämääränä on, ettei ihmisen kysymyksenä enää ole: ’Mitä minä voin saada?’ vaan ’Mitä minä voin elämässäni antaa?’
Tänään partiotunnus muistuttaa myös toisesta tärkeästä asiasta, olimmepa sitten partiolaisia tai emme. Kirkkovuodessa vietetään valvomisen sunnuntaita. Sen sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Jeesus kehottaa meille partiotyyliin: Olkaa siis tekin valmiit. Siis ”ole valmis!” Ihmisen tulee olla joka hetki valmiina lähtöönsä – joko tämän maailman loppuun tai omaan kuolemaansa.
Kristityt odottavat sitä hetkeä, jolloin Jeesus tulee takaisin maan päälle. Kristuksen tulo on etukäteen valmistettu ja ilmoitettu tapahtuma, mutta sen toteutumisen hetki on yllätys. Sitä ei tiedä kukaan muu kuin yksin Jumala. ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.” Siksi Jeesus sanoo: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” Mutta miten meidän tulee valvoa? Mikä on oikeaa valvomista? Miten noudatamme kehotusta: Ole valmis!
Ensinnä on huolehdittava siitä, että on valmiina milloin tahansa. Oikeaan valvomiseen kuuluu tilanteiden ennakointi ja varautuminen yllättäviinkin tilanteisiin. Kristus voi tulla milloin tahansa, keskellä arkielämää. Näinhän evankeliumissa kerrotaan: ”Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, toinen jätetään.” Valvominen tapahtuu pellolla ja taloustöissä, tavallisen elämän keskellä. Oman kutsumuksen hoitamisessa on oltava uskollinen ja vastuullinen. Ennen kaikkea on pyrittävä pitämään sisäinen elämä puhtaana. Valmius Kristuksen tuloon ja iäisyyteen on oltava keskellä työtä ja velvollisuuksia, arkielämässä. Arjessa iäisyys on jo lähellä. Koko ihmisen elämä on tarkoitettu elettäväksi Kristuksen yhteydessä. Tämän toteutuminen on oikeaa valvomista. Valmiina ollaan siellä, missä Jumala otetaan todesta ja turvaudutaan syntisten Vapahtajaan.
Toiseksi: Valvova elämänasenne ei ole vetäytymistä pois maailmasta. Se on avointa ja raikasta elämää Jumalan yhteydessä. Se on elämistä Jumalan lapsena, tottelevaisuutta hänen tahdolleen, työn ja ratkaisujen tekemistä lähimmäisten keskellä siten kuin Raamattu opettaa. Tämä on erittäin tarpeellinen näkökohta. Yksi edeltäjistäni, piispa Martti Simojoki nosti kristityn valvomisesta puhuessaan esille juuri tämän: ”Kristityn valvominen on ensinnäkin sitä, että hän antaa Jumalan sanalle sille kuuluvan arvon. ’Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään.’ Raskas uneliaisuuden henki painaa meitä kaikkia ja sen tähden silmämme ovat sulkeutuneet Sanaa kuunnellessamme ja lukiessamme. Kun Jumala herättää ihmisen valvomaan, se aina tapahtuu siten, että Sana tulee tälle ihmiselle eläväksi.”Näin Martti Simojoki kirjoitti valvomisesta.
Jumalan sanaa mestaroiva ja halveksiva kirkko ei ole valvova kirkko. Jumalan sanaa väheksyvä ja laiminlyövä kristitty ei ole valvova opetuslapsi. ”Kun Jumala herättää ihmisen valvomaan, se aina tapahtuu siten, että Sana tulee tälle ihmiselle eläväksi.” Tätä Martti Simojoen lausetta on syytä kuunnella tarkkaan. Oikea valvominen johtaa aina Jumalan sanan äärelle, yksityisesti ja yhteisesti.
Kolmanneksi oikea valvominen johtaa aina rukoukseen. Opettaahan Vapahtajamme: ”Valvokaa ja rukoilkaa.” Nämä kaksi kuuluvat yhteen: valvominen ja rukous.
Viime vuosien kirkollista keskustelua seuratessani olen huomannut yhden asian puuttuvan. Nöyryys on kadonnut. Äänenpainot ovat olleet kovia niin kirkon kuin yksittäisten seurakuntien kiistakysymyksissä. On perätty oikeuksia, todistettu vahvasti oman totuuden puolesta, leimattu toista osapuolta, rakennettu rajalinjoja ja muureja. Vaatimukset, syytökset ja oikeudet ovat vahvasti esillä. Sen sijaan yhteyden vaaliminen, toisen kunnioittaminen, keskinäinen rakkaus ja armahtavaisuus tahtovat jäädä syrjään. Se on merkki siitä, että rukouselämä on laiminlyöty. Syvältä rukouksesta nouseva nöyryys on kadonnut.
Nöyryys on latinan kielessä ”humilitas”. Sen kantasanana on humus. Nöyryys ei ole nöyristelyä, perisuomalaista asennetta, jonka mukaan ”no enhän minä nyt mitään ole”. Se ei myöskään ole pakon edessä tapahtuvaa alistumista. Nöyryys on kuin multa, humus. Se itsessään ei ole paljon mitään, siihen heitetään kaikenlaista, siihen sataa, paistaa ja tuulee. Kuitenkin aikanaan mullasta muokkautuu, kompostoituu sellainen elämän voimanlähde, että kasvit voivat kasvaa siinä ja tuottaa hedelmää.
Kristillinen nöyryys on jotain tällaista. Se ei ole itsessään paljon mitään, mutta Pyhän kohdatessa tapahtuu suuria: Jumalan rakkauden sateesta ja armon paisteesta se voi muokkautua elämän voimaksi ja lähteeksi. Tämä voi syntyä vain rukouksen ilmapiirissä. Kun Jeesus kehottaa valvomaan, se merkitsee samalla kehotusta rukoukseen. Valvominen ja rukous kuuluvat yhteen.
Hyvät seurakuntalaiset. Jeesus sanoo meille tänään: ”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.” Oikeaa valvomista on se, että kaiken arkisen työn ja touhun keskellä elämme Jumalan yhteydessä. Vain hän voi pitää meidät valmiina Luojamme kohtaamiseen, tapahtui se sitten Jeesuksen toisen tulemisen tai oman kuolemamme myötä. Silti valvominen ei ole jännittyneisyyttä ja kiristyneisyyttä, vaan lapsen vapaata ja turvallista oloa Taivaan Isän hoidossa. Valvova elämänasenne johtaa meidät Jumalan sanan ja rukouksen äärelle.
Kun partiolaiselta kysyy, oletko valmis, hän vastaa: ”Aina valmiina!” Mikä on vastauksemme, kun Jeesus kysyy meiltä, olemmeko valmiit? Toivon, että voisimme vastata tähän kysymykseen partiolaisten sanoilla: ”Aina valmiina!” Silloin se kertoo, että suhteemme Jumalaan on kunnossa. Se kertoo siitä, että turvaudumme Jumalaan. Usko ei ole ahdistavaa pakkoa, vaan turvallista luottamusta taivaalliseen Isään. Ilon ja vapauden antaa se, että suhde Jumalaan ei rakennu ihmisten edellytysten varaan, vaan Jeesuksen Kristuksen rakkauteen ja syntien anteeksiantamukseen.