Valvomisen su / Isänpäivänä
Mitä pappi saarnaa, kun hän tulee? — Hän kehuu Kristusta. Mitä pappi saarnaa, kun hän lähtee? — Hän kehuu Kristusta. Ja mitä pappi saarnaa siinä välissä ? — Hän kehuu Kristusta.
Kun hiljattain eli tarkalleen 35½ vuotta sitten tulin tähän seurakuntaan, tulosaarnassani kerroin erämaassa kaivon lähellä kuolleen kahden aasin tukirangasta. Aasit olivat kuolleet janoon veden haju sieraimissaan. Kaivo oli käynyt aikojen saatossa yhä syvemmäksi eikä aaseilla ollut välineitä veden ammentamiseen. Kysyin, millaisia ammennusvälineitä pappi saarnassaan janoisille sieluille tarjoaa, kun aikojen saatossa evankeliumin syvä kaivo on vain syventynyt, lisää hiekka sinne valunut ja vinssivehkeet ruostuneet tai tippuneet kaivoon. Tahdoin ammentaa virkistävää vettä janoisille.
Tänäänkin kerron jälleen aasista. Se on elävä aasi. Istuin hiljattain muistotilaisuudessa entisen lastenohjaajamme vieressä, joka on jäänyt eläkkeelle jo pari vuosikymmentä sitten. Hän kertoi muistojaan 80luvulla pitämästäni lastenkirkosta, jossa olin kysynyt, missä täällä Soukan kappelissa on risti. Lapset osoittivat. Mutta se ei riittänyt. Pienen pojan oikein piti tulla osoittamaan ristin paikkaa taputtaen sitä: Katso, pappi, tämä tässä on risti. Muutama vuosi myöhemmin sama poika oli pitämässäni koululaiskirkossa ja kertoi kavereille, että tuo on se aasipappi, jolle mun piti osoittaa, missä on täällä risti. Toinen sitten korjasi, että ei se ole aasipappi, se on vain se Tanelipappi.
Nyt päästessäni Herran tahdon mukaan vanhusväestöön ja hyvin ansaitulle lepovuorolle, äidinkielelläni in den Ruhestand eli lepotilaan tai leposäätyyn, tuo iki-ihana kuoroni Navichorus laulaa minulle lähtölauluksi ja seurakunnalle tuutilauluksi Telemannin iki-ihanan hautajaiskantaatin Du aber Daniel,gehe hin, joka päättyy kunnian kuolemattomuuteen. Ikävöin päästä Herran lepoon. Ja ehkä siinä on kuolematon kunnia, että ainakin yksi täällä tietää ristin paikan, jonka hän aasille sai osoittaa. Tänään seurakunta saa hyvästellä yhtä aasia, jonka Herra on lainannut ratsastaakseen kirkkoonsa sekä monen ihmisen kotiin ja elämään. Hän silloin sanoi, että Herra tarvitsee sitä, mutta palauttaa sen pian, kuten pian adventtievankeliumi (Matt. 21) kertoo. Ja jos siinä on kunniani, että olen saanut kantaa Herran Jeesuksen yhdenkin ihmisen sydämeen ja elämään, silloin en ole elänyt turhaan.
Kun muutama vuosi sitten oli suuri onnettomuuteni, eräät uumoilivat, että nyt se Taneli-pappi jää eläkkeelle. Mutta toinen nauraen kiisti: ”Ei se vielä jää; sillähän on niin paljon virtaa, että se jaksaa vielä monta vuotta!” Ihmettelin itsekin, että Herra vielä teki minut terveeksi ja antoi energiaa jatkamaan hänen työssään. Ilmeisesti Herra vielä tarvitsi. Mistä silloin sain sitä virtaa?
Tämän päivän evankeliumissa kuulemme energiakriisistä: öljy loppui. ”Menkää ostamaan kauppiailta” on se yksinkertainen neuvo. Viisaat neidot olivat tehneet samoin. Nytpä ei anneta lahjaksi eikä lainata, ovi suljetaan. Siinä on runsas ja hyvä neuvo meidän ajallemme. Monen ihmisen kukkaro on eronnut kirkosta, josta pienellä rahalla voisi helposti hankkia sitä energiaa, jota tarvitaan jaksamiseen valossa ja pimeässä, elämässä ja kuolemassa. Tarjolla on evankeliumin energiaa kirkossa halvalla ja helposti saatavan, kuten silloinkin, kun Herra suuren kertomuksensa kertoi. Energiaa, elämän virtaa, tulee evankeliumista, Herran läsnäolosta uskossa, toivossa ja rakkaudessa, ja se kumpuaa sanasta ja sakramenteista: kastevedestä ja pyhästä ehtoollisesta, joiden kautta tullaan osallisiksi armosta. Se on tänään yhtä helposti saatavana kuin ammoin lamppuöljy kauppiailta.
Nyt kun olemme käymässä pimeään vuodenaikaan ja varustaudumme talven kylmyyteen ja elämän rosoiseen puoleen, suloinen isänpäivä opastaa meitä heikkopäisiä isiä varustamaan sisäistä energiaa, sydämen lämpöä ja pientä valoa perhettämme varten ja valvoen sulkemaan ovi kaikelta siltä, mikä näivettäisi, vahingoittaisi tai hajottaisi perheyhteyttä, jotta oikeassa uskossa, toivossa ja rakkaudessa voisimme avata ovet ja ikkunat kristityn vapauteen ja lähimmäisrakkauteen. Isien sisäinen energiakriisi saa tänään tässä hyvin edullista uutta virtaa.
Entä mikä on ihmisen tehtävä valvomisessa? Miten voimme valvoa ja olla valmiita Herramme tulemiseen? Uskonpuhdistajamme Martti Luther, joka kolme päivää sitten eli viime to täytti 533 vuotta, selostaa; tuon häneltä neljä sitaattia. Hän sanoo: ” Meidän on rukoiltava ja valvottava, että kaikissa sanan säilyttäisimme. Silloin pysyy Kristuksen tunteminenkin, jota seuraa rakkaus, ja mitä siltä puuttuu, se täytetään Kristuksen kautta, jonka sanassa me pysymme. Sinä näet, mitä apostolit ovat saarnanneet.”
Luther jatkaa hieman myöhemmin: ”valvominen ja kristillinen elämä on taistelua ja kysyy vaivaa ja työtä ja tuo myötään vaaroja, kun kolme sellaista väkevää vihollista kuin perkele, liha ja maailma on yötä päivää lakkaamatta meitä vastaan. Sen tähden sanoo Jobkin (Job 7:1): ”Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta?” Kun nyt on vaikeaa olla koko ikänsä yhtämittaisessa kilvoituksessa, tarvitaan epäilemättä hyvät pasuunat ja torvet, toisin sanoen sellaisia saarnoja ja kehotussanoja, jotka voivat vahvistaa meitä ja tehdä taistelussa rohkeiksi.” Martti Luther, Elämän taistelussa. Koottu tohtori Martti Lutherin kirjoista. Suom. K.Aug. Hilden. 3. p. Helsinki 1946 (SLEY), s. 52.
Luther opettaa katsomaan kristinuskon keskeisiin asioihin, kun hän kehottaa: ”suuri valvovaisuus on todellakin tarpeellinen. — Niin on siis minun neuvoni se, että te katsotte eteenne, ja kysytte itseltänne: ”Mikä meitä kristityiksi tekee?” Älkää antako minkään muun kysymyksen olla teille niin tärkeän, kuin tämän! Jos siis joku asia tulee kyseenalaiseksi, niin kysykää ensin: ”onko tällä asialla kristillisessä elämässämme mitään arvoa?” ja jos tähän kysymykseen täytyy kieltämällä vastata, niin antakaa sen asian mennä! Jolla jälleen ei ole voimaa tätä tehdä, hän odottakoon siksi, kunnes hän saa nähdä, mitä muut kristityt tässä asiassa tekevät!” Tohtori Martti Luteeruksen hengellinen aarreaitta. Suom. F. O. Dim. Helsinki 1875 (G.W.Edlund), s. 225.
Luther antaa selviä ohjeita ja toiminnan suunnan, kun hän toteaa: ”Meidän valvomisemme tähtää synnin lakkaamiseen, vanhurskauden alkamiseen ja säilymiseen, uskon ja rakkauden hallintaan ja epäuskon hävittämiseen. Tähän tarvitaan Jumalan sanan alituista ja vakaata viljelemistä, sen halukasta kuulemista, veisaamista, puhumista ja lukemista, häpeällisen kyllästymisen ja hitauden torjumiseksi, niin että meidän linnamme ja varustuksemme olisi hyvin varjeltu ja kaikki aukot tukitut, ettei perkele voisi hiipiä sisään.” Martti Luther, Hengellinen virvoittaja. Jokapäiväisiä Jumalan sanan tutkisteluja, Martti Lutherin kirjoista kokoilleet J.L. Pasig ja G. Link. 3. painos toim. Heikki Koskenniemi. Helsinki 1952 (SLEY)., s. 330. — Näin pitkälle Lutheria tänään
Mitä pappi saarnaa, kun hän tulee? — Hän viljelee Jumalan sanaa. Mitä pappi saarnaa, kun hän lähtee? — Hän pyrkii auttamaan uskoon ja rakkaudteen. Siten toteutuu koko seurakunnalle se, mikä Telemannin ikiihana kantaatti lupaa: ”Autuas mies, olet saavuttanut onnesi: Daniel, sinä Jumalalle rakas (Dan. 10:11), olet päässyt kuolevaisuudesta iloisesti ikuiseen lepoon. Henkesi saa nähdä Vapahtajan, joka nyt sulkee sinut syliinsä”. Vanha Simeoni pukee sanoiksi sen, mikä tämä vanha pappi lähtiessään kokee: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi” (Luuk. 2:29-32). Minä saan lähteä luottaen siihen, että papit tulevat ja menevät, mutta Herra Jeesus täällä on ja pysyy sanassaan ja sakramenteissaan. Aamen.