Sodat, kulkutaudit ja epävarma talous ovat pakottaneet niin yhteisöjä kuin yksityisiäkin kehittämään omavaraisuutta, kokoamaan varastoja ja harjoittelemaan kriisitilanteiden varalta. Kotitalouksia on kehotettu hankkimaan muutamaa vuorokautta varten ruokaa, vettä, polttoaineita, matkaradio, taskulamppuja paristoineen ja muita välttämättömiä perustarvikkeita. Kaiken tämän tarkoituksena on auttaa selviytymään mahdollisten kriisien keskellä.
Varautuminen sisältää myös henkisen ja hengellisen huollon. Viranomaiset ja muutkin tahot ylläpitävät valmiutta kohdata yllättäviä onnettomuus-, väkivalta-, tuho-, menetys- ja muita kriisitilanteita kohdanneita lohdutusta ja toivoa tarjoten. Erityisesti huolehditaan loukkaantuneista, järkyttyneistä ja surevista sekä kuolleiden hautaamisesta.
Kriisien vakavuutta lisää se, että emme aina edes aavista niiden tuloa. Pelastusalan on valvottava ja vartioitava, että oltaisiin valmiina pikaisiinkin hälytystehtäviin. Näin valvoivat myös isämme rakasta isänmaatamme puolustaessaan.
Pappina minun on varauduttava yllättäviin kutsuihin kohdata kuolevia ja hengellisenä isänä muutenkin hoitaa sieluja. Tämä varautuminen merkitsee jokapäiväistä Raamatun tutkimista, että sitten olisi, mistä jakaa sanaa muille yllättäenkin eteen tulevissa tilanteissa. Varautumista on myös rukoileminen, sillä Jumalan hallussa on kaikki mennyt, nykyinen ja tuleva. Ja vielä on matkaehtoollisvälineiden oltava valmiudessa.
”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee” (Matt. 24:42). Uskontunnustuksenkin mukaan Jeesus on kerran tuleva kunniassa ja kirkkaudessa tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen paluunsa koskettaa koko maailmaa, jolle koittaa silloin viimeinen päivä. Henkilökohtaisella tasolla Jeesus tulee ja on jo tullut kaikille kuolleille. Tilannehan on lopulta sama niin kuolleille kuin Jeesuksen tullessa vielä maan päällä eläville: armonaika on päättynyt tai tulee päättymään. Sen jälkeen ei voi enää kääntyä. Tapahtuman vakavuutta lisää se, että emme tiedä Jeesuksen paluun ajankohtaa. Uskon säilyttämisen mielessä on valvottava. Kaikki joutuvat viimeiselle tuomiolle, jossa Jeesus on tuomarina. Mutta vain loppuun saakka epäuskoon paatuneet tuomitaan kadotukseen. Uskossa poisnukkuneet saavat ylösnousemuksen jälkeen ikuisen elämän. Myös Jeesuksen tullessa maan päällä vielä elävät uskovat otetaan taivaaseen, mutta he eivät käy kuoleman ja haudan kautta.
Varautumisesta puhuu myös päivän evankeliumi. Kirjaimellisesti lukien kysymys on polttoaineen varaamisesta lamppuja varten. Mutta kyseessä on vertaus. Vertaukset avautuvat tulkinta-avaimen avulla. Millainen avain selittäisi tämän vertauksen?
Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana ja vieläkin häät ovat suuri juhla. Raamatussa se on vielä valtavasti suuremman, taivaan ikuisen juhlan vertauskuva. Se alkaa, kun Jeesus tulee toisen kerran maan päälle herättämään kuolleita, toimittamaan viimeisen tuomion ja viemään loppuun saakka uskovat ikuiseen iloon.
Niin kuin maanpäällisissä häissä, myös taivaan häissä on sulhanen. Hän on Kristus. Kuka sitten on morsian? Kuka yhdistyy Kristukseen iankaikkisella rakkaudella? Kaikki häneen uskovat. Kristuksen morsian ei kuitenkaan ole yksittäinen kristitty, vaan maailmanlaaja seurakunta, kaikki Jeesukseen uskovat. Kristus kihlaa seurakunnan jo tässä ajassa, mutta häät ovat vasta taivaassa. Tätä joukkoa kutsutaan asiayhteyden mukaan myös hääväeksi tai morsiusneidoiksi, kuten päivän evankeliumissa. Viimemainitut tarkoittavat seurakunnan jäseniä nimenomaan näiden tehtävän näkökulmasta – aivan niin kuin maanpäällisissä häissä morsiusneidoilla on tehtävänä saattaa morsian alttarin eteen vihkimistä varten ja muutenkin avustaa morsianta.
Entä luvut 10 ja 5? Luvutkin ovat Raamatussa usein vertauskuvia. 10 viittaa kymmeneen käskyyn. Me emme kykene noudattamaan niitä omin voimin. Mutta ristinuhrillaan Jeesus on täyttänyt käskyt meidän syntisten puolesta. Hän on lunastanut meidät vapaiksi synnin vallasta ja ylösnousseena myös kuoleman vallasta. Uskoville tämä merkitsee syntien anteeksisaamista, Jumalan tahdon mukaista elämän uudistusta ja kerran ikuista elämää. Kaikki ovat lunastettuja, Kristuksen täyttämän työn perusteella. Mutta merkitseekö tämä Jumalan pelastava teko kaikkien pelastumista? Raja pelastettujen ja tuomittujen välillä on uskon ja epäuskon välinen. Siksi tässä on jako kahteen, jo täällä ajassa ja kerran viimeisellä tuomiolla. Luku 5 on puolestaan vähäisyyden ja keskeneräisyyden luku. Muistamme ruokkimisihmeen alkutilanteen vähäiset eväät – viisi leipää ja kaksi kalaa. Seurakunnan tehtävissäkin olemme itsessämme vähäisiä ja keskeneräisiä – syntisiä – mutta armon kantamina saamme toimittaa Kristuksen antamaa korkeaa tehtävää.
Öljy on Raamatussa Pyhän Hengen vertauskuva. Me olemme puolestaan Kristuksen lamppuja. Niin kuin lampussa palava öljy valaisee, Pyhä Henki uudistaa uskovien elämää. Näin voimme tulla valaistuksi armon valolla ja levittää sitä ympärillemme sanoin ja sanoitta todistaen – rauhana, ilona ja rakkautena. Mutta jos näitä ei ole kristityn elämässä, hänellä ei ole sydämen uskoakaan.
On siis välttämätöntä varautua astialla, joka on täynnä öljyä – astialla, josta saamme ammentaa Pyhää Henkeä. Mikä tämä astia on? Emme voi ottaa Pyhää Henkeä mistä tahansa. Jumalan sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa on lupaus Pyhän Hengen lahjasta. Pyhä Henki asuu uskovan sydämessä. Uskoa on siis hoidettava. Uskon hoitaminen on kuin nelijalkainen tuoli: jos yksi jalka puuttuu, koko tuoli on vaarassa kaatua. Mitä nämä uskon hoitamisen tukijalat ovat? Jo apostolien aikana ”Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat” (Ap. t. 2:42). Herra hoitaa uskoamme sanalla, ehtoollisella ja rukouksin, hoitavassa yhteydessä muiden kristittyjen kanssa.
Usko syntyy ja säilyy Jumalan sanan vaikutuksesta. ”Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana” (Room. 10:17). Sana ei kuitenkaan ole automaatti, joka tekisi työnsä välittömästi ja vääjäämättä. Sanaa voi kuitenkin kuunnella, lukea ja muutenkin viljellä ikään kuin varastoon. ”Öljyastia” on lopultakin Raamattu. Näin sana voi kantaa hedelmää pitkänkin ajan kuluttua. Raamatun lukeminen ja kuunteleminen ei siis ole turhaa, vaikka kaikki ei sillä kertaa sulautuisikaan uskossa tai emme ymmärtäisi kaikkea. Vanhus, joka ei muista omaa nimeään, alkaa nuorena opitun virren kajahtaessa veisata ilman kirjaa. Rippikoulun ulkoläksyt sekä yleensä Raamatun opetus ja jumalanpalvelukset saavat äärettömän tärkeän merkityksen. Näin voimme kääntyä ja uskoa, vaikka olisimme välillä kulkeneet epäuskon tietä. Näinhän kävi molemmille morsiusneitojoukoille, mutta vain toinen näistä oli varautunut: astia täynnä öljyä oli mukana – he olivat kuulleet ja lukeneet sanaa pitkin elämän matkaa ”varastoon”.
Toki sanaa on myös selitettävä. Näin on mahdollista mm. torjua virheellisiä tulkintoja. Joku lapsi sanoi Raamatusta: ”Ristikirja”. Risti on Raamatun keskus ja tulkintaikkuna. Raamattu avautuu Vapahtajamme rististä käsin. ”Ennen muuta annoin teille tiedoksi tämän, minkä itse olin saanut vastaanottaa: Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu” (1. Kor. 15:3-4). ”Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi” (Ap. t. 10:43). ”Sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä” (Joh. 6:47) – ikuinen elämä jo nyt, rakkautena, rauhana ja ilona ja kerran taivaan hääjuhlassa, täydellisessä ilossa, joka ei pääty milloinkaan. Sinne käydessä nousemme tunnustamaan yhteisen kristillisen uskomme: