Syntymäpäiväjuhlassa
Ps. 90
Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
…
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
joka vielä aamulla viheriöi
mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo
yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Lyhyen elämän aikana tämä juhla on kuin laaksosta nouseminen ja kohoaminen rinteelle. Aukileesta sa katsella pienen matkaa siitä taipaleesta, jota on kuljettu. Tulevaa matkaa ei näy, vain kaukana siintää matkan pää. Syntymäpäiväjuhla on sellainen kokokohta. Saame katsella hetken sitä päivänmatkaa, jota tehtiin viimeksi kuluneen vuosientäyttämisen jälkeen. Saamme hetken laskeutua ruohikkoiselle paikalle ja katsella sitä ”ruohoa, joka hetken kukoistaa, joka vielä aamulla viheriöi mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois”.
Tästä levähdyspaikasta näimme kauas taakse. Saamme katsella sitä turvaa, joka on ollut sukupolvia ennen meitä. Se näkyy avautuvana peruskalliona edessämme, se kohoa ohuena piirtyvän ristin muodossa: ”Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen. Jo ennen kuin vuoret syntyivät, ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit. Jumala, ajasta aikaan sinä olet.” Psalmi sanoo ”sinä olet”. Siihen pienen lauseeseen ”sinä olet” kätkeytyy pyhän Jumalan nimi ja olemus. Hänen nimensä on Jahve, minä olen: (2 Moos. 3:14) Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.” Hän sanoi vielä: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ ” Jo paljon ennen kuin hän itsensä ilmaisi palavassa pensaassa Jumala ilmoittaessaan itsensä ihmisille esittää tämän nimimuodon Minä olen. Tämä oleminen ei ole irrallista olemista, oleminen olemisen vuoksi, vaan suuntautunut oleminen: Minä olen Herra, Minä olen sinun kanssasi, Minä olen sinun Jumalasi, Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, jne.
Tänään, kun yhdessä vietämme vuosien täyttymistä, saamme pysähtyä hetken elämän vuosien virrassa, hakea suvantoa ja levätä Jumalan ikuisessa muuttumattomuudessa. Vuosiemme syöksykierre jatkuu, mutta sydämemme uskossa, toivossa ja rakkaudessa lepää Jumalan olemisessa. Siihen olemiseen tähtää elämämme.
Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä, kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki. Tämä aikojen suhteellisuus toisaalla liittyy tietenkin Jumalan ikuisuuden ja meidän ajallisen kiireen vertailuun. Toisaalta voimme katsoa hieman syvemmin ja ajatella kaikkia niitä pikkuasioita, joista päivämme koostuu. Se huolenpito, jonka käyttäisimme tuhanteen vuoteen täällä, Jumala osoittaa meille yhden päivän aikana, sillä jokainen hengenvetomme, jokainen sydämenlyöntimme on hänen suuri tekonsa.
Psalmi pyytää viisautta, kaikkein korkeimman opetusta: Opeta meille, miten lyhyt on aikamme, että saisimme viisaan sydämen. Mooses, tuo vedestä vedetty vauva, tuo kiivas nuorukainen, joka oli tappanut egyptiläisen orjanpiiskurin ja henkipattona joutui pakenemaan, tuo suureksi kansanjohtajaksi valittu ja lainlaatija, Mooses, jota psalmimme kutsuu ”Jumalan mieheksi”, pyytää sitä yksinkertaista viisautta, joka nousee aikamme lyhyyden käsittämiseen. Sellainen viisaus lepää Jumalan ikuisuudessa. Sellaisen viisaan elämä on kätketty Jumalan olemiseen. Elämä, tuo tieteelle käsittämätön salaisuus, avautuu Jumalan olemiseen. Mutta se ei ole itse aikaansaatavissa.
Mooses pyytää: Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt? Armahda meitä, palvelijoitasi! Ei se ole siis kiinni meidän kääntymisestä, vaan siitä, että Herra kääntyy puoleemme, niin kuin tuo ikikaunis Herran siunaus pyytää. Apostoli Paavali sen sanoo osuvasti: Room. 9:16 ”Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa.” Psalmimme puhuu Jumalan palvelijoista. Se olet sinä. Sinä elämälläsi, työlläsi ja toimellasi, perheelläsi ja suvullasi, viljellessäsi ja varjellessasi Jumalan antamaa kallisarvoista elämän lahjaa, olet toiminut Jumalan palvelijana. Tänään elämän työsi saa kauniin arvonimen Jumalan palvelija. Ja tämä ei röyhistä rintaansa, vaan pyytää: Armahda meitä, palvelijoitasi! Pitkän palvelustyönsä tehnyt, varsinkin lapsia kasvattanut, tietää ja kokee itseään puutteelliseksi, armoa tarvitsevaksi, niin kuin Siionin iltavirsi (236) niin kauniisti sanoittaa: ”Tuon tästä päivästä kiitoksen sulle, häveten, Herrani, tunnustaen: huonosti suoritin tehtävät sen. Vaan anna virheeni anteeksi mulle, syntini unhoita, uskollinen, päiväni palvelus puutteellinen.”
Syntymäpäivänä, elämän vaelluksen suvannossa ihminen saa pysähtyä kiittämään Jumalan hyvyyttä sekä nuolemaan elämän haavoja ja hiertymiä. Niinpä Psalmimme pyytää: Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti. Herra viipyy, mutta toivossa ihminen tarttuu siihen kohtaan, jonka Jumala on ihmiselle antanut: Vieläkin toivon, vaikka täällä toivoa ei näy ollenkaan. Nyt käteen tartun Vapahtajan: Käy, Herra, meitä siunaamaan (Siionin virsi 314).